Uusi perheenjäsen!

Hupsista, hiukan jäänyt postaukset taas taka-alalle, mutta siihen on ihan oikea syykin. Meille saapui tällainen pieni suloinen riiviö, jota on pitänyt opettaa sisäsiistiksi ja muutenkin huomioida. Tässä minä nyt siis yritän kirjoitella kuulumisia kun pieni kissalapsi puree toista kättäni ja vaatii kokoajan huutamalla huomiota.

 

Saanko esitellä, Macho!

 



 

Vaikka blogi onkin hevosblogi niin saatte seurata pienen Machon kasvamista isoksi ja toivottavasti kunnolliseksi kissakansalaiseksi. Kisuli saapui meille viime sunnuntaina hiukan extempore...Kävin vain sukulaisen syntymäpäivillä ja tuollainen lähti mukaan. Macho on kotiutunut oikein hyvin ja on oppinut käymään pisullakin omassa hiekkalaatikossaan. Hän on oikein oppivainen ja herttainen pieni poika!

 

-

 

Koska edelleenkin ollaan hevosblogissa niin lisätään joukkoon hieman hevosjuttuja. Pääsin valokuvaamaan tämän näköistä, oikein nättiä lv-tammaa. Olen nyt tässä, kun on aikaa käynyt kuvailemassa muitakin kuin omia hevosia. Siispä mikäli tarvitset kuvaajaa niin minut tavoittaa sähköpostilla (linneahuilla@hotmail.com), Facebookissa tai vaikka tästä blogin kautta.

 

Lisää kuvia löydät klikkaamalla tästä!

 

 

 



Syksyä puskahevostelijan näkökulmasta

Ah, ihanaa syksy. Lehdet putoilevat puista ja luonto muuttuu kirjavaksi. Aurinko paistaa ja antaa tällä upealle luonnolle kauniin kullanhohtoisen sävyn. Punaista ja oranssia, ihania lämpimiä ja tunnelmallisia sävyjä, vai mitä?

Joku muu ehkä elää tuossa illuusiossa. Itse lakkasin uskomasta siihen jo hevostelun alkuvaiheilla. Eilen juuttuessani saappaistani kiinni hevostarhan portille yritin epätoivoisesti anoa apua hevosilta jotka tuijottivat minua kuin tyhmää niiden kuivalla saarekkeella. Mietin, että mikä ihme saa jaksamaan tätä vuodesta toiseen?

 

Kyllä hevoset ovat kokoajan kuraisia ja likaisia. Mikäli yrität ehkäistä niitä likaantumiselta ja käärit ne loimeen niin ei auta. Lämpötila on kuitenkin +10 ja kuumissaan oleva hevonen repii sen sadan euron loimen pieniksi palasiksi ja kellahtaa tarhan kuraisimpaan kohtaan.

 

 

Harjaat hevosen myös kaksi kertaa päivässä, jaa ei sekään auta. Kun pitäisi lähteä ratsastamaan niin hevonen on ystävällisesti juuri ennen sitä käynyt kastelemassa ja kuraamassa itsensä. Yrität harjata kuraista hevosta, mutta turhaan. Harja vain levittää likaa entistä enemmän ja "hevonen" muistuttaa enemmän suohirviötä. Tottakai hevosen voisi pestä, mutta tiedät, että mammutinkarvalla varustettu nelijalkainen olisi hyvässä lykyssä vasta huomenna kuiva. Mikäli et anna sen kuivua rauhassa niin tuloksena on ratsastuksen aikana kutiava ratsu, joka luultavasti kierähtää ratsastajan vastusteluista huolimatta piehtaroimaan. Onneksi satula ei maksanut kuin vajaan tonnin! Niitähän saa uusia.. 

 

 

Mikäli jostain kumman syystä kuitenkin saat allesi puhtaan hevosen niin voin vaikka vannoa, että sade on pilannut kentän pohjan. Olet suoraan sanottuna kusessa, jos sinulla ei ole edes sitä kenttää. Älä huoli ei se pelto kovin liukas ole, varmasti voit varovasti kävellä pellon reunaa koko limaisen syksyn. Ei se haittaa, että koko syksynä ei voi oikeasti treenata. Iloinen mieli on hyvä muistaa, kun kaatosateessa kävelet siellä liukkaalla pellolla. Ainiin, on myös säkkipimeää. Mutta muista hymyillä, ehkä koulutuomaritkin sitten arvostavat kesän kisoissa kaunista hymyäsi, jos menosi muistuttaa edelleen sitä pellolla liukastelua!

