maanantai 27. heinäkuuta 2015

Hevoskoulua osa III


Voi taas vain omistaja olla ylpeä hevosestaan. Miten jokainen kerta voikaan tapahtua niin paljon kehitystä? Vielä äsken Jönssi oli kamala riiviö, joka kiukutteli kaikesta mitä pyysin siltä, ihan sama pyysinkö kävelemään eteen vai peruuttamaan, aina sama juttu...kauhea taistelu joka vain paheni kun yritin pistää vastaan ja saada tahtoni läpi...Itse en ole vielä uskaltanut vaatia Jönssiltä mitään kummempia, mutta Susannan (valmentajaratsuttaja) ratsastamana se on niin hieno ja kuuliainen poika ja joka ratsastuksen jälkeen se on niin rento ja rauhallinen, ihan puoliksi unessa.

Nyt Jönssi on ollut kolme kertaa hevoskoulussa ja se alkaa vaikuttamaan jo ihan potentiaaliselta harrasteratsulta eikä potentiaaliselta rodeohevoselta. Ei hassumpaa näin lyhyessä ajassa. Jännityksellä odotan kiukutteleeko se minun allani...En ole vielä uskaltanut sen selkään muutakuin maastoilumielessä ja maastossakin olen ratsastanut vain niillä reiteillä, jossa ei vahingossakaan voi tulla moottoripyöriä tai traktoreita vastaan. Pitää varmaan taas yrittää kiivetä selkään ennenkuin tämä jännitys pääsee yltymään niin kovaksi, että sydän hakkaa miljoonaa selkään noustessa :D mutta ei tänään vielä...siellähän tuulee kuin...kuin...myrskyssä!



Kävin tänään agrimarketissa hiukan shoppailemassa, koska pääsin töistä aikaisemmin. Koska Jönssin mustat meksikolaiset hajosivat niin pitihän sille sitten hankkia uudet mustat suitset. Tällä kertaa ei meksikolaiset vaan aivan normaalit, koska ties vaikka joskus pääsisimme koulukisoihin....ei ehkä hetkeen mutta...joskus? Hyvä olla sitten asianmukaiset suitset valmiina! Voisiko joku taikoa minulle ratsastustaidon kiitos?

Suitsien lisäksi ostin lisää Dr. Repeliä sekä suolakiven. Olipa muuten ärsyttävää, kun en taaskaan löytänyt muuta kuin niitä pieniä suolakiviä. Jönssihän syö sen aivan hetkessä...Se on suolakivien viihdekäyttäjä...



ei vaan jaksa enääää!
 Pitää opetella Jönssillä suoraan menoa, sille tuottaa hankaluuksia kävellä ihan vain suoraan. Vielä vaikeampaa se on ravissa. Pitää mutkitella ja yrittää luisua sinne tänne, minunkin ratsastukseni olisi huomattavasti helpompaa jos ei tarvitsisi kokoajan "ratsastaa", jotta saa hevosen kulkemaan edes jotenkin sinne minne haluaa. En vielä osaa keskittyä kaikkiin pieniin hienosäätöihin mitä monimutkaisesta hevosestani löytyy. Onneksi Susanna pärjää kiemurtelevan hevoseni kanssa hyvin ja odotankin, että ongelma on tuotapikaa korjattu, hehe :---)

Kylläpäs motivaatio nousta tuonne selkään itsekin kasvaa, kun katsoo näitä hienon pikkujönssiksen kuvia. Taidanpa tänään vielä keksiä sille jotain rentoa tekemistä, jos vaikka huomenna sitten nousisin selkään ja kävelisin vaikka pellolla :)



lauantai 25. heinäkuuta 2015

Seurataanko meitä?

Nyt meitä pystyy myös seuraamaan facebookissa, kun Jönssi sai oman sivunsa.
Sinne tulee pieniä päivityksiä, joita ei välttämättä blogiin tule ja saatan mainita myös tulevista postauksista. Myös Jönssi saa oman äänensä kuuluviin facebookin puolella omien päivityksien muodossa.

