maanantai 28. maaliskuuta 2016

Moimoi madot!


Kevät ja syksy on haastavaa aikaa, jos omistaa tuollaisen Jönssihevosen. Tänään kävin raahaamassa kaupasta kauhean kasan rehua, soijaa ja biotiinia. Jönssi on päättänyt aloittaa karvanlähdön ja siitä on puhti aivan pois. Olen antanut sen pitää kevyen pääsiäisen, koska koko hevonen vain on niin väsyneen oloinen kokoajan. En myöskään ole varma, että kuvittelenko vai onko Jönssi oikeasti laihtunut taas. Etupää näyttää normaalilta, mutta takapää näyttää laihalta. Hevosen kärsinyttä olomuotoa vielä korostaa se, että se on nyt joka päivä päättänyt kuorruttaa itsensä kuralla. Ehkä se ei oikeasti ole laihtunut, mutta hiukan reppanalta se näyttää. Päätin toimia ennen kuin monen vuoden työ valuu hukkaan ja Jönssi laihtuu taas pieneksi kuivaksi kasaksi.

Olin jo hankkinut matolääkkeet valmiiksi, mutta ajattelin hoitaa kevätmadotuksen vasta huhtikuun lopussa/toukokuun alussa. Madotin hevoset kuitenkin jo tänään, että voin sulkea madot pois ja keskittyä ruokkimiseen ja liikuntaan. Hampaiden vuosihuolto on maanantaina ja silloin saadaan varmistettua, että Jönssi saa myös ruuan alas.


Maastotkin alkavat hyvää vauhtia olla sulat ja päästäänkin treenaamaan takapäätä taas mäkien avulla. Hiukan heikosti ollaan nyt maastoiltu, kun kengättömillä hevosilla on hiukan vaarallista tuolla peilijäällä liukastella. Toivottavasti Jönssi nyt hiukan piristyisi, kun päästään maastoilemaankin. Karvanlähtö tuota hevosta varmaan eniten väsyttää tai sitten se vaan on alkanut aikuistumaan ja rauhoittumaan.

Oliver on ainakin superpirteä. Se kirmailee tarhassa, kuin mikäkin nuorukainen ja vaatii kokoajan huomiota ja herkkuja. Lisäksi sillä on aikamoinen vauhti päällä. Ratsastaessa se ei malttaisi kävellä ollenkaan vaan kokoajan pitäisi hölkkäillä korvat ja häntä tötteröllä. Kauhealla kiireellä menossa kaikkialle...Höpsö hevonen. Olisittepa nähneet sen ilmeen tänään, kun olimme lähdössä lenkille ja jouduin kääntymään pihatieltä vielä takaisin tallille, kun unohdin ottaa rengaspumpun mukaan (piti viedä se poikaystävälleni...). Oliver oli niin pöyristynyt "AI EIKÖ ME MENNÄ LENKILLE?"...Onneksi se sitten oli tyytyväinen taas, kun pääsi etenemään.


Nyt jännityksellä jään odottamaan, että saanko Jönssiä paremman näköiseksi uudella ruokinnalla. Yleensä olen sillä kannalla, että "vähemmän on enemmän", mutta soijarouheen olen oikeasti nähnyt positiivisesti vaikuttavan, joten nyt testataan sitten miten se toimii Jönssillä. Toivottavasti minulla on kohta hiukan uljaamman näköinen hevonen taas. Pitää varmaan muistaa ottaa kuva siitä miltä pölyinen Jönssihevonen näyttää. Onneksi kesällä siitä viimeistään tulee ainakin kiiltävä ja komea. Tämä kurainen kevät on hiukan kurjaa aikaa...Enkä viitsisi laittaa loimia päälle, johan nuo hevoset paistuvat tuolla auringossa, jos niille heittää takit päälle!



2 kommenttia:

  1. Voi miten söpö kissa!
    Meillä myös on alotettu karvan tiputtelu! Mihin tarkotukseen käytät biotiinia just nyt? Tarkoitan siis että karvanlähtöön liittyen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on meidän Macho-kissa<3
      Ajattelin syöttää biotiinia, kun sehän kaiketi auttaa kasvattamaan parempaa karvaa ja on hyväksi iholle. En tiedä onko siitä oikeasti hyötyä karvanlähdön kanssa, mutta ainakin itselleni tulee parempi mieli :'D ja lisäksi nyt, kun tarhat muuttuvat uima-altaiksi niin varmaan tekee kavioillekin hyvää pieni ripaus biotiinia!

      Poista