 

Harkitsen vakavasti hevostrailerin hankkimista, jotta saisin hevosia kuljetettua maneesille. Siinäkin on kyllä muutamia muuttujia matkassa. Varmasti silloin vesi jäätyy tielle, kun pitäisi lähteä kopin kanssa ajamaan. Voit välillä vilkuttaa hevosille auton etuikkunasta ulos, kun traileri luisuu auton vierellä samalla kun yrität pitää yhdistelmän tiellä. Kyseisen matkan jälkeen hevoset tuskin suostuvat enää tulemaan kyytiisi, joten voit unohtaa maneesille matkustamisen.

 

Tosiaankin. Ne ihanat tarhat. Kyllä meidän hevosilla oli hiekkatarha. Nyt se on juoksuhiekkatarha...Riittääkö se kertomaan tarpeeksi?

 

 

Mikäli tallisi pihassa on se maneesi, hevosesi ei revi takkeja pois päältä ja kuivuukin näillä keleillä tai et asu Suomessa niin voin onnitella, pääset niin paljon helpommalla kuin tällainen puskaratsastaja...Miksi ihmeessä teen tätä?

 

Kun se kurainen samettiturpa katsoo minua kauniilla silmillään ja hörisee päästessään illalla sateesta takaisin sisälle, niin siinä on se riittävä kiitos tästä työstä, tai kun se oma rakas nelijalka tulee ihmettelemään viereeni minkä ihmeen takia makaan selälläni kurassa se juuttunut saapas kädessäni, se jostain syytä piristää. Ihan kuin hevonen haluaisi kysyä, että onko kaikki vielä ok?

 

Aivan hullun hommaahan tämä on, mutta...mitäpä et rakkaittesi eteen tekisi?

Jaksamista pimeässä syksyssä kaikille sieluntovereille!

 



#hästäk! eiku mikä täh?

 

 

 

Meidät löytää nykyään myös instagramista!

Hevoskoulua osa 6

Näitä "studiokuvia" on niin kiva ottaa! Eikai nämä voi edes kyllästyttää...?

 

Melkein meinasin jo mennä ihan sekaisin, että monesko kerta tämä olikaan hevoskoulua. Vasta kuudes kerta ja hevonen on näin hieno! ...ja viimeksi hevoskoulua oli näköjään elokuussa...Kylläpäs aika rientääkin nopeasti. Ollaan jopa kehitytty, vaikkakin ollaan menty viimeksi syyskuussa valvovan silmän alla...Hitaasti, mutta varmasti. Jönssi kehittyisi varmasti vauhdilla, jos vain minä osaisin ratsastaa paremmin. Se on yllättävän oppivainen noinkin hölmöksi eläimeksi.

 

Omaan silmään Jönssi on ehkä pyöristynyt takaa hiukan ratsumaisemmaksi. Sillähän on aika kulmikas takapuoli, mutta nyt se alkaa näyttää tosiaan huomattavasti pyöreämmältä kuin ennen. Myös kaulaa on tullut enemmän. Varsinkin, kun vertaa kolmen vuoden takaisiin kuikelokaulakuviin. Ei pahan näköinen hevonen ollenkaan, vaikkakin keskenkasvuinen talvikarva antaakin hiukan villihevosmaista vaikutelmaa.

 

kuka siellä selässä on!?

 

Susanna ratsasti siis Jönssillä ensin ja hiukan testasi minkälainen Jönssistä on muodostunut tässä syksyn aikana. Jönssiä hiukan hermostutti aluksi ja se varmasti mietti, että kuka ihme sinne selkään kiipesi. Minä olen ollut ainoa, joka on tässä kolmen kuukauden aikana ratsastanut sillä ja varmasti oli hevosraukalle järkytys, kun joku vaatii siltä hiukan enemmän kuin minä itse.

 

Pienten alkuhermoilujen jälkeen Jönssi muuttui taas rennoksi ja yhteistyökykyiseksi. Se aina rentoutuessaan tarpeeksi kadottaa kaasun. Koko hevonen näyttää ja tuntuu siltä, että sillä olisi liimaa kavioissa. Lisäksi, jos yrittää kiittää hevosta rapsuttamalla kaulaa niin se tulkitaan siten, että nyt saa hidastaa käyntiin tai vaikka pysähtyä kokonaan. Eieiei...Kyllä se moottori sitten lämmettyään alkaa toimia ja hevonen pysyy ravissa ilman kokoaikaista vahtaamistakin ja kiittääkin uskaltaa ilman pelkoa siitä, että hevonen muuttuu tahmatassuksi.

 

(MINÄ EN RATSASTA KUVISSA)

 

Susanna ratsasti ravia ja käyntiä hetken aikaa ja sitten minä pääsin/jouduin selkään. Tehtiin ihan pysähdyksiä kumpaankin suuntaan ympyrällä ja rentoa ravailua. Hiukan loppuvaiheilla meillä raviympyrä karkasi turhan isoksi, kun en onnistunut ulkopohkeella pienentämään sitä, mutta eiii se mitään kun on iso pelto käytössä! En vielä kovin hyvin osaa tuota apujen käyttöä ravissa, kun vasta nyt ollaan pitkän tauon jälkeen aloitettu ravityöskentely.

 

Jönssi jostain syystä kauheasti leikkii kuolaimella ratsastaessa. Kuten kuvistakin varmasti välittyy niin kovasta kädestä ei tosiaankaan ole kyse ja hevosen suussa ei ole vikaa. Älkää siis säikähtäkö, jos kuvissa hevonen painelee suu auki. Myös alaturpahihnan löysällä roikkuminen ehkä hiukan ärsytti Jönssiä... Se mupeltaa aika paljon ylähuulellaan ja välillä se juoksi ihan tapiirin näköisenä...Jönssi kyllä tekee tuota pelkän riimunkin kanssa, jos naru osuu sen alahuuleen, joten tuskin mistään vakavasta on kyse. Ei vain näytä kovin kauniilta, kun hevonen jolkottelee menemään suu auki.

 

Erilaisia kuolaimiakin olen kokeillut. Nyt on käytössä kolmipala D. Se on toiminut parhaiten kaikista kokeilluista. Se on vakaa ja pehmeä. Yllättävästi suorakumikuolain, jonka pitäisi olla pehmeä ja mukava oli Jönssille ehdoton nounou. Pelkkä suitsien laittaminen päähän kera tuon kuolaimen aiheutti järkyttävää suun aukomista ja tuskastuneen näköisen hevosen.

Pelkkä kolmipala oli käytössä silloin, kun Jönssi tuli minulle. Kun hevonen pellolla/maastossa/missä vain päätti lähteä täysiä ryöstämään niin minulla ei ollut mitään mahdollisuutta saada hevosta pysäytettyä tai käännettyä ympyrälle. D-kuolain sentään pysyy suussa, joten kääntäminen onnistuu ja tällä tavoin sain karsittua turhan rakettimaisen pakenemisen. Myös perusnivel on kokeiltu. Lähes sama reaktio, kuin suorassa kuolaimessa. Hiukan lievempänä.

 

D-kuolaimeen olen tosiaan tyytyväinen, mutta sillä ei saa osallistua koulukilpailuihin. Mutta ehkä sitten, joskus, kun on sen aika niin Jönssi suostuu sovittamaan muitakin vaihtoehtoja.

 



 

 Eilen siis näitä hevoskoulujuttuja. Tänään piti ratsastaa, mutta eilen oli satanut niin paljon vettä, että tyydyin vain rennosti juoksuttamaan Jönssin irtona. Se näytteli jo ihan laukan näköistä rentoa laukkaa. Ajattelin, että kun lumet vihdoin tulisivat niin pääsisimme hiukan taas harjoittelemaan, että mitä ne laukka-avut olivatkaan. Nyt pelto on vielä turhan liukas tuolle raketille, vaikkakin Jönssi on yllättävän varmajalkainen.

 

Huomaa supersöpöt korvakarvat (kts. myös ensimmäinen kuva!)

 

Minä itse olen myös vaihtanut jo talviturkkiin. En millään haluaisi lähteä ulos hevoshommiin, jos minulla ei olisi tätä maailman parasta keksintöä. VAALEANPUNAISIA HAALAREITA. Helppo pukea päälle ja niin lämpimät, että et edes huomaa ulkoilevasi. Suosittelen lämpimästi muillekin mukavuuden haluisille vilukissoille.

 



minä ja vaaleanpunaiset haalarit!

Onko teillä muuten mitään erikoisempia postauksia joita haluaisitte minun toteuttavan? Videopostausta suunnittelen suunnilleen joka päivä, mutta minkälainen olisi kiva? Haluatteko, että olen yhtä tyhmä kuin oikeasti vai pitäisikö yrittää pysyä asialinjalla...>:)

Askel kohti unelmaa

 

En tiedä onko fiksua kertoa tästä blogiin, mutta avaan nyt vähäisen.

 

Uskon vakaasti, että kaikella on tarkoitus, jopa sillä, että jäin työttömäksi, vaikka ei tästä helppoa tule. Ei elämän ehkä pidäkään olla helppoa, en silti jaksa stressata liikoja. Kyllä kaikki järjestyy aikanaan.

 

Kun sain ilmoituksen työttömyydestä niin aloin heti etsiä vaihtoehtoja. Kuin kohtalon johdattelemana päädyin täyttämään hakemuksen "unelma-alalleni", josta olen haaveillut jo vuosia, mutta en ole uskaltanut tarttua tilaisuuteen. Tämä tilaisuus tuli kuitenkin niin hyvään saumaan, että päätin ottaa askeleen kohti tulevaisuutta, mitä menetettävää minulla muka olisi...?

 

Yllättävän pian sainkin kutsun pääsykokeisiin ja tässä sitä jännitetään, odotetaan ja luetaan aivan hulluna teoriakokeeseen. Pääsykokeisiin on vielä vajaa kolme viikkoa, mutta olen silti jo aivan jännityksissä ja innostuksissa. Motivaatiota minulta ainakin löytyy, jos ei muuta. Nyt vaan toivotaan, että pääsykokeet sujuisivat mahdollisimman hyvin ja kaikki menisi muutenkin ongelmattomasti ja pääsisin vihdoinkin unelma-alalleni, tekemään sitä mistä pidän!

 

Sinä siellä ruudun takana, tartu tilaisuuteen ja toteuta unelmasi!

 

 

 

Sitten heppajuttuihin.

 

Maanantain ratsastustunti jouduttiinkin harmikseni perua, koska oli niin märkää ja pelto oli ehkä hiukan turhan liukas. Huomenna kuitenkin hevoskoululainen pääsee taas tositoimiin.

 

Maanantaina Oliver valjastettiin kärryjen eteen ja tein uhkarohkean tempun ja nappasin Jönssin käsihevoseksi mukaan. Lenkki meni aivan ongelmitta. Tai siis...Suurin ongelma oli, että Oliver olisi halunnut kiitää kuin ravuri konsanaan ja kipitti kauheaa vauhtia korvat pystyssä eteenpäin. Jönssi olisi sen sijaan halunnut vain katsella maisemia ja korvat roikkuen se laahusti perässä, niin, että välillä sain kiskoa siihen lisää vauhtia.

 

Ravatessa kumpikin hölkkäili rennosti ja kuuliaisesti. Pahimmissa kauhukuvissani Jönssillä olisi napsahtanut päässä kilpavietti päälle, mutta alan hiukan epäillä ettei tuolla hevosella sellaista edes ole. Sillä ei ollut mikään kiire, vaikka Oliveriin meinasi tulla hiukan turhan paljon vauhtia...

 

Selvittiin kaikki kolme hengissä ja päästiin kotiin tyytyväisinä. Vielä kun irroitin Oliverilta kärryt niin Jönssi jäi odottamaan vapaana kärryjen taakse, koska se pääsee päiväruuille karsinaan...Ihana mussukkahevonen. Sain Oliverin karsinaan ja irti valjaista ja sitten vain pyysin Jönssin tulemaan luokse, siinä vaiheessa sen ilme oli hämmentynyt; "ai mä en ollukkaan sidottuna kiinni...?"

 

Tiistaina käytiin hurjalla laukkalenkillä. Jönssi on alkanut oppia missä kohdissa laukataan ja se onkin hauskaa ratsastajalle, kun hevonen ilman käskyä sinkoaa täyteen laukkaan. Kumiohjat, sade ja nollasta sataan kiihtyvä hevonen, siinäpä vasta hyvä yhdistelmä. Ohjat olivat aivan järkyttävän liukkaat eivätkä meinanneet pysyä tassuissani sitten millään, meinasi tulla hiukan kauhun hetkiä, kun Jönssi täydessä laukassa painoi lähes 90 asteen kaarteeseen, hiukan siinä takajalat sutivat, mutta ei kaaduttu, onneksi! Sen jälkeen vauhti vain kiihtyi, mutta onneksi Jönssi on siinä määrin luotettava hevonen, että se muistaa myös kohdat, joissa pitää kävellä. Annoin siis hevosen laukkailla omat ajat ja sen jälkeen hidastettiin turvallisesti.

 

Me ollaan myös kehitytty erimielisyyksien ratkaisussa. Jönssi meinasi, että hän ei suostu kävelemään askeltakaan eteenpäin, kun ojassa virtasi vesi tien ali. Minäpä päätin, että kyllä hän suostuu menemään yli ja puristin pohkeet kiinni silläkin riskillä, että hevonen hermostuu siitä ja nakkaa minut alas, mutta yllättäen Jönssi hämmentyi niin, että jatkoi matkaa ilman suurempia draamoja.

 

Keskiviikkona luin Jönssin kanssa pääsykokeisiin ja kunhan vain vietettiin sellaista rentoilupäivää. Myös Torstai meni Jönssin vapaapäivänä, kun minun piti juosta ympäri kyliä hoitamassa asioita. Nyt vihdoin blogin ääressä ja kirjailemassa tänne tapahtumia. Hiukan myös sivusilmällä seuraan salkkareita, Jönssi ja Oliver menivät jo nukkumaan. Huomenna niillä on aikainen herätys ja ne saavat kunnon harjaukset kumpikin heti, kun olen saanut aamukahvini alas kurkusta.

 

 

 

Rento ratsastaja = rento hevonen

 

 

Nyt tulee sitten ratsastuskuvapaljous!

 

Jos eilisen ratsastus sujui hyvin, niin tänään meni jo aivan huippuhyvin (siis meidän mittakaavassa ;)). Jönssi ei kiukkuillut yhtään ja minäkin pysyin rauhallisena. Aloitin ihan yksinkertaisesti samoilla jutuilla mitä tehtiin eilen. Pysähdyksiä ja väistöjä, näillä saa Jönssin takuuvarmasti rentoutumaan ja kuuntelemaan. Kun hevonen kulki sinne minne pyysin ja ei kiirehtinyt korvat tötteröllä ihmettelemässä maailmaa niin aloitettiin ravailut.

 

Ensimmäinen siirtyminen lähtikin yhdellä laukka-askeleella, mutta siitä jatkettiin rauhallisessa ravissa ja ihan rentona. Oikeasti vau, hyvä Jönssi. Minä yritin muistaa pitää katseeni poissa Jönssin korvista ja välillä se onnistuikin ihan kohtalaisen hyvin. Ravaltiin muutamia kertoja ja tehtiin siirtymisiä ympyrällä. Liikaa ei voi meiltä vielä vaatia vaan pidettiin hommat helppoina.

 

Jönssi alkoi venyä ravissa eteen-alas ravien loppuvaiheilla ja siihen olikin aivan loistava lopettaa ravi. Käveltiin hetki rennosti pitkin ohjin, kumpikin supertyytyväisinä.

 

Jönssi vaikutti niin rauhalliselta, että sitä on vaikea edes kuvailla, se tuntuu väsyvän todella helposti tästä työskentelystä, mikä on luultavasti ihan hyvä merkki. Voimme pitää ratsastuskerrat lyhyinä ja tehokkaina. Minä tarvitsisin ehkä lisäharjoitusta, tasapainoni ei ole mistään parhaasta päästä, mutta voin harjoitella selässä pysymistä Oliverinkin kanssa. Se ei pienistä hermostu :D

 

Kuvat saavat puhua puolestani taas kerran.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

venyy venyyy, ratsastaja yrittää kannatella jönssin jättipäätä...:D

 

 

Siinäpä noita kuvia yllin kyllin! Huomenna onkin sitten ratsastustunti ja toivottavasti saamme uusia vinkkejä harjoitteluun. Tiistaina pitääkin sitten varmaan lähteä painamaan maastoon täysiä laukkaa, jotta Jönssi saa hiukan nollattua korvien väliä eikä tylsisty pellolla pyörimiseen.

 

Pakko muuten iloita tänne blogiin uudesta harjastani. Ostin ihanan timanteilla kuvioidun "taikaharjan", jolla saa kätevästi kuran ja pölyn samalla kertaa pois. Pitää ottaa siitä kuva kun se on niin hieno...ja ostaa niitä lisää...Unelmien täyttymys! Saattaa hevosetkin pysyä hetken siistin näköisinä, tai niin siistin näköisinä kun tuollaiset karvaturjakkeet voivat olla...

 

 

 Ratsastuksen jälkeen Jönssi on niin rento, että saan koskea jopa hänen korviinsa selästä. Muutenhan tämä olisi ehdoton nounou, mutta rentohevosen saa vääntää, vaikka solmuun ja se on ihan jossain omissa maailmoissaan. Ihanarakas samettiturpani.  Jönssistä tulee oikein asiallinen ratsu vielä.

 

 

Kehitystä havaittu

 

Väritän postauksen nyt erittäin ninjailevan Oliverin kuvilla, koska Jönssin ratsastuksesta ei tietenkään ole kuvia. Pitäisi muistaa ottaa GoPro pellon laidalle, että saisi jotain todistusaineistoa meidän treenailuista.

 

Olen ollut tänään ahkera ja kumpikin hevonen oli ratsastettu ennen puolta päivää. Harkitsin vain juoksuttavani Jönssin sillä sää oli melko tuulinen ja ihan pienesti tihkutti jopa vettä. Onneksi pakotin itseni voittamaan pelkojani ja suuntasin ratsastaen sänkkärille.

 

Jönssistä ja minusta pystyi hiukan havaitsemaan pientä jännittyneisyyttä, mutta en antanut sen vaivata. Ratsastelin rohkeasti väistöjä, pysähdyksiä ja muuttelin tempoa käynnissä. Jönssiä on nyt todella kiva ratsastaa käynnissä, koska se toimii oikeastaan pelkästään istunnalla. Jännittävää huomata kuinka pienillä avuilla hevonen voi toimia, ihan hämmästyttävää. Lisää myös haastetta ratsastaessa, kun pitää muistaa kaikki pikkuiset hienosäädöt...Mikäli yrittää kääntää Jönssiä pelkällä ohjalla niin ei se käänny. Kääntää vain päätään sinne minne ohja sitä ohjaa, pitää muistaa ohjata sitä istunnalla, silloin se kääntyy eikä karkaa omille teilleen.

 

Käynnissä hevonen oli niin hyvä, että päätin uskaltaa ravata. Ratsastin ensin ravissa pellon reunaa ja Jönssi korvat tötteröllä hiukan jännityksissä ravasi eteenpäin. Pellon päädyssä käännyin takaisin ja ajattelin kävellä takaisin, jos olisin ravannut niin Jönssi olisi räjähtänyt käsiini ja koko ratsastus olisi ollut pilalla. Hiukan sitä kiukutti kun ei saanutkaan lähteä täysiä takaisin kotipäätyyn ja joku pieni pukin tapainen loikkakin sieltä tuli.

 

Onneksi Jönssi ei osaa näin hurjia loikkia!

 

Takaisin kotipäätyyn päästiin elävinä. Otin sen verran käyntiä, että Jönssi oli taas minun hallinnassani, eikä leijaillut omiaan. Päätin kokeilla ravata ympyrää. Ensin ravasin vasempaan kierrokseen, Jönssi kipitteli jännittyneenä ja olin varma, että kohta rodeoidaan. Se yritti kokoajan karata ympyrältä kotipihaan joten päätin vaihtaa suunnan.

 

 Oikea kierros on Jönssille juoksuttaessa hankalampi ja siinä se ei yleensä osaa riehua niin paljon. Se on myös minulle vaikeampi (vai sittenkin helpompi?) kierros. Yhden kerran hevonen laski päänsä ja valmistautui rodeotasahyppyihin joilla saa ravistettua ratsastajan alas, mutta nyppäisin pään takaisin ylös ja karjaisin EI, nostin pääni ylös hevosen niskasta ja keskityin vain omaan istuntaani. Jönssi-raukka järkyttyi niin, että alkoikin ravata sen kierroksen jälkeen aivan rauhassa. Se rentoutui ja alkoi liikkua oikeinpäin tuntumalla! Aivan mahtavaa, pystyin keventämään kaatumattani etukenoon. Parin onnistuneen ympyrän jälkeen vuolaat kehut hevoselle ja loppukäynnit eteen-alas ratsastaen. Olin niin iloinen ja onnellinen ja vaikka mitä. Siis noin "pienestä" onnistumisesta. Joillekkin ravaaminen on itsestäänselvää ratsastaessa, mutta minulle ja Jönssille tuo on jo suuri saavutus. Tuossa oli jo hiukan ratsastamisen tuntua.

 

Jeejee!

 

Palkitsin Jönssin ruhtinaallisesti leivällä ja päiväruualla. Se vaikutti melkein yhtä tyytyväiseltä kuin minäkin. Tästä onnistumisesta motivoituneena varasin meille ratsastustunnin maanantaille. Muistaisipa laittaa Gopron kuvaamaan...

 

 



 

Oliverin kanssa painuimme rentoutumaan maastoon ilman satulaa. Matkan aikana olin hyvin onnellinen siitä, että alla oli Oliver eikä Jönssi. Reitillämme oli vajaa kilometri asfalttitietä ja sen pätkän aikana ehti tulla vastaan täysperävaunurekka ja traktori kolisevan peräkärryn kanssa.

 

Rekkakuski oli aivan mahtava ja hiljensi Oliverin kohdalla. Ei sillä, että Oliver olisi edes huomannut rekkaa...Se tuijotti kauhistuneena ojaan, sinne oli ilmestynyt vettä, jota ei varmasti viime lenkillä ollut siellä...:D Mikäli olisin Jönssillä ollut liikenteessä niin olisin tullut selästä alas kuin rasvattu salama ja yrittänyt pidellä Jönssistä kiinni ettei se pakene kauhuissaan. Viimeistään perässä tulevan traktorin kohdalla olisin kädet verillä viimeisillä voimillani ehkä saanut pidettyä hevosen kiinni...tai sitten en. Sen sijaan Jönssiä ei kiinnosta, jos ojassa on vettä. Eihän siinä ole mitään pelättävää...Niin erilaisia hevosia...:D

 

Jos Jönssi toimii istunnalla niin Oliver toimii ajatuksen voimalla. En ohjannut sitä kertaakaan koko lenkin aikana, mutta silti se tasantarkkaan tiesi minne olen suunnitellut ratsastavani ja mitä vauhtia...Se jos mikä on hienoa!

 

Vaikka Oliver osaa tehdä näinkin hurjia loikkia mitä näissä kuvissa niin ikinä se ei ole ratsastaessa pukittanut. Ei ehkä jaksa, kun ratsastaja painaa kuin synti...:D Minun ei myöskään enää moniin vuosiin ole tarvinnut pelätä sen selässä, ei edes pientä jännitystä ole ollut havaittavissa. Jönssin selässä olisin heti aivan jännityksissä jos se omatoimisesti lähtisi raviin, mutta Oliverin selässä se on minulle ihan tavallista eikä se hermostuta laisinkaan, vaikka hevonen kipittäisi koko matkan. Ehkä vain tunnen tuon pullean karvakorvan niin hyvin, että tiedän sen olevan turvallinen.

 

Kyllä Jönssikin sitten kymmenen vuoden päästä on ehkä yhtä turvallinen...

 



Kuin uudestisyntynyt

 

 

Mikä tunne! Lähes kaikki stressi on hävinnyt ja olen aidosti onnellinen. Vanhaan työpaikkaan en enää mene, uuden etsiminen on aktiivisesti päällä, mutta nyt nautin elämästäni ja vapaudesta. Hiukan hävettää sanoa tätä, mutta kyllä, nautin siitä, kun ei ole aamulla pakko herätä siihen herätyskellon soittoon, ei ole pakko lähteä kotoa minnekkään, jos ei jaksa eikä tarvitse saada unta illalla hetkessä, jotta jaksaa sinnitellä hereillä koko pitkän päivän.

 

Olen iloinen, että ehdin panostaa hevosiin. Ehdin viedä niille monta kertaa päivässä tarjolle lämmintä vettä, ehdin harjata ja hoivata niitä enemmän kuin ennen, ehdin jopa ratsastaa valoisan aikaa.

 

Olo on oikeasti kuin uudestisyntyneellä. Olen sellainen ihminen joka saa stressin ihan kaikesta pienestä. Nyt on ihana nauttia se määrittelemätön hetki tästä elämästä, kun ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin niitä itselle mielekkäitä juttuja.

 

Tästä mä vaan tykkään...

 

 

Päiväni ovat kuluneet oikein mukavasti, olen herännyt aamulla aikaisin. Samaan aikaan kuin tuo mieheni, vaikka saisin nukkua. Ehdin siinä rauhallisesti herätä ja valmistautua uuteen päivään. Olen selkeästi ottanut myös askeleen terveellisempää elämää kohti, koska ehdin syödä jopa aamupalaa

 

Myös hevosten kanssa on tullut urheiltua enemmän. Nythän voisin suunnitella Jönssille jonkinlaisen liikutusohjelman. Eilen oli vuorossa irtojuoksutusta. Ei mitenkään kovin rankkaa, hiukan yritin hevoselle opettaa, että minun ympärillä voi juosta ympyrää ilman liinaakin. Se sujui välillä jopa hyvin, mutta hiukan turhan usein Jönssi unohti ympyrän pyörimisen ja ajautui syömään.

 

En muista olenko täällä maininnut, mutta Oliver ja Jönssi on rapsutelleet toisiaan hiukan liian ahkerasti, niin ahkerasti, että Jönssillä on parhaassa rapsuttelupaikassa Oliverin hampaanjäljet.

 

Huomaa hampaanjäljet alla olevassa kuvassa.

 

 

Valokuvastelua onkin tullut harrastettua parin päivän sisällä melko paljon. Perusphotoshopia en vielä ehtinyt saada uudelle koneelle, mutta lightroom on ollut kovassa käytössä. Hiukan tarvitsen sen käytössä harjoittelua. En tiedä onko se syksy vai mikä, mutta kuvista tulee kamalan synkkiä. No, mutta onhan nämä ihan kivan syksytunnelmaisia, eipä noista likaisista kurakarvoista tämän edustavampia tähän hätään voi saada. Pitäisi ehkä tässä lähiaikoina pestä molemmat hevoset, ehkäpä ensiviikolla. Sitten toivon vain ettei kurakelit enää palaisi ja hevosilla olisi pörheä ja puhdas talvikarva.

 

 Onpa muuten ihottavaa, että jostain syystä tänä vuonna hevoset eivät ole kasvattaneet niin muhkeaa karvaa kuin edellisinäkin vuosina. Muillakin kuin minulla on ilmeisesti ollut tälläistä ongelmaa. Nyt vihdoin kuitenkin hevoset ovat pikkuhiljaa alkaneet muuttaa muotoaan talvisemmiksi.

 

Tänään en tyytynyt pelkkien omien hevosien kuvailuun vaan kävin kuvaamassa aamupäivällä Alexin hevosia sekä iltapäivällä vielä Assin poneja. Voi jukra miten mukavaa oli päästä kehittämään taitojaan ja kokeilla kuvata jotain muutakin kuin pelkkää ruskeaa kuraturkkia. Kuvattavina oli mm. täplikästä, valkoista, suokkia ja ponia! Postauksen ensimmäisessä kuvassa oleva valkoinen ponikin oli yksi Alexin kuvattavista.

 

Tämä päivä onkin mennyt läpikäydessä kuvia ja lisäillen niitä kuvasivustolleni. Huomiseksi urakaksi otan vielä ponikuvat, joita niitäkin taitaa olla kohtuullisen paljon, vaikka hämärä ehti jo hiukan tulla kuvausta häiriköimään.

 

 

Huomenna päivällä olisi tarkoituksena ratsastaa Jönssiksellä hiukan. Ajattelin olla hurja ja kokeilla uutta peltoa. Toivottavasti hevoseni ei räjähdä käsiin ja sekoa. Höpöhöpö...hyvin se menee! Hiukan jumppaillaan ja taivutellaan. Mikäli pelto on hyvässä kunnossa ja Jönssi hyvällä päällä niin voisi ottaa hiukan laukkojakin. Saas nähdä päästäänkö kehittymään minnekkään nyt, kun minulla on enemmän aikaa panostaa harrastukseen. Toivottavasti.

 

 Jokin suunnitelma tässä hommassa pitäisi nyt olla, taidan alkaa laatimaan jotain viikko-ohjelmaa...