Klikatkaa feispuukhevosta ja pääsette facesivulle!

 photo Nimetoumln-1 kopio.png


Tänään koko päivä onkin mennyt vähän on-off-laidunrakennushommissa. Piti tehdä videopostaustakin, mutta sekin sitten jäi kun meni hermo, kun en löytänyt rakennustarvikkeita ja paarmojakin oli niin paljon! Hyi!
Hevoset saivat ainakin rennon päivän taas, kun siirsin ne tallin viileyteen. Siellä ei ollut kuuma eikä ötököitä ja Jönssi päätti sitten vetäistä kevyet kolmen tunnin päiväunet karsinan pohjalla.





keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

sadepäivän metsäretki


Sattuipa kivasti tällainen sadepäivä, olen nimittäin tällä hetkellä kattotöissä (Helsingin Yliopiston katolla, olen rakennusmaalari ammatiltani...) ja koska sateella ei kattoa voi maalata niin sain tämän päivän vapaaksi. Päätinkin sitten tehdä kaikkea mukavaa ja rentoa, jotta saan ladattua hiukan akkuja. Alkuviikko on ollut toooodella väsynyttä enkä ole oikein meinannut pysyä edes hereillä.

Aamulla heräsin ensin viideltä, niinkuin normaalisti ja tarkistin sään, jep sataa. Näköjään myös Helsingissä sataa, joten takaisin sänkyyn, ah ihanaa! Nukuin vielä kahdeksaan asti ja pyörin tunnin sängyssä ja selailin nettiä. Olisin voinut pysyä peiton alla koko päivän, mutta päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja herätä.

En pidä mitään kiirettä vapaa-aamuina ja sitten huomaankin, että olen juonut aamukahviakin tunnin...niinkuin myös tänään. Onneksi sain jotain eloa itseeni, kun päätin lähteä äitini mukaan kauppaan ruokaostoksille, siinä sain itseni vihdoinkin hereille. 

Kun pääsin kaupasta pois niin taistelin taas ulkoasun kanssa ja vihdoinkin sain tuon hemmetin taustan menemään niinkuin haluan. Nyt sen pitäisi muotoutua näytön koosta riippumatta niin ettei se katkea mistään ja täyttää koko ruudun. Vielä pientä hienosäätöä ja ehkä teen uuden bannerin tai keksin tuohon ylös jotain muuta...En vielä oikein tiedä...Ehdotuksia? Otan mielelläni parannusehdotukset vastaan, ainakin blogin värimaailma sopii tähän kauniin harmaaseen Suomen kesään ;)

pikkuisen jönssiksen pienet tassut

Kaiken tämän jälkeen päätin lähteä Jönssin kanssa metsään kävelemään. Tekee sille (ja minulle...) oikein hyvää vähän käpötellä tuolla metsässä ja nostella jalkoja risujen ja käpyjen yli. Itse kävelin parin täysikasvuisen kaatuneen puunrungon yli ja ajattelin, että Jönssi ei varmasti seuraa minua, mutta sain yllättyä, kun hevonen pomppasi iloisesti perässä. Ensimmäisten runkojen ylityksissä Jönssi ei oikein ymmärtänyt, että hänellä on myös takajalat jotka pitää myös nostaa yli, mutta parin kolahduksen jälkeen jalat rupesivat nousemaan ja lopulta ylitettiin aivan täydellisesti, vaikka mitkä hurjat esteet. Jönssi ei edes kompastellut ollenkaan, vaikka metsässä oli todella paljon risuja ja kuoppia. Se meni kuin mikäkin metsähevonen, vakaasti ja varmasti.


Otettiin ihan rennosti ja käveltiin pitkin poikin metsää ja välillä Jönssi pysähtyi haukkaamaan evästä. Olin erittäin fiksu ja kokeilin kuinka tuolle kelpaa mustikat ja kelpasihan ne!:D Pikkuhevonen noukki kädestäni mustikoita oikein onnellisena ja pisteli poskeensa.


Metsän loppupäässä oli mäki, jossa oli myös hiukan kalliota. Kiertelimme siinä sitten hetken, kun mietin mistä pääsisimme ylös, kun kallio on varmasti aika liukas. Sanoinkin Jönssille, että ei varmaan kiivetä yli tuosta ja samalla sekunnilla hevonen otti johtotehtävät itselleen ja kiipesi kallion ylös...Minä sitten seurasin sitä ja pääsimme turvallisesti kalliolle. Kalliolta piti hypätä pieni pudotus alas, tiedättekö vähän sellainen mitä maastoesteradoilla on...Minä menin ensimmäisenä ja Jönssi seurasi rohkeasti perässä. Hyvähyvähyvä!


Metsäosuuden jälkeen kävimme vielä pienellä metsittyneellä hiekkakuopalla ja Jönssi heittäytyi hiekkaan piehtaroimaan. En olisi sitäkään uskonut, että se suostuu piehtaroimaan, vaikka minä pidän sitä narussa ja seison ihan vieressä. Niin se vain pyöri siinä maassa...Ehkäpä tuo hevonen vihdoinkin on alkanut luottamaan minuun, edes vähäsen.

Oli kyllä kiva metsäretki, tuollaisia pitää tehdä useamminkin. Ainoastaan ötökät ja märät vaatteet hiukan latistivat tunnelmaa, mutta muuten oli mukavaa ja Jönssikin taisi viihtyä ihan hyvin metsässä. Suosittelen kokeilemaan! Nyt taidan yrittää keksiä jotain miten saisin vielä hiukan miellyttävämmän tästä ulkoasusta.


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Hevoskoulu jatkuu! +video


Taistelin koko aamupäivän tuon ulkoasun, mutta sainkin sen vain pahemmin sotkettua. Sitten en jaksanutkaan enää tapella sen kanssa ja päätin jättää sen noin, kunnes taas tulee ylimääräistä aikaa fiksailla sitä, koittakaa kestää!

Tänään Jönssi pääsikin taas hevoskouluun, kun meidän valmentaja tuli Jönssillä ratsastamaan. Varustin Jönssin kaikessa rauhassa, taisin peräti kaksi tuntia vain leperrellä ja jutella sille, kun muka "varustin" sitä. Jönssi viihtyi oikein hyvin suolakiveä järsien, vähän kyllä inhotti kun huuhtelin hänen kuraiset tassut.

Olipa ihanaa päästä vihdoinkin kuvaamaan itse Jönssiä ratsun hommissa ja hyvän ratsastajan alla. Sain jopa muutaman julkaisukelpoisen kuvan sekä videomateriaaliakin on luvassa tässä postauksessa.

ai hevoskouluun? mä tahtoisin kyllä mielummin laama-agilityyn!
kyllä mä kohta saan tän auki...tiedän, että täältä löytyy kauraa...

hirrrnaus! päivää naapurit!

Jönssi on kyllä hyvin erikoislaatuinen hevonen. Tänään, kun lähdimme kävelemään "kenttää" kohti niin vastaan tuli naapurimme, Jönssi tervehti häntä iloisesti hirnumalla...Hyvin outoa :D

Heti, kun pääsimme perille alkoi satamaan. Olin siinä vaiheessa aivan varma, että ratsastuksesta ei tulisi mitään, Jönssi kiukuttelisi varmasti. Oloani kuitenkin helpotti tieto siitä, ettei itse tarvitse kiivetä selkään. Hyi, pitää päästä eroon tuosta ajattelutavasta..."ei siitä mitään kuitenkaan tule"...

Onneksi löydettiin taitava ja rohkea valmentaja!
Jönssiä aluksi hiukan jännitti ja varmasti inhotti sade. Se pari kertaa vingahti ja viskaisi päätään testatakseen pääsisikö hommista pois, mutta koska ratsastaja pysyi rauhallisena niin hommat jatkuivat näiden jälkeen rennosti ja rauhallisesti. Itselläni tulee tässä vaiheessa ongelma, etten vain tiedä miten saan Jönssin lopettamaan. Pienestä kiukustumisesta tulee vain suuri taistelu aikaiseksi ja voitte vain kuvitella kumpi sen taistelun voittaa, arka ratsastaja vai epävarma hevonen?

Ainiin, tähän väliin haluan lisätä, kyllä laitoin myös niitä kuvia ja videopätkää, joissa jönssi ei mene täydellisesti ja kauniisti, koska haluan olla rehellinen itselleni ja muille. Tässä siis täysin rehellinen postaus siitä miltä Jönssiksen meno näyttää tällä hetkellä. Hyvä sitten verrata myöhemmin, että onko tapahtunut kehittymistä ja millaista :)

siis kuka siellä selässä nyt olikaan?
hyi inhottava sade...mä niiiin en kestä! yök...
Voin olla vaan niin ylpeä tuosta hevosesta, se keskittyi täysillä ja kulki niin nätisti. Kehitystä oli havaittavissa ja viime kerrasta. Varmasti sekin vaikuttaa, että itse en käynyt selässä tuomassa Jönssille lisäjännitystä. Pitäisi jotenkin jostain kaivaa se itsevarmuus, ehkäpä Jönssi unohtaa kiukuttelun ja sen jälkeen minäkin voin oppia ratsastamaan.

Tällä kertaa ratsukko työskenteli vain käynnissä. Yritetään saada Jönssille hyviä kokemuksia ratsastuksesta, jotta se ei rupeaisi enää temppuilemaa omiaan. Toivottavasti pian minulla on hevonen, joka nauttii työskentelystä.









Lopuksi Jönssi vielä venytteli kaulaansa ooooikein pitkäksi, selvästi rento ja kaikkensa antanut hevonen! Ei voi olla muutakuin tyytyväinen. Minun pikkuinen ratsunalku! 

Itse ajattelin nyt seuraavan viikon ratsastella, jotenkin rauhallisesti ettei pääsisi ongelmatilanteita syntymään. Ehkäpä käydään maastakäsinkin kävelemässä vaikka metsässä ja yritän unohtaa kaikki tippumiset ja vaaratilanteet joihin olen tuon kanssa joutunut. Eihän se ole yhtään kamala hevonen, kun näitä kuvia katsoo. Aivan täydellinen harrasteponski!
 Ongelma löytyy hyvin usein sieltä satulan päältä, niin kliseistä, mutta totta...


kaikkensa antanut!


lauantai 18. heinäkuuta 2015

pikkujönssin hevoskoulu

minä ja jönssi (muissa kuvissa valmentajani ja jönssi)

Tiedän, tiedän...blogin ulkoasu on aivan hirveä ja epäselvä, mutta yritän saada sen mahdollisimman nopeasti siistiksi, jotta lukeminen helpottuu.

Vihdoinkin löysin meille sopivan valmentajan. Tiistaina pääsimme ensimmäistä kertaa tunnille ihan kotipihassa. Hiukan hankaluuksia oli, koska "kenttä" on aivan kasvien peitossa, mutta seuraavalla kerralla menemme tuonne meidän "kentälle". Jönssi ei millään olisi halunnut liikkua muuta kuin omia polkujaan pitkin ja minua hiukan jännitti, että koska Jönssi suuttuu ja heittää minut alas.

Ratsastin siinä jonkin verran ja valmentaja seuraili menoani. Ongelmia ilmenee siinä vaiheessa kun alan jännittää, Jönssi ei kuuntele minua ja istuntani huononee kun odotan, koska hevonen singahtaa pois altani. Hyviä pätkiäkin tuli, mutta olin todella hermostunut ja se vaikutti hevoseenkin. Jönssi ei kuitenkaan sekoillut omiaan, mitä nyt keskittyi enemmän Oliverille huuteluun, kuin minun ohjeisiini. 

Onneksi ihana valmentaja suostui ratsastamaan Jönssillä ja hui miten rodeoratsuni sekunnissa muuttui kuuliaiseksi kouluhevoseksi. Ehkä en ole kaikkea tehnyt ihan väärin, kun hevonen osaavalla ratsastajalla liikkuu noinkin nätisti ja kuuntelee tarkasti, vaikka vuoden liikutustaukokin on takana. Tuossa hevosessa on minulle oikein riittävästi potentiaalia ja nyt kun on vielä ihminen, joka saa sen esille niin eiköhän me kehitytä pian vauhdilla. Valmentaja myös kertoi, että hän ohjasi Jönssiä lähes kokonaan istunnalla, herkkä hevonen siis. Olen niin innoissani, kun mietin minkälaisen menopelin saan tuosta vielä itselleni. Hyväparasjönssi!


