Väritän postauksen nyt erittäin ninjailevan Oliverin kuvilla, koska Jönssin ratsastuksesta ei tietenkään ole kuvia. Pitäisi muistaa ottaa GoPro pellon laidalle, että saisi jotain todistusaineistoa meidän treenailuista.
Olen ollut tänään ahkera ja kumpikin hevonen oli ratsastettu ennen puolta päivää. Harkitsin vain juoksuttavani Jönssin sillä sää oli melko tuulinen ja ihan pienesti tihkutti jopa vettä. Onneksi pakotin itseni voittamaan pelkojani ja suuntasin ratsastaen sänkkärille.
Jönssistä ja minusta pystyi hiukan havaitsemaan pientä jännittyneisyyttä, mutta en antanut sen vaivata. Ratsastelin rohkeasti väistöjä, pysähdyksiä ja muuttelin tempoa käynnissä. Jönssiä on nyt todella kiva ratsastaa käynnissä, koska se toimii oikeastaan pelkästään istunnalla. Jännittävää huomata kuinka pienillä avuilla hevonen voi toimia, ihan hämmästyttävää. Lisää myös haastetta ratsastaessa, kun pitää muistaa kaikki pikkuiset hienosäädöt...Mikäli yrittää kääntää Jönssiä pelkällä ohjalla niin ei se käänny. Kääntää vain päätään sinne minne ohja sitä ohjaa, pitää muistaa ohjata sitä istunnalla, silloin se kääntyy eikä karkaa omille teilleen.
Käynnissä hevonen oli niin hyvä, että päätin uskaltaa ravata. Ratsastin ensin ravissa pellon reunaa ja Jönssi korvat tötteröllä hiukan jännityksissä ravasi eteenpäin. Pellon päädyssä käännyin takaisin ja ajattelin kävellä takaisin, jos olisin ravannut niin Jönssi olisi räjähtänyt käsiini ja koko ratsastus olisi ollut pilalla. Hiukan sitä kiukutti kun ei saanutkaan lähteä täysiä takaisin kotipäätyyn ja joku pieni pukin tapainen loikkakin sieltä tuli.
Onneksi Jönssi ei osaa näin hurjia loikkia!
Takaisin kotipäätyyn päästiin elävinä. Otin sen verran käyntiä, että Jönssi oli taas minun hallinnassani, eikä leijaillut omiaan. Päätin kokeilla ravata ympyrää. Ensin ravasin vasempaan kierrokseen, Jönssi kipitteli jännittyneenä ja olin varma, että kohta rodeoidaan. Se yritti kokoajan karata ympyrältä kotipihaan joten päätin vaihtaa suunnan.
Oikea kierros on Jönssille juoksuttaessa hankalampi ja siinä se ei yleensä osaa riehua niin paljon. Se on myös minulle vaikeampi (vai sittenkin helpompi?) kierros. Yhden kerran hevonen laski päänsä ja valmistautui rodeotasahyppyihin joilla saa ravistettua ratsastajan alas, mutta nyppäisin pään takaisin ylös ja karjaisin EI, nostin pääni ylös hevosen niskasta ja keskityin vain omaan istuntaani. Jönssi-raukka järkyttyi niin, että alkoikin ravata sen kierroksen jälkeen aivan rauhassa. Se rentoutui ja alkoi liikkua oikeinpäin tuntumalla! Aivan mahtavaa, pystyin keventämään kaatumattani etukenoon. Parin onnistuneen ympyrän jälkeen vuolaat kehut hevoselle ja loppukäynnit eteen-alas ratsastaen. Olin niin iloinen ja onnellinen ja vaikka mitä. Siis noin "pienestä" onnistumisesta. Joillekkin ravaaminen on itsestäänselvää ratsastaessa, mutta minulle ja Jönssille tuo on jo suuri saavutus. Tuossa oli jo hiukan ratsastamisen tuntua.
Jeejee!
Palkitsin Jönssin ruhtinaallisesti leivällä ja päiväruualla. Se vaikutti melkein yhtä tyytyväiseltä kuin minäkin. Tästä onnistumisesta motivoituneena varasin meille ratsastustunnin maanantaille. Muistaisipa laittaa Gopron kuvaamaan...
Oliverin kanssa painuimme rentoutumaan maastoon ilman satulaa. Matkan aikana olin hyvin onnellinen siitä, että alla oli Oliver eikä Jönssi. Reitillämme oli vajaa kilometri asfalttitietä ja sen pätkän aikana ehti tulla vastaan täysperävaunurekka ja traktori kolisevan peräkärryn kanssa.
Rekkakuski oli aivan mahtava ja hiljensi Oliverin kohdalla. Ei sillä, että Oliver olisi edes huomannut rekkaa...Se tuijotti kauhistuneena ojaan, sinne oli ilmestynyt vettä, jota ei varmasti viime lenkillä ollut siellä...:D Mikäli olisin Jönssillä ollut liikenteessä niin olisin tullut selästä alas kuin rasvattu salama ja yrittänyt pidellä Jönssistä kiinni ettei se pakene kauhuissaan. Viimeistään perässä tulevan traktorin kohdalla olisin kädet verillä viimeisillä voimillani ehkä saanut pidettyä hevosen kiinni...tai sitten en. Sen sijaan Jönssiä ei kiinnosta, jos ojassa on vettä. Eihän siinä ole mitään pelättävää...Niin erilaisia hevosia...:D
Jos Jönssi toimii istