Voihan vieteri!

Aivan järkyttävä kiire ollut taas ja tämä on oikeasti ainoa hetki, kun olen viime postauksen jälkeen ehtinyt tietokoneeni avata. Kamala kiire on ollut talon ja hevosten kanssa. Tulevan tallinkin olemme saaneet lähes tyhjäksi! Pitää käydä ottamassa siitä valoisan aikaan kuvia hiukan ja päivittää tallisuunnitelmaa. Talo etenee oikein kivasti ja saamme luultavasti vedetkin jo perjantaina laitettua päälle. Kohtahan tuonne pääsee muuttamaan, eikä varmaan mene enää miljoonaa vuotta, että pääsee keskittymään hevosten muuttamiseen. Tai sitten menee.

Oliverin loimi ongelmakin ratkesi ja löysinkin sille maailman söpöimmän sadetakin. Oliver näyttää niin söpöltä pieneltä vadelmalta, että haluaisin vain ottaa sen taskuuni asumaan ja voiiiii että <3 en="" h="" ist="" ja="" juoksee="" kest="" kun="" niin="" on="" p="" portille="" risten="" s="" saavun="" se="" t="" vain="" villivadelmana="">

Jönssi sai myös uuden loimen. Ei niin söpö kuin Oliverilla, mutta on sekin söpö :) Vadelma ja mustikka...

Hevoset myös saivat omat ruokasäkit ja ruoka-aika onkin nyt niiden päivien kohokohta. Oliverille senioria ja Jönssille prixiä, kummallekin myös biotiinia ja pellavarouhelimaa...Molemmat ovat oikein tyytyväisiä!

Mites meillä on mennyt noin niinkuin ratsastuksellisesti? Nooh maastossa Jönssi on ollut mukava, mutta viimepäivinä olen yrittänyt ihan oikeasti ratsastaa sillä. Maanantain ratsastus sujui lähinnä takajaloilla u-käännöksiä tehden sekä ryntäillessä ja pyöritellessä hurjasti silmiä, kun oli kova tuulikin ja kaikki pelotti! Päästiin kuitenkin talolleni asti, kun talon vieressä olevalla pellolla saan ratsastaa ja siellä tulin alas ja hetken hengähdin ja annoin Jönssin rauhoittua syöden. Pääsimme elävänä ja rauhallisesti kotiin.

Hiukan alkoi hirvittää kieltämättä, kun hevonen liihottaa ihan miten sattuu ja hyppii kamalia loikkia. Lisäksi se teki jotain ihan ihmeellisiä liikkeitä joissa se hyppi tasajalkaa todella nopeasti monta kertaa peräkkäin :D !?

Laitoin heti Susannalle tietenkin viestiä, että hevonen meinaa seota, tule auttamaan ja ihana Susanna pääsikin neuvomaan meitä. Tuloksena rento ja kiva heppa!

Harjoiteltiin hiukan etuosakäännöksiä sekä pohkeenväistöjä. Lisäksi teimme paljon pysähdyksiä ja ne alkavat sujua pelkkien vatsalihasten avulla. Hengittämällä ei ihan vielä, kun huomaan unohtavani hengittää välillä, kyllä ne jos oikein keskityn...:D

Etuosakäännöksissä tuli hyviäkin pätkiä, vaikka en ollut sellaisia ikinäkoskaan edes tehnytkään. Aloimme kumpikin kuitenkin tajuta jutun jujun. Väistöissäkin tuli onnistuneita pätkiä, lähinnä kun väistettiin oikealle. Oikeaa pohjetta en millään meinaa saada läpi ja näin ollen en saa Jönssiä siirtymään vasemmalle...Oma jalka vain menee ihan jumiin ja en saa ilmeisesti annettua tarpeeksi selkeitä apuja. Pitäisi kai jotenkin venytellä?

Lähinnä mentiin käyntiä ja pari kierrosta kokeiltiin myös ravia. Myös minä sain Jönssin lisäksi kehuja; en ole enää niin jännittynyt selässä ja ratsastus sujuu paremmin. Ihanaa kehitystä!

Ratsastuskuvat ovat siis eiliseltä.

muttakun minä en halua mennä pohkeenväistöä!!1

 Tänään lähdin sitten hurjapäänä itsenäisesti taas kokeilemaan pellolle saanko Jönssiä rennoksi. Poikaystäväni oli talollamme hommissa ja raahasi jotain pressuja autotallin nurkalta pois, siitäpä Jönssin herkkä sielu taas järkkyi ja se kuljeskeli lähinnä kahdella jalalla.

Sain kuitenkin tilannetta hiukan rauhoitettua pysähdyksillä ja kehuilla. Kun luulin, että Jönssi oli rauhoittunut niin pahaa aavistamattomana keskittymiseni herpaantui hetkeksi ja hevonen loikkasi altani pois. Kun tipahdin maahan asti niin Jönssi paineli jo kaukana kotiin päin...Soitin äitilleni, että Jönssi saattaa kohta tulla pihaan, ottaisitko kiinni ja toisit takaisin? Hetken päästä äiti ja Jönssi saapuivat takaisin pellolle ja minä pääsin uudestaan selkään. Tällä kertaa hiukan paremmalla menestyksellä. Jatkoimme eilisen teemalla ja teimme etuosakäännöksiä ja pysähdyksiä, onnistuin saamaan Jönssin rennoksi ihan itse! 

Heti, kun hevonen alkoi kuunnella minua ja pysyi säpsyilemättä niin annoin sille piiiitkät ohjat ja lähdimme kotiin. Enää ei ollut Jönssilläkään kiire minnekkään ja kotimatka meni kaulaa pitkälle alas venytellen. Taas olen niiiiin tyytyväinen, vaikka tulikin tiputtua ja Jönssi oli melkoinen vieteri. Mutta ajatus siitä lohduttaa, että sitä enemmän kun tippumisia kertyy niin sitä paremmaksi ratsastajaksi tulet. Jönssin kanssa ollaan kehitytty aivan valtavasti ja niitä putoamisiakin on matkaan mahtunut melkoisen paljon.

Hyvillä mielin kohti uusia pettymyksiä!

ja taas on syksy

Kesä oli ja meni. Nyt on taas se aika vuodesta kun tulee vettä, on kuraista ja ilma on viileää. Tänään on ollut jotenkin todella haikea päivä ja olen miettinyt, että olenkohan varmasti hyvä hevosenomistaja? Ovatko Oliver ja Jönssi onnellisia? Kuinka voisin tehdä näistä elämäni tärkeimmistä ystävistä vieläkin tyytyväisempiä?

Hevoset eivät osaa puhua, joten joudun tuskailemaan näitä asioita aina välillä. Nyt mieltäni painaa ruokinta ja loimitus. Eivät kuulosta vakavilta asioilta, mutta saan tästä suuremman ongelman kuin se on. Aloitetaan vaikka siitä loimituksesta.

Oliver repii jokaikisen sadeloimensa. Tänään yritin etsiä ehjää sadeloimea, ihan varmuuden vuoksi, mutta löysin lähinnä sadeloimien hautausmaata muistuttavan läjän rikkinäisiä loimia. Tuntuu kuitenkin pahalta, kun 20-vuotias hevonen seisoo tuolla sateessa ilman loimea kylmissään. Okei, se kasvattaa pian sellaisen karvan mistä ei varmasti mene vesi läpi, mutta vielä sitä ei ole. Tallissakaan Oliver ei viihdy koko päivää ja mielummin se on ulkona sateessa kuin karsinassa koko päivän.

Ostaisiko uuden loimen ja katsoisi kuinka monta päivää kestää, että loimi on revittynä laitumella? Loimien hintoja selaillessani lompakkoni itkee verta. Miksi en voi tietää kestääkö se loimi päivän vai koko syksyn? En halua sulkea tuota pientä hevosraukkaa talliin koko sateiseksi syksyksi...No pakko varmaan tilata markkinoiden halvin loimi tai yrittää löytää käytetty. 

Mutta tuleeko Oliver surulliseksi, kun puen sen takkiin, se haluaisi olla vain villi luonnonlapsi...

Tässä vielä video siitä miten Oliver kurittaa loimiaan. Kyllä, hän osaa vapautua kahleistaan ja sitten saa loimi kyytiä. Tässä on kyse onneksi paksusta toppaloimesta, jota Oliver ei ole tuhonnut vielä ~5 vuoden käytön aikana.

Sitten se hemmetin ruokinta. Oliverille olen päättänyt alkaa syöttämään jotain seniorirehua. Kunhan nyt laidunkausi loppuu. Hevoset viettävät vielä tyytyväisenä yönsä ulkona. Välillä sateella toki otan ne sisälle nukkumaan, jos haluavat...Oliverin ruokinta on helppoa, se pysyy sopivan pullukkana, ei kerää turhaa energiaa ja syö hyvin. Jönssin ruokinta on sitten taas ihan toinen juttu...

Viime talvena sain Jönssin kasvamaan sopivan pyöreäksi. En liikuttanut sitä juuri ollenkaan, se sai pelkkää heinää ja kivennäistä, suolaa ja herkkuja. Tietenkin myös paljon rakkautta, joka onkin salainen ainesosa hevosen lihottamisessa. Tälläinen stressiherkkä hevonen ei liho helpolla.

En nyt muista olenko laittanut tämän ennen-jälkeen-kuvan tänne, mutta olkaapa hyvät.

Kuvaajan taidot ovat ainakin kehittyneet hiukan, lisäksi hevonenkin alkaa näyttää enemmän hevoselta kuin sellaisen luurangolta. Olen nähnyt tuon eteen vaivaa, joten en halua, että teen virheen ruokinnassa ja tulokset valuvat hukkaan.

Haluaisin syöttää Jönssille jotain rehua, koska sen liikunta on lisääntynyt ja se tarvii energiaa lisää. MUTTA. Pelkään aivan hirveästi, että lisäruuan takia se vähentää heinän syömistä ja tulee aivan järkyttävän energiseksi ja juoksee ja stressaa itsestään taas luurankohevosen. Voiko joku viisas kertoa mitä minun kannattaa tehdä? En tunne ketään ruokintagurua, mutta itse haluaisin pitää ruokinnan fiksuna ja "vähemmän on enemmän". Voiko pelkkä heinä riittää? Teemme kuitenkin todella reippaita maastoja ja treeninkin vaativuus nousee kokoajan. Tietenkin on myös vapaapäiviä ja leppoisia lenkkejä. Pääasia, että hevosella on mukavaa ja se nauttii työnteosta.

Siinä hiukan avautumista näistä arjen pienistä ongelmista, joista saan aivan turhan suuria. Kokeilemalla tässä on ennenkin pärjäilty. 

Hevoiset ovat olleet ihania söpöläisiä nämä viimepäivät. Rapsuttelin Oliveria laitumella ja sitä alkoi väsyttämään, siinä se seisoi auringossa puoliksi nukuksissa minun vierelläni. Hetken rapsuttelutuokion jälkeen se päätti ihan käpertyä minun viereeni makuulle. Siinä se pikkuinen söpöläinen sitten tuhisi vieressäni ja minä istuin sen vierellä jatkaen rapsutusta. Voiko oikeasti ihanampaa hetkeä olla? Nämä on näitä hevosenomistajan pieniä suuria asioita, joista jää hyvä mieli pitkäksi aikaa ja aina tulee hymy huulille, kun muistelee tälläisiä hetkiä.

siinä se nukkuu <3 td="">

Heppakuvia tulikin otettua oikein urakalla taas, kun toin hevoset hetkeksi remonttihommiin omalle talolleni. Siellä ne saivat tyytyväisinä rouskutella ruohoa. Ilmeisesti he viihtyvät tulevassa kodissaan hyvin, kun eivät karanneet, vaikka aidat ovat mitkä ovat ja ihkaoikea hirvikin juoksi tarhan ohitse! HirveäHirvi kyllä järkytti hevosia ja ne pitkään juoksivat rinkiä tarhassa ja välillä pysähtyivät puhisemaan siihen suuntaan johon hirvi katosi.

Eilen kävin Jönssin kanssa hiukan metsässä kävelemässä ylä-ja alamäkiä sekä ihan käytiin polun ulkopuolellakin rämpimässä! Vauhtia löytyi, mutta yllättävän varmajalkainen hirveä muistuttava ratsu selvisi kaikkien risujen ja käpyjen yli.

Tuolla on yksi aivan täydellinen metsä, jossa on paljon hiekkaisia polkuja ja jyrkkiä ja loivia mäkiä. Yksi alamäki oli jopa niin jyrkkä, että en uskaltanut tulla sitä ratsain alas ja päätimme Jönssin kanssa kumpikin laskea mäen alas istuen.

Harjoiteltiin paljon laukannostoja ja ne nouseekin jo ihan kivasti, maastossa siis. Siellä jopa laukka on suht tunnistettavissa, kun siihen saa tarpeeksi voimaa. Yleensä, kun Jönssi haluaisi jo hidastaa niin laukasta tulee sellaista epämääräistä, mutta hiukan maiskutusta niin löytyy taas poweria! Eiköhän hevosen takapuoli tuosta vielä kehity niin, että sileälläkin saamme jonkinlaista laukkaa aikaiseksi.

Puimurit olivat hyvin jännittäviä, vaikka ne menivätkin kaukana niin meinasi hevoselle tulla aina kiire, kun sellainen ilmestyi näköpiiriin. Oikeastaan riitti, että kaukainen puimurin hurina kuului jostain...Olen kuitenkin yllättynyt siitä, että Jönssi pysyi silti käsissä. Ratsastin kokoajan pitkällä ohjalla ja istunnalla muistutin rauhallisemmasta tahdista, jos askel meinasi kiihtyä aivan holtittomaksi.

Muutaman kerran meille tuli hiukan erimielisyyksiä reitistä, kun Jönssi meinasi, että hän kyllä osaa paremman reitin kotiin ja hyppäsi ihan yllättäen polulta puskaan ja meinasi lähteä sinne viilettämään täysiä. Ehdin kuitenkin estää hevosen aikeet ennen kuin hevonen pääsi riistäytymään ja pääsimme jatkamaan polulla.

Sellaista tarinointia tällä kertaa. Maastoilemme nyt aika paljon vain edelleenkin siis. Pellot saisivat minun puolesta olla hiukan kuivempia. Olisiko jotain toivepostausideoita? Jotain spesiaalia voisin viikonlopun aikana toteuttaa!

Mahdotonta maastoilua

Syvät pahoittelut huonolaatuisista puhelinkuvista.

Pelto on liukas sateiden vuoksi, joten en voi edes harkita sinne menemistä. Tänään olikin oikein extremepäivä ja sain suostuteltua pikkusiskoni ratsastamaan kanssani. Hänellä on hiukan huono tuuri ja joka kerta (kerran vuodessa) kun hän erehtyy kanssani heppailemaan niin tapahtuu yleensä, jotain katastrofaalista. Tämä oli toinen kerta itseasiassa tänä vuonna, kun hän ratsastaa kanssani. Viime kerta olikin kesän alussa, kun Jönssi rodeoloikilla heitti hänet selästä alas. Sen jälkeen Jönssi ei ole muuten pukitellutkaan!

Suunnitelmana oli mennä mukava ~10km lenkki ja ottaa hiukan ravi-ja laukkapätkiä. Minä Jönssillä ja Amalia Oliverilla. Matka alkoikin erittäin hyvin, kävelin alussa, jotta saadaan kumpikin hevonen turvallisesti metsänreunaan, josta jatkaisimme kumpikin ratsain. Siinä vaiheessa, kun olin nousemassa selkään muistin, että ei hemmetti, taas unohdin laittaa jalustinkumin jalustimeen! Se kerpele oli tippunut kisoissa ja pellolla pyöriessä en olekkaan sitä kaivannut, maastossa täysiä mennessä se olisi kuitenkin ihan kivasti tuomassa turvaa...Noooh, mennään sitten tämän kerran ilman!

Matka sujui mukavasti ja päästiin laukkaamaan ensimmäinen pätkä ja se meni hienosti! Katselin taakse ja Oliver niin söpösti ja turvallisen näköisesti laukkasi rauhassa. Amaliakin oli ihan innoissaan, että hei sehän oli kivaa!

Jatkettiin matkaa kävellen reippaasti ja jopa mönkijä ohitti meidät ja Jönssi pysyi nahoissaan. Tulin kyllä selästä melko vikkelää alas, koska en halunnut ottaa sitä riskiä, että kumpikin hevonen sekoaa ja siskoni saa ikuiset traumat.

Hevoset kulkivat rauhassa ja päätettiin sitten minun ja hevosten parhaalla laukka reitillä ottaa hiukan reipasta laukkaa. Jönssi nosti rauhallisen laukan helposti ja kivasti, mutta Oliver sen sijaan painoi kiitoravia perässä ja yhtäkkiä syöksyi laukkaan niin, että Jönssi säikähti ja loikkasi eteen ja minulta irtosi jalustin jalasta. Huusin selässä Amalialle, että hidastetaanko hiukan, kun saatan kohta tipahtaa. Lisäksi nauroin aivan hervottomasti, koska Jönssi ei olisi halunnut rauhoittua millään ja minä yritin roikkua kyydissa :::D Selvisimme kuitenkin tästäkin. Jalustin tukevammin paikalleen ja uusi yritys!

Kumpikin hevoinen nosti laukan oikein hyvin ja laukkasimme vierekkäin ja kaikki oli niin hienoa! Sitten Oliver rupesi kiihdyttämään ja mietin, että mitäköhän tapahtuu, jos se aikoo ohittaa Jönssin. En välttämättä saa Jönssiä pysähtymään, jos se haluaa kisata. Päätimme sitten hidastaa. Oliver ikävä kyllä jatkoi hetken laukkaamista ja pyöröpaalien kohdalla se uskoi, että hirviöpaali hyökkää sen kimppuun ja varmuuden vuoksi loikkasi täydestä laukasta metrin sivulle. Siskoni ei ikävä kyllä pysynyt vieterihevosen kyydissä ja tippui matkan varrelle. Minä pysäytän ratsuni ja nappaan Oliverin kiinni ja sitten kaikki kolme kirmaamme katsomaan mitä siskolleni kävi...