Minäkin sain jännityksestäni huolimatta hyvää palautetta, kuulemma istuntani on hyvä, tai siis kuten aikaisemmin mainitsin, niin kauan kuin alan jännittää. Jönssin ja minun suurin ongelma on siis, että jännitän. Ilman sitä saattaisi sujua hiukan paremmin. Toivottavasti valmentaja onnistuu saamaan meille hyviä kokemuksia ratsastuskerroista jotta saan pikkuhiljaa itsevarmuutta enemmän. Itsevarmuuden lisäksi haluaisin paremman tasapainon. Tuntuu, että häirin Jönssiä ja sen takia en uskalla ratsastaa kunnolla. Pitää varmaan etsiä harjoituksia tasapainon parantamiseksi. Etenkin ravissa on sellainen olo, että heilun ja hyörin ja pyörin selässä miten sattuu, jalka vispaa, kädet vispaa ja takapuoli ei pysy satulassa. En edes osaa keventää oikein! Tuntuu siltä, että olisin täysin aloittelija, vaikka hevoskokemusta on takana jo ainakin...hmm...13 vuotta? Miksen vain opi istumaan tuolla! Ärhh.

Nyt voisin ottaa tavoitteeksi oppia ratsastamaan Jönssiä ja oppia istumaan niin, että kehtaisi laittaa tänne videotakin. Ehkäpä vielä saan Jönssin siihen kuntoon, että pääsemme osallistumaan niihin koulukisoihin...Tuolla edelleen odottaa valkoinen huopa käyttämättömänä. Melkein pari vuotta sitten pääsin jo sitä kokeilemaan, mutta ne pikkukisat valitettavasti peruttiin. Noh, nyt opetellaan rauhassa ratsuhommia ja sitten joskus ehkä näytetään taitomme.

Toivottavasti pääsemme taas pian valmentajan silmän alle!

Piti tosiaan laittaa Jönssille nuo meidän kakkossuitset, joissa ei ole edes turparemmiä, kun eräällä maastoreissulla meni meksikolaiset pieniksi palasiksi. Pitää siis varmaan jossain vaiheessa investoida uusiin suitsiin, jos en löydä noihin suitsiin turpista.




maanantai 13. heinäkuuta 2015

Maastoilua Jönssin näkökulmasta


Jönssin oma kirjoitus...

Tosi siistiä, Linnea päästi mut kirjoittamaan ihan oman postauksen meidän viimeisimmistä retkistämme vaaralliseen tuntemattomaan. Tai siis Linnea kutsuu sitä maastoiluksi...Yritän aina maastoutua, jotta krokotiilit ja tiikerit eivät huomaisi minua, omistan onneksi vikkelät jalat joilla pääsee myös pomppaamaan korkealle, jotta mikään inhottava otus ei tartu minua jalasta kiinni...

Olen yrittänyt olla nyt tottelevaisempi, kun Linnea sanoi, että menemme maastoon vaikka kilon paloina. Olen aika varma, että tuosta ihmisestä tulisi niin paljon niitä kilon paloja, ettei kukaan jaksaisi viedä niitä niin kauas...Minähän ne varmaan sinne joutuisin kantamaan. Lähdin siis reippaasti kohti vaarallista tuntematonta! Kävelin siinä rauhallisesti pellon läpi ja sellaiselle kivalle metsäiselle tielle, pidän metsässä kävelystä, jos siellä menee tie. Minähän en jalkojani mihinkään villiin metsään laita, ties mitä peikkoja sieltäkin voi tulla kiven kolosta...Tie pitää olla, jotta pysymme varmasti sivistyksen parissa enkä hukkaa reittiä takaisin Oliverin luokse. Reippasti mentiin vain, hiukan piti kokeilla saisiko kääntyä kotiin, kun tien vieressä oli jotain kummallisia laatikoita. Linnea sanoi, että ne ovat mehiläisenpesiä, minä en kovin pidä mistään hyönteisistä joten menimme vauhdilla ohi, kun ei saanut kääntyä kotiinkaan.

Seuraavaksi meidän piti ohittaa talo, jossa on paljon isoja koiria pihalla. Ne eivät kai pidä minusta, kun aina haukkuvat kuljen ohi...En kuitenkaan pelkää niitä. Tien vieressä aitauksessa oli kuitenkin haukkuva ROTTA, jota säikähdin kovasti kun se alkoi räksyttämään kohdallani. Hyi, että! Äkkiä ohitse vain!

Yritin päättää suunnan, koska ratsastaja yritti viedä minua selvästi taas sinne pelottavaan paikkaan, joka muistuttaa UFOjen laskeutumispaikkaa...Hän sai kuitenkin lopulta päättää suunnan ja menimmekin uudelle reitille. Olin iloinen, koska oli oikein pitkä suora, jota pystyi menemään reippaasti kunnes edessä oli hirviö! Linnea ei varmasti huomannut sitä, se istui jonkun kesämökin terassilla ja joi kahvia...Ajattelin pelastaa meidät molemmat, tai ainakin itseni ja hyppäsin metrin ilmaan ja takaviistoon, siitä suoritin vielä ennätyksellisen nopeasti u-käännöksen. Mitä ihmettä, ratsastaja ei pudonnut...En päässyt pakenemaan vaan jouduin vastusteluistani huolimatta jatkamaan hirviön suuntaan, kun pääsimme ohi niin varmuuden vuoksi tuijotin kyseistä hirviötä ja puhisin uhkaavasti sille.

Kun pääsimme ohi niin Linnea väitti, että näkeväni hirviö oli vain joku mökkiläinen. En todellakaan usko häntä!

Seuraavaksi pääsin laukkaamaan oikein kovaa, en edes itse pysynyt laskuissa kuinka monta jalkaa minulla on kun kavioita kopisi maahan sitä vauhtia, että en muistanut edes kytätä tien vieressä olevaa pressua.
Pettämätön suuntavaistoni sanoi, että kun jatkamme tietä suoraaa pääsemme kotiin, sain huijattua näin Linneankin kotiin eikä tarvinnut edes yrittää kääntyä kotiin, hähä tyhmä ihminen ei edes huomannut kun salakavalasti jo saavuimmekin Oliverin luokse turvaan!



Lauantaina lähdimme taas maastoon. Linnea antaa minulle aina pari vapaapäivää, jotta unohtaisin edelliset kärsimykset. Minä hölmö aina suostun iloisesti lähtemään tuon mukaan laitumelta...En aavistanut mitään pahaa, vasta kun toinen hevonen tuli vastaan tajusin, että nyt ei ole Linnealla puhtaat porkkanat porkkanapussissa! Olimme menossa kentälle...Olin aivan kauhuissani kun saavuimme perille, siellä oli vihreä krokotiili! Se meni kauheata vauhtia nurmikolla ja söi kaiken vihreän maasta, jäljelle jäi vain aivan pientä ruohoa (linnea sanoi, että se ei ollut krokotiili vaan ruohonleikkuri...kuka julmuri muka käyttäisi tuollaista!?) Juoksin varmuuden vuoksi sivuttain ja sinkoilin sinne tänne, jotta krokotiili ei saavuttaisi minua. Sitten vahingossa jouduinkin valkoisten aitojen sisäpuolelle, päätin, että sieltä oli päästävä pois. Linnea yritti ohjata minua ympyröille ja koitti hallita minua, päätin tehdä sivuloikkia, jotta kamala ihminen ei onnistuisi. Lisäksi syöksähtelin arvaamattomasti minne sattuu. Tämä selvästi auttoi sillä ihminen otti satulani pois ja päästi minut vapaaksi. Hetken nautin vapaudesta ja juoksin häntä tötteröllä täysiä, kunnes tajusin...OLEN VIELÄKIN AITOJEN SISÄPUOLELLA.

Päätin tyytyä kohtalooni ja esitin ihmisen kaveria, juoksin hänen perässään esteiden yli. Hän niin pitää siitä, kun minä hyppään hänen perässään. En tajua mikä idea siinä on...Pari kertaa hän jopa kielsi esteelle, vaikka minä loikkasin yli! Törkeää.

Lopulta Linnea sai tarpeekseen ja kiipesi takaisin selkääni ja lähdettiin kotiin vauhdilla. Matkamme keskeytyi ikävästi juuri kun olin pääsemässä laukkaamaan. Edessäni seisoi karhu! Päätin, että nyt on paettava ja teleporttasin itseni Linnean alta pois. Linnea putosi niskalleen maahan ja minun piti kääntyä takaisin katsomaan sattuiko häneen. Hän pääsi omin avuin kyllä ylös ja minä katsoin karhua tarkempaa...hups...se saattoi olla iso ruskea koira...Puhisin koiralle vihaisesti ja Linnean kanssa kumpikin omilla jaloillaan lähdettiin kävelemään kotiin.

Ratsastaja sai ilmeisesti hiukan taisteluvammoja, koska halusi kiivetä vielä takaisin selkääni. Noh siinäpähän kiipesi. Päätin käyttäytyä loppumatkan.
Pääsimme metsästä pois ja menimme tielle, jossa liikkuu autoja. En enää pelkää niitä paljon, mutta tiellä liikkuu kauniilla säällä myös kaksipyöräisiä hirviöitä. Linnea ei halunnut jäädä enää toista kertaa matkan varrelle, joten tuli alas henkiseksi tueksi kun kaksipyörät kaahasivat ohitseni. Yritin hiukan paeta kun jännitti niin, mutta Linnea onneksi sai pidettyä minut rauhallisena.

Melkein tuli ihmislääkäri keikka, kun Linnea alkoi ontua! Hänen kengityksensä oli mennyt huonosti ja hän joutui soittamaan apua toiseksi parhaalta kaveriltani, Linnean mieheltä siis. Hän on todella mukava meille ja toi Linnealle uudet ihmisenkengät.

Matkalle sattui vielä ongelma. Söin ruohoa ja vahingossa astuin narun päälle, joka roikkuu suusssani olevassa metallirenkaassa, säikähdin kovasti ja kuului vain naps ja hienot suitsimeni hajosivat! Linnea lohdutti sanomalla, että turparemmi ja otsapanta säästyivät, mutta nyt joudun käyttämään toistaiseksi vain ruskeita suitsiani...Pidin mustista meksikaanisuitsista enemmän! Typerää. Meksikaaniturparemmi piti suitseni kasassa vielä laitumelle asti ja sen jälkeen ne olivat mennyttä. Onneksi tuli heti iloisempi mieli, kun pääsi taas Oliverin luokse! Oliver on paraskamuni!

Rakkain terveisin Yonkers Boko eli minä eli Jönssi


Koska ratsastajalla sujuu taas ilmeisen huonosti niin päätettiin tarttua tuumasta toimeen ja huomenna olen saamassa meille valmentajan korjailemaan meidän menoa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.


tiistai 7. heinäkuuta 2015

Saapasjalkakis...eiku linnea!

Nyt vihdoinkin sain nuo kuvat tuolta kameran synkistä syövereistä ja aika paljastaa mitä postimies toi minulle!
Ehkä olette huomanneet, että aina on ollut kova panostus ratsastuskengissä. Yleensähän ratsastan siis tennareilla, niihin yhdistettynä vielä hiukan vekkulit nilkat niin ratsastus ei voi olla mitenkään kaunista ja helppoa. Päätin kuitenkin vihdoinkin investoida oikein kunnon ratsastussaappaisiin ja ostin Kaviolasta ihka uudet Mountain Horse Sovereign ratsastussaappaat. Voin näin viikon käyttämisen jälkeen suositella oikein lämpimästi kaikille. Todella mukavat jalassa heti, ei purista eikä kiristä tai hierrä. Tuntuu ihan siltä kuin ne olisi juuri minulle tehty.

Olen harkinnut pitkään saappaiden ostoa, mutta se on kariutunut siihen, että minulla on melko (todella) paksut pohkeet ja muuten normaali (normaali...ja pah!) jalka. Yleensä saappaat ovat nilkasta väljiä tai sitten ne eivät vain mene pohkeen kohdalta jalkaan nämä ovat kuitenkin ihan täydelliset. Jalkakin tuntuu heti vakaammalta eikä heilu ja vispaa enää niin paljon ja kevennyskin helpottui huomattavasti, kun nilkka ei välillä muljahda alta...Ihanatihanatsaappaat!




Muitakin hankintoja olen tehnyt. Kävin nimittäin ihan extempore ostamassa hevosille valjaat. Siinä on ihan kaikki mitä ajamiseen tarvitsee (niin paitsi kärryt...). Minulla on vanhempieni ostamat vanhat kilpurit, mutta ne tuskin ovat kamalan mukavat kuoppaisella tiellä. En myöskään ole ajanut ikinä, mitä nyt nopeasti kokeilin Oliveria kärryjen eteen ja siskoni talutti sitä muutama sata metriä ja sitten takaisin kotiin. Kärryit kuitenkin pysyivät perässä eikä hevonen näyttänyt kärsivän vaikka valjastus ei ehkä kaikkien sääntöjen mukaan mennyt (katsoin kuitenkin opastavan youtubevideon....tiedän...olen vastuuton) Onneksi Oliver on hyvä hevonen ja kestää kaiken mitä keksin. Kunhan nyt saisin laitettua nuo kilpurit ajettavaan kuntoon (tai löydän läheltä hyvän hintaiset koppikset) niin pyydän jonkun opettamaan minua tässä ajelussa.

Ajattelin ajella vain Oliverilla kunnes minusta tulee pro tai sekopää (tai Jönssistä luotettava...?) Oliver aika varmasti osaa minun seurassa käyttäytyä, vaikka olenkin kuullut kaikkia hulluja juttuja kuinka se raviaikoina riehui vain kärryjen kanssa ja pomppi pystyyn. Nooh, eihän minun Oliver!

Se osasi nätisti odottaa, että saan kärryt perään ja sitten reippaasti, mutta turvallisesti matkasimme pihatiellämme. Kyllä hevonen oli taas onnellinen. Nätisti käyttäytyvä poitsu sai myös oikein hemmottelupesun ja se nauttikin siitä todella, samalla kun Jönssi katseli vierestä ja kipitti karkuun heti kun menin sen lähelle letkun kanssa :D

Tänään olisin halunnut käväistä Jönssin selässä, mutta voin kertoa, että ei onnistu. Tuollahan sataa. Ei pidä ottaa noin herkkiksen kanssa mitään turhia riskejä, etten saa sitä uudelleen hermoheikoksi rodeokaakiksi...Ehkäpä tuo sade loppuu...viimeistään talvella?

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Love of my life!


Kauhea inspiraatio kirjoittaa,  mutta koska edelleenkään en ole päässyt oman kamerani luokse niin ainoat kuvat saan kaiveltua feispuukista. Voisin laittaa tähän pienen palan Oliverin ja minun historiaa.

Siirrytään ajassa taaksepäin yhdeksän vuotta.

All horses deserve, at least once in their lives - to be loved by a little girl

Hieno kuva vai mitä? Arkistojen kätköistä löydetty. Kuvassa ollaan me, Oliver ja minä. Oliver ei ole vanhentunut päivääkään tuosta, minä onneksi olen hiukan. Meillä on siis jo melko pitkä yhteinen historia, sain Oliverin 11 vuotiaana hoitohevoseksi ja muutama vuosi sen jälkeen parhaasta kamustani tuli minun ikioma hevonen. Tai siis isäni nimissähän se on, mutta minun se on silti.

Oliverista on kasvanut minulle täydellinen hevonen. Se on itse rauhallisuus seurassani, mutta tarvittaessa sieltä löytyy se tulinen luonne. Erittäin hurmaava persoonakin tämä on, en voisi parempaa toivoa. Tuskin hevonen voi tärkeämmäksi muuttua.


Oliver sopii kaikkeen! Olen jopa ollut sen kanssa näytelmässä viime kesänä. Oliver sai näytellä oikein hienoa ratsua ja minä hienoa leidiä. Ainakin Oliver kehuista päätellen onnistui hyvin ja se on jäänyt ihmisten mieleen. Eräskin herrasmies lupasi tuoda virosta Oliverille vodkaa, jotta se saa ottaa pikku naukut....:::D? Älkää huoliko, Oliver on tähän asti pysynyt absolutistina.
Oliver sopii hyvin myös talutusratsastukseen, voin olla varma ettei se säiky silloin tai nakkaa ketään selästä. Ihmisvilinässäkin se kulkee tyynen rauhallisena ja on maailman onnellisin kun saa huomiota.

Tälläisiä hevosia on oikeasti harvassa.

 Mikäli minulla olisi vain Jönssi niin en todellakaan tiedä miten hermoni kestäisi :D Oliver on sellainen kaveri, että se saa minut rauhoittumaan, hyvälle tuulelle ja onnelliseksi. Osaa Jönssikin olla oikein ihana ja rakastettava, mutta se nostaa verenpainettani välillä turhan korkeaksi ja Jönssin kanssa pitää laskea kymmeneen etten räjähdä...Oliver ei tee tyhmyyksiä ikinä, paitsi välillä jekuttaa hölmöä Jönssiä<3 p="">

Nauttikaa meidän herkistä kuvista, koska eihän tässä postauksessa mitään fiksua asiaa ollut.
Kiitos ja kuittaus ja Oliverilta terveisiä kaikille kauniille tummille lv-tammoille (anteeksi, oliver on myös rasisti eikä se pidä vaaleista tammoista...)