lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kenttä haltuun


Nyt tulee taas sitten muutamien päivien teksti ja kuvat. Viikko kuluikin Ypäjällä opiskelun merkeissä ja vihdoin ollaan päästy palaamaan taas normaaliin arkeen. Jönssi sai lomailla Ypäjäpäivät ja sen huomasikin tänään ratsastaessa. Ylimääräinen energia ja tekemisen puute näkyi pään viskelynä ja häseltämisenä. Onneksi päästiin valvovan silmän alle ja saatiin kumpikin oikein hyvä treeni ja Jönssikin malttoi rentoutua ja alkoi keskittymään. Saadaan siis käydä ratsastelemassa "työpaikkani" kentällä. Sinne on hevosreittejä matkaa ehkä hieman päälle 3 kilometriä joten saadaan hyvät alku-ja loppuverkat kävellessä.

Onpa ihana ratsastaa kentällä, ei kokoajan tarvitse jännittää liukkaalla pellolla sitä, että lähteekö hevonen alta. Lisäksi Jönssi käyttäytyy kentällä ihan kuin koulutettu hevonen! Olen hiukan hämmästynyt siitä, että se jopa keskittyy, vaikka hevosia on kentän ympärillä tarhoissaan. Hiukan Jönssiä järkytti varsat, jotka juoksivat ja leikkivät, mutta töiden lomassa niidenkin tuijottelu unohtui. Ratsastuskuvat ovat viime viikonlopulta. Piti tällekin päivälle saada kuvia, mutta....Arvatkaa osasinko taaskaan arvioida, kuinka kauas gopro kannattaa laittaa? No kyllähän tuolla näkee taas, kun joku tikkuhevonen juoksee. Työskentely tapahtui lähes kokoajan pääty-ympyrällä tuolla päässä, joten turhaan edes alan editoimaan tuosta mitään videota.

Tikkuhevoinen

Harjoiteltiin tänään Jönssin kanssa temponvaihteluita. Jönssi on melko nokkela hevonen ja tajusi aika pian mitä siltä pyydetään. Pari askelta hiiiiiiidasta ravia ja sitten taas eteen. Se on kyllä todella oppivainen hevonen, niin hyvässä kuin pahassakin. Nyt minun pitäisi muistaa varmistaa, että Jönssi liikkuu tarpeeksi eteen ja käyttää takajalkojaan. Helposti jään vain matkustelemaan ja olen tyytyväinen hitaaseen mummoraviin. Pitää kuitenkin terästäytyä, jotta saan Jönssiin tarpeeksi voimaa, että se jaksaa kantaa itsensä pidempiä aikoja.

Tänään otettiin myös parit laukannostot kentällä. Oikea kierros on minulle paljon helpompi ja siihen laukka nousikin pitkällä sivulla erittäin hyvin. Ainoastaan sivun lopussa Jönssi lähti puskemaan lapa edellä ja oikaisemaan kulmaa jolloin laukka tietenkin hyytyi. Pääasia kuitenkin, että laukka nousi. Vasempaan kierrokseen laukkaa oli sitten paljon vaikeampi nostaa. Se on minulle vaikeampi puoli, joten en osaa antaa Jönssille tarpeeksi selviä apuja enkä tarvittavaa tukea. Nyt vaan pitäisi poistua mukavuusalueelta ja harjoitella sitäkin.

Hiukan Jönssi alkaa ennakoimaan laukkaamista ja oikoo kulmia. Pitäisi vaan ratsastaa tarkemmin, mutta eiköhän sekin ala sujumaan. Laukka pysyy kuitenkin rauhallisena ja hallittuna, vaikka Jönssi tietääkin, että pian laukataan. Pellolla kun laukataan niin silloin kyllä Jönssi vie ja minä vikisen kyydissä...Ihanaa kuitenkin huomata, että meidän yhteistyö on parantunut näinkin huimasti. Pitäisiköhän tehdä jotain kehityspostausta?






Viime viikonloppuna olimme myös hurjia ja ylitimme yhden ristikon. Jönssi ei edes epäröinyt, kun ravasin kohti, vaikka ristikko olikin kentällä vinossa (taisi jänskättää hiukan enemmän ratsastajaa...). Niin rohkeasti se vain syöksähti esteelle ja pomppasi yli. Minä sen sijaan pidin harjasta kiinni ja suljin silmät. Ei nuo esteet todellakaan ole edelleenkään minun juttu. Helpompi kuitenkin luottaa Jönssiin, kun se on tainnut päästä kieltelystä eroon ja loikkaa aika varmasti yli. Hypätään ihan vain silloin tällöin, koska se näyttäisi olevan hevosen mielestä melkoisen hauskaa ja todella hyvää jumppaa.

Jönssi ennen ja jälkeen treenin


 Tampereen hevosmessuillakin tuli käytyä. Siitä kattavampaa postausta lähiaikoina. Ei pitänyt ostaa mitään, mutta nyt minulla on uusi kypärä, blingivyö ja Jönssillä uudet suojat. Ihan tarpeellisia ostoksia siis. Hyviä suojia olen etsinyt jo pidempään, mutta nyt kolahti kohdalle tuollaiset punaiset lami-cellit. Aivan ihanat ja hintakaan ei messutarjouksena päätä huimannut. Kaikkiin neljään jalkaan saatiin yhteensä 35 eurolla. JA VIELÄ NOIN HIENOT. Arvatkaa himoitsinko taas lampaankarvasuojia, kun niissäkin oli tarjoukset kohdillaan, mutta....

Tässä syy miksi en lampaankarvasuojia hanki...

Ennen...
Jälkeen...>:(
Pääsin myös ratsastamaan keltaisella hevosella ponilla (olisiko ollut viime viikolla...). Olin jo muutaman kerran maastoillut Nellalla, mutta nyt pääsin ihan ratsastamaan ratsastamaan. Aika kiva hevonen kyseessä ja itse sain taas ahaa-elämyksiä. Näillä ratsuhevosilla (siis poneilla!) on kyllä kiva ratsastaa, kun aina tuntuu oppivan uutta ja sitä uutta opittua voi soveltaa Jönssilläkin ja siitä tulee taas asteen hienompi.

Itse huomaan myös kehittyväni paremmin, kun pääsee ratsastamaan erilaisia hevosia. Onneksi minulla on aivan mahtava mahdollisuus siihen. Kiitos siitä!

Nella ja minä!

4 kommenttia:

  1. Kehityspostaus olis tosi kiva nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Pitääkin siis alkaa kaivaa arkistojen kätköistä kuvia :D

      Poista
  2. Oon ettiny just noita suojia alesta vaik miten pitkään DD: Elmolle ostin noi vihreenä 55e ku olin katellut niitä puol vuotta ja hintalappu ei vaan laskenu.. nyt mauno tartteis noi punasena ja sinä ryöväsit nuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muohahaha! Itekin huomasin noi eka 55 euron hintasina ja melkein itku tuli, ku ajattelin et löydän täydelliset suojat ja sit ei oo varaa niihin, sit huomasin alekorin toisessa kojussa ja siellähän noi oli! ja vielä ainoot tota väriä ja kokoo ;)

      Poista