 

Hiukan tuli polveen naarmua ja varpaaseen sattui, mutta onneksi Jönssi oli kultainen ja päätti piristää Amaliaa rapsuttamalla tämän kypärää hampailla :DDD Onneksi tämä paransi Amalian olotilaa hetkellisesti ja pääsimme rauhallisesti ratsastaen takaisin kotiin.

Kotimatkalla Jönssiä rupesi kiukuttamaan Oliver ja se meinasikin pari kertaa potkaista tätä ja päätin laittaa Jönssin kävelemään Oliverin takana. Sehän Jönssiä surettikin ja korvat valahtivat surkeasti sivulle ja koko hevonen muuttui tahmeaksi ja kiukkuiseksi ja jäi laahustamaan perään :::D voiii pientä hevosraukkaa...

 

 

 

kiukkukorvat...

En taida hetkeen saada taas maastoiluseuraa, vai löytyisikö täältä ketään vapaaehtoisia?;) Kunhan et pelkää vauhtia ja olet hyvällä huumorintajulla varustettu niin uskoisin sinun pärjäävän!

Ulkoasu remontti

Arrgh, taas jouduin väsäämään uuden ulkoasun, kun vanha katosi aivan kokonaan. En edes saanut tehtyä tästä mieleistäni, koska en saa kuvista noita valkoisia reunuksia pois!? Enkä saanut missään mallissa poistettua tuota vaaleaa taustaa tuosta missä teksti on...Enkö enää osaa vai sekoileeko blogger?

Kyllä, uusi tietokone pitää hankkia. Sen verran parempia kuvia saan tuotettua muiden tietokoneilla. Pääsin hiukan testailemaan lightroomia (noo ehkä meni hiukan överiksi tämä muokkailu?) ja tästä postauksesta löytyykin kuvat, jotka muokkasin sillä. Olenkin nyt kuvaillut oikein ahkerasti ja eilen kävin kuvaamassa Susannan hevosta (ja kissoja ja koiraa...) Heistä saikin tosi kivoja kuvia ja niistä jotenkin ihan välittyy onnellisuus :D

purrnau

 Jönssistä on tullut taas energisempi, kun säät ovat viilenneet hiukan. Onneksi ratsastaessa se on vieläkin toiminut kuuliaisesti. Tarhaillessa sen sijaan hevoset pitävät keskinäisiä kilpailujaan ja laukkaavat päättömästi laidunta edestakaisin. Tietenkin aivan järjettömän lujaa!

Oliver on taas (niinkuin joka vuosi tähän aikaan) keksinyt, että laitumelta pääsee livahtamaan aidan toiselle puolelle. Kävin jo ratsain läpikin aidan ja varmistin ettei siellä ole Oliverin mentävää aukkoa jossain, mutta ei ollut. Sen sijaan hevonen luikahti aidan ali hiukan liiankin helposti, jopa ratsastaja selässään...Näköjään edes sähköt eivät pidättele tuota kahlekuningasta. En edes ymmärrä Oliverin motiivia tuossa karkailussa, laitumella on kuitenkin paremmin ruokaa kuin jo loppuunkalutulla alueella jonne se on karkaillu...

vekkulivillihevonen

 Me käytiin Oliverin kanssa eilen ensimmäistä kertaa tänä vuonna laukkailemassa sänkkärillä. Oli ihan hirmuisen mukavaa, hevosella ja ratsastajalla kummallakin. Laukattiin vanhemmiltani omalle talolleni, jossa pressu oli lähtenyt paalien päältä pois. Käytiin sitten laittamassa pressu takaisin paikalleen. Oliver on kyllä hirmuisen rohkea hevonen. Moni hevonen olisi varmasti lähtenyt karkuun, kun ratsastaja kiipeää jättimäisten paalien päälle ja repii jättimäistä kahisevaa ja liehuvaa pressua paalien päälle. Oliver säikkymisen ja puhisemisen sijaan keskittyi syömiseen. Miten voi olla mahdollista, että hevonen ei vähääkään säikähtänyt...:D

Wuhuu ihanaa ja mahtavaa, syksy tuo mukanaan Jönssille kauniin tumman karvan, kohta se on myös hyvin pörheä ja ison näköinen. Tykkään niin paljon enemmän Jönssin talviväristä kuin kesäväristä. Siitä tulee niin hieno!

Eipä tässä mitään kauhian tärkeää postattavaa ollut, mutta tulipahan laiteltua hiukan kuvia. Ehkäpä joskus opin kuvaamaan ja saan hienoja kuvia.

Kisakuulumiset

Hiukan viivästynyt tämän postauksen kirjoittaminen. En edes tiedä mihin kaikki aika on taas hävinnyt. Tänään kuitenkin nautin vapaapäivästä ja hoidan tämänkin homman taas pois alta. Mitäs meille kuuluukaan?

Niin tosiaan, selvittiin estekisoista kaikki neljä+huoltojoukot hengissä. Oliver jopa sai ruusukkeen (kaikki palkittiin puomiluokassa...) ja kantoi sitä niin ylpeän näköisesti. Jönssi hiukan ihmetteli mikä Oliverista roikkuu ja selitin sille, että sekin voi saada oman ruusukkeen kunhan kasvaa isoksi ja fiksuksi hevoseksi.

Kisapäivänä en saanut nukuttua vaan olin aamulla varmaan ennen seitsemää tallissa hääräämässä ja puunaamassa hevosia. Hevoset olivat aivan ihmeissään, että miksi heidät on teljetty karsinoihin, vaikka laitumellakin kelpaisi olla! Kyllä ne kuitenkin nauttivatkin kaikesta huomiosta ja erikoiskohtelusta.

Kisat alkoivat klo 11 ja me lähdimme jo klo 10 ratsastelemaan paikan päälle. Matkaa huimat kolme kilometriä, mutta aina jompikumpi hevonen päättää kävellä toooosi hitaasti, joten matkassa myös kestää aivan liioitellun kauan. Lisäksi reitistä suurinosa on asfalttia, joten ei kauheasti edes pääse ravailemaan. Selvisimme perille hyvissä ajoin ja pääsinkin lähes heti Oliverin kanssa verryttelyyn.

Suomeksi sanottuna pääsin testaamaan suostuuko hevoseni kävelemään yhdenkään puomin yli vai seisooko polle paikallaan keskellä kenttää tekemättä yhtään mitään. Oliver kuitenkin käyttäytyi kuin kisat olisivat sille arkipäivää ja näytti muille mallia kuinka hienosti ravillakin voi ylittää nämä hurjat kepit. 

Omaa kisavuoroa Oliver odotti hienosti ja katseli vain maisemia. Ei edes kuopinut ja raivonnut, että mitä tämä tälläinen seisoskelu on. Kisasuorituskin meni paremmin kuin odotin, pääsimme kaikkien puomien yli siis (vaikka yksi hiukan jännitti) ja muistimme jopa radan! Jönssi oli aivan ihana ja kannusti Oliveria aidan takana. Aina kun Oliver juoksi sitä kohti niin Jönssi hirnui sille :D eeeeeikä kuinka ihana!

Jönssis käyttäytyi yllättävän hyvin, itse seurailin kauempaa niin pellolla verkkaaminen näytti oikein kivalta ja Jönssi pysyi siellä kai ihan rauhallisena. Aitojen sisällä Jönssiä alkoi kuitenkin hiukan jännittää ja esteitäkin olisi ollut vaikka kuinka paljon hypättävänä. Toiset hevoset aiheuttivat Jönssissä hiukan kauhistusta, se ei yhtään pysy nahoissaan jos joku toinen juoksee sitä kohti tai ohittaa sen. Silloin mennään sivuttain ja loikitaan kahdella jalalla. Jönssi oli kyllä melko upea ilmestys, ryhtiä löytyi vaikka muille jakaa ja se oli niin innoissaan esteistä.

Verkkaesteet menivät aivan loistavasti ja Jönssi kevyesti ja innoissaan pomppasi esteiden yli. Kisarata oli kuitenkin melko vaikea noin isolle ja kokemattomalle hevoselle ja kahdesta tottelemattomuudesta radalla tuli valitettavasti hylky. Kaikkien esteiden yli Jönssi kuitenkin lopulta suostui menemään. Olen kyllä ylpeä siitä, parhaansa se yritti!

Lisäksi jäi todella hyvä mieli, kun huomasi oikeasti kuinka innoissaan Jönssi oli suorituksensa aikana. Se oikeasti pitää hyppäämisestä. Nyt kun "traumat" ovat alkaneet parantua niin siitä tulee vielä kelpo estehevonenkin!

Tässä nyt jotain sepustuksia meidän kisoista, ei ole ihan tuoreessa muistissa kaikki ja ajatuksia on taas miljoonia päässä. Pitäisi kai arkistoida oma muisti paremmin?

