Kouluvalmennus

24.10.

Vihdoinkin päästiin kauan odotettuun kouluvalmennukseen. Meille satoi aamulla aivan hirveästi lunta ja melkein jouduin perumaan valmennuksen sen takia, että vetoautoa ei ole. Onneksi valmentajalla ei ollut pitkä matka tähän meillekään ja valmennus pidettiin pellolla.

Pari tuntia ennen valmennusta tuli melkein paniikki, kun tajusin että eihän minulla ole ollut kengällistä hevosta ties kuinka moneen talveen. Pysyykö se pystyssä mitenkään? Ja ne tilsat...Niitä ei ole kengättömillä ollut. Lähdin pellolle kävelemään alkukäyntejä ja huokaisin helpotuksesta todettuani, että Jönssi pärjää ihan hyvin.

Valmentaja oli ihan huippu. Tarkoitus olisi keskittyä pala palalta pieniin juttuihin niin, että kaikkea ei tule kerralla ja pääsen oikeasti jyvälle asioista. Tänään keskityttiin siihen, että Jönssi liikkuu pohkeesta eteen, kantaa itsensä eikä siis vain roiku ohjalla takajalat perässä hinautuen.

Minun piti pitää aivan minimalistinen tuntuma, jotta Jönssi ei tukeudu liikaa minun käteen ja minä en tukeudu Jönssiin. Piti tuntea vain kuolainten paino ohjien päässä ja kuitenkin pitää se tuntuma ja ajatella ohjien olevan lasiset, jos päästän ne roikkumaan niin ne katkeavat. Tällaiset mielikuvat saavat minulla yleensä palaset loksahtamaan paikoilleen ja niitä on helppo muistutella sitten itselle.

Jönssin piti myös liikkua eteen. Ilman eteenpäinpyrkimystä on ihan turha yrittää tehdä mitään. En tietenkään ottanut raippaa, koska Jönssi oli ollut viimepäivät aika vireänä, mutta nyt se palautui taas tätiratsumoodiin. Jönssistä tulee helposti sellainen tahmea ja pohkeen takana oleva, jos en huolehdi siitä, että se liikkuu. Olen taas luistanut tässä asiassa ja sen kyllä huomasi. Kuitenkin kun tarpeeksi sitkeästi muistutin itseäni huolehtimaan siitä nopeudesta ja tahdista niin Jönssi muuttui paljon paremmaksi. 

Minun oikeasti pitäisi ratsastaa kokoajan, jos jäin kahdeksikin sekunniksi vain fiilistelemään niin huomaan, että Jönssi karkaa avuilta lapa edellä ja roikkuu toisessa ohjassa. Pitäisi vain keskittyä muistuttamaan Jönssiä siitä, että minä määrään suunnan ja tahdin. Se tarvitsee todella paljon ratsastajan tukea eikä osaa itse ratkaista mihin päin pitäisi mennä, jos en kokoaikaa kerro sille. Vaikka lumeen tuli selkeä ura, jota pitkin kuljettiin niin silti, jos jätin ratsastamatta niin Jönssi meni ihan hämilleen eikä oikein tiennyt minne päin jatkaa.

Oikea kierros on meidän heikko kohta. Minun on helpompi kääntää Jönssiä vasempaan, koska olen itse kokoajan kääntyneenä hiukan sisälle päin vasemmassa kierroksessa. Olen kääntynyt vasemmalle myös oikeassa kierroksessa, joten minun pitää hieman liioitella ja kääntää itseäni oikealle, jotta saan ohjattua paremmin.

Kun palaset loksahtelivat paikoilleen niin kaiken tuloksena Jönssin takajalat aktivoituivat ja se hieman venytti itseään kuolainta kohti (todella vaikea keksiä miten kuvailisin tätä :D) ei kuitenkaan roikkunut ohjalla, koska en antanut siihen mahdollisuutta ja kaula kaareutui aavistuksen. Sen liikkeeseen tuli paljon enemmän voimaa ja joustavuutta. Nuo pätkät eivät kestäneet pitkään, mutta niitä tuli kokoajan useammin ja useammin.

Todella monta pientä asiaa, jotka vaikuttavat todella paljon. Jönssikin sai kehuja yhteistyökykyisyydestä ja siitä, että sen ravi on hyvä ja tahdikas. Kyllä se vain on aika kiva hevonen, vaikka aina en olisi uskonut, että tähän pisteeseen päästäisiin. Seuraava valmennus on reilun parin viikon päästä ja siihen asti meillä on aikaa hioa näitä asioita. Olipa kyllä kiva ratsastaa lumessa. Harmi, että se taitaa sulaa melko pian pois. Hankitreeni tekisi kyllä todella hyvää!