perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyväksytty tulos!


Päätettiin aivan extempore osallistua estekilpailuun, koulukilpailuun ja vielä pukuratsastukseen. En ehtinyt edes harjoitella oikeastaan ollenkaan. Keskiviikkona otettiin parit hypyt pienen risuesteen yli ja siitä rohkaistuneena uskaltauduttiin kisaradalle. Päätettiin lisätä hiukan haastetta ja ilmoittauduttiin myös raviohjelmaan. Jönssi tai minä ei ikinä olla oltu koulukilpailuissa, joten oli helppo aloittaa tuollaisista kisoista, joissa pystyimme olemaan valeasuun naamioituneina.

Jönssin piti esittää yksisarvista, mutta koska se esitteli kaikki parhaat puolensa vetäisemällä ihan oman riehumisshown käyntiin niin sarvi ei pysynyt menossa mukana, saati sitten harjaan kiinnitetyt kukkaset. Ihme kyllä minä pysyin! Muilla paikalle saapuneilla oli tietysti hyvin käyttäytyvät hevoset ja Jönssi varmasti herätti huomiota, koska se ei oikeastaan hetkeäkään ollut rauhassa. Hetken ehdin jo miettiä, että pitäisikö suosiolla vain lähteä vähin äänin kotiin...


Esteverkassa Jönssillä oli melkoinen vauhti päällä ja jouduin pitämään sen käynnissä lähes kokoajan, koska muuten se ryntäili esteille aivan out of control ja minä yritin pysyä kyydissä. Oman ratansa Jönssi hyppäsi yllättävän rauhallisesti, hiukan ovipäädyssä se taisi hiukan keventää etupäätään, mutta päästiin rata puhtaasti yli ja näin ollen saatiin ruusuke! Se onkin Jönssin ja minun ensimmäinen ruusuke ja olenkin siitä hyyyyvin ylpeä. En edes ehtinyt kävellä rataa, kun jouduin itse pitämään hevoseni kurissa, mutta löysin tiet silti oikeille esteille! Aika hyvin...vai mitä?

Joidenkin hevosten ongelma on, että ne eivät halua mennä maneesin. Ajattelin, että Jönssillä olisi näin, mutta se ei halunnutkaan maneesista pois! Ulkonahan oli tuulista ja kylmää. Siitä syystä se yritti vältellä ovipäätyä myös kouluradalla, eikä millään olisi halunnut mennä tervehtimään tuomaria, koska minähän voin ratsastaa sen, vaikka ulos maneesista kylmyyteen.



Ajattelin, että kouluradasta tulisi vähintäänkin katastrofaalinen ja meidät hylättäisiin heti alussa. Toisin kuitenkin kävi, josta olen hyvin ihmeissäni. Tulokseksi tuli 50% ja olen niin maailman tyytyväisin. Ensimmäiset koulukisat meillä kummallakin, ei kunnolla edes harjoiteltu ja Jönssikin keksi hiukan omalaatuisia tempauksia ja silti selvisimme hyväksytysti läpi! Sain radan videolle ja krhm...siitä onkin hyvä lähteä parantamaan seuraaviin kilpailuihin. Mielestäni tämä kouluratsastusosuus oli paljon jännittävämpää, kuin esteet.


Jönssi tervehtii tuomaria...

Melkein jopa ratsukon näköinen parivaljakko!

Pysähdys olisi mennyt paremmin, ellei Jönssi olisi nykinyt päätään tuosta ylös ja takaisin alas n. sekunnin välein...:D
Vaikka joku varmasti itkisikin, että hyi kuinka surkea tulos niin me ollaan aidosti onnellisia! En olisi uskonut, että pärjätään näinkin hyvin. Me ylitettiin reilusti ne tavoitteet, joita uskalsin asettaa. Aivan paras Jönssi. Yksi tavoite taas saavutettu ja nyt ainakin ollaan hyväksytysti jollain tasolla! Hyvästi puskaö, täältä tulee raviohjelmataso! :D


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. www.jokelanratsastajat.net/raviohjelma.html toi :D aika helppo varmaan, jos on semmonen hevonen jota voi ohjata...XD

      Poista
  2. Ihanaa positiivisuutta! Tyvestä puuhun noustaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivinen pitää olla! Jönssin kanssa voi olla aidosti iloinen pienistäkin saavutuksista, koska jotainhan me ollaan oikein tehty ja kokoajan on suunta ylöspäin! :)

      Poista
  3. Hops, sun blogi on mainittu blogissa!
    Mailinmatkalla.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii juku! Ihan alkoi hymyilyttämään, kun niin kauniisti kerrot blogistani, KIITOS! :----)

      Poista