Tälle esteelle tuli kielto (sama este mitä Oliver hiukan epäluuloisena katseli...)

juhuu sehän laukkaa!

Kisakuvia on ainakin miljoona, mutta nämä nyt jaksoin kaivella arkistoistani tähän. Hiukan ärsyttää, että tietokoneeni tappaa kuvieni laadun ja siksi olenkin alkanut harkitsemaan uuden tietokoneen ostamista. Kuvien muokkauskin olisi ehkä mielekkäämpää, kun saisi jonkun hiukan paremman kuvankäsittelyohjelman tuon ikivanhan photoshopin tilalle. "Onneksi" tämä vanha läppärini vetelee viimeisiään, joten voin hyvillä mielin ostaa tälle seuraajaksi jonkun uuden tehokkaamman ja hyvällä näytöllä varustetun läppärin (hyihiy ei saisi muokata kuvia läppärillä...). Luultavasti tämä kuvausharrastukseni saisi ihan uuden ulottuvuuden paremman koneen avulla.

Tilapäinen mielenhäiriö, hei me mennään estekisoihin!

Lupauduin siis kuvaajaksi lähitallin estekisoihin. Eilen kuitenkin sain tilapäisen mielenhäiriön, kun kisojen järjestäjä suostutteli minut osallistumaan Oliverilla puomiluokkaan. Lähinnä vaan naurattaa, koska Oliver pelkää puomeja ja kaikkea epämääräistä aivan hirveästi ja tuskin suostuu edes radalla liikkumaan, mutta pakkohan se oli osallistua, kun kaikki palkitaan ja nämä ovat varmasti ensimmäiset ja viimeiset estekisat Oliverilla. Sillähän ei ole ikinä hypätty. Puomeja ollaan toki joskus menty, mutta hyvin harvoin, kun Oliver ei ole ikinä ymmärtänyt niiden ideaa ja loikkaa metrin ylös tai jättää puomin välistä...Oikeita esteitä ei olla hypätty Oliverin jännevamman takia. Ei herranjumala mihin sitä tulikaan lupauduttua.

Ainiin parasta kaikesta, osallistuin eilen ja...Kisat ovat huomenna.

Oliver ja peruspuomi...

Oliver true-estehevonen

110-120cm

Ei minua jännitä oikeastaan itseni ja Oliverin puolesta niin paljoa. Ilmoitin kisaan nimittäin Susannan Jönssillä...:D Jönssillä on hypätty aikoja sitten ja silloin se kyllä tykkäsi hommasta. Hiukan jännittäjä se on tietysti, mutta yhden ylitetyn esteen jälkeen se syttyy ja imee esteille niin, että siinä on ratsastajan edes turha yrittää päättää vauhtia ja kuinka kaukaa hypätään. Jönssihän hyppää välillä yksinkin esteitä, jos niitä jättää esimerkiksi laitumelle.

Myös muut hevoset ja Jönssi jännittävät. Se saattaa säikkyä muita, jos ne juoksevat sen vierestä tai noh...yleensäkin menevät käyntiä kovempaa samalla kentällä. Luotan kuitenkin Susannaan ja Jönssi luottaa Susannaan niin oikein hienosti se menee. Niin ja tietty...Susanna ei ole ikinä hypännyt Jönssillä.

He hyppäävät 50cm!

Otan kameran ja yritän saada kaiken taltioitua. Oliverin heitän luultavasti tarhaan oman luokkani päätteeksi, toivottavasti pieni hirviöni pysyy siellä...

Susannan pitää varoa, ettei Jönssi loikkaa aitojen yli :D 

Jönssillä hyppääminen on todella helppoa krhm...koska se ei siis yhtään liioittele hyppyjään...Herranjumala hevonen ponkaisee, vaikka noiden aitojen yli jos sitä huvittaa ja kun se oikeasti hyppää niin se hyppää!

Yhdet kisat ollaan käyty ja se oli silloin ensimmäinen kerta maneesissa. Lisäksi verkassa satoi kaatamalla ja muut hevoset säikytteli raukkaa niin krhm...saatettiin hävitä. Päästiin kuitenkin kaikki ristikot puhtaasti yli vaikkei Jönssi ymmärtänyt, että maneesissakin voi hypätä tai mennä pikkuista ravia kovempaa...:D

Huhhuh pitää tänään varmaan pestä kumpikin kurapallero illalla ja laittaa ne sisälle yöksi. Huomenna on aikainen herätys, kun tuon tahmatassun kanssa kolme kilometriä kävelee tunnissa...Toisaalta Oliver on mukana pitämässä kiirettä niin saatetaan selvitä kisapaikalle hiukan nopeampaa.

Aivan loistava harjoitustilanne!

Tälläinen kisakampaus meillä oli viimeksi. Mitäköhän huomiselle keksisi?

Pitkä matka ratsastajaksi

Taas saa huomata, että hyi kuinka vaikea laji tämä onkaan. Varsinkin tälläiselle häseltäjälle, joka ei oikein tiedä mihin pitäisi keskittyä ja mitä pitäisi oikeasti tehdä. Kun katsoo muiden ratsastusta niin voi kuinka vaivattomalta se näyttääkään, kun itse kiipeät selkään niin, jopa kaikki se tieto minkä teoriassa osaat katoaa kuin tuhka tuuleen.

Omat ratsastuskuvat avaavat taas paljon maailmaa, niin hyvässä kuin huonossakin. Tekisi mieli itkeä ja poistaa kaikki kuvat, mutta eieiei! Yritän nyt hyväksyä virheeni ja lähteä korjaamaan niitä. Tavoitteena rento hevonen ja rento ratsastaja.

Helpommin sanottu kuin tehty, kun tosiaan minulla ei resurssit riitä ainakaan toistaiseksi kuin kerta viikkoon Jönssin ja minun koulutukseen ja nyt Jönssi on ehdottomasti etusijalla. Ilman sitä en voi opetella.

Yritän siis itse muistella kaikkia hyviä vinkkejä ratsastaessa. Ne tosiaan kyllä unohtuvat heti, kun kiipeän selkään. Pitäisi ehkä kiinnittää Jönssiin muistilappuja, jotta muistan kaiken oleellisen. Edes jotain...

Minä kuitenkin yritin ratsastaa! Tai siis ratsastus oli lähinnä sitä, että yritin epätoivoisesti korjata istuntaani ja löytää ne kohdat, jotka häiritsevät eniten. Sehän sujui sillä, että lahjoin pikkuveljeni hetkeksi napsimaan kuvia, jotta saan jotain materiaalia.

Käynnissä onnistuin ratsastamaan Jönssin suht kuuliaiseksi ja rennoksi. Hiukan laiskastihan me liikuttiin, mutta ei se mitään, pikku vikoja vain. Turhauduin jalustimiin ja päätin ratsastella ilman niitä, heti oli hiukan helpompaa istua...siis kunhan pysyttiin kävelyvauhdissa. Yksi ongelma, joka itkettää ja surettaa ja vihattaa on, että jalkani nousee liian eteen ja ylös. En siis tiedä miltä oikeaoppinen ratsastusasento näyttää, mutta tuo nyt pisti silmään. Kun jalka nousee niin en ole satulan keskellä vaan liian takana ja se vasta hölmöltä näyttääkin ja varmasti häiritsee Jönssiä.

Sitten on ne kädet...Voisiko joku liimata ne oikeille paikoilleen!? Menee hermot, kun en tiedä miten niiden pitäisi olla ja olen tottunut pitämään ne liian edessä sen takia, etten häiritse hevosta mitenkään ja jos se syöksyy matkaan kuin raketti niin saan nopeasti ja helposti pidätettyä. Phyi...

Entäs sitten ravi jos käyntikin menee hiukan niin ja näin? Ilman jalustimia istun ehkä paremmin, mutta en kyllä pysy ollenkaan ravissa kyydissä, jossain vaiheessa vain huomaan roikkuvani reunalla ja yritän sinnitellä, että saan hevosen käyntiin ja itseni takaisin satulaan :D...Lisäksi taas ne jalat nousee ja polvet puristaa. En osaa edes keventää oikein! Sehän opetetaan jo alkeistunneilla, eikun ai mutta juu, enhän minä koskaan ole sellaisille eksynyt.

Plussaa siitä, että sain Jönssin liikkumaan eteen reippaasti. Välissä se jopa hiukan uskalsi rentoutua ja askel muuttui niin lennokkaaksi ja joustavaksi, että minä hiukan hämmästyin ja pilasin Jönssin mahdollisuudet hienoon raviin.

Vaikea ajatella näin montaa asiaa kerrallaan. Yritä pysyä kyydissä, olla kiusaamatta hevosta ja vielä istua nätisti. Sehän vasta hienoa olisi, jos kaikkien näiden toimintojen lisäksi hevonenkin alkaisi kulkea rennon letkeästi. Niin pitkä matka tähän, että en kestä! 

Harjoitteluaharjoitteluaharjoittelua...

huh selvittiin hengissä! kiitos jönde!<3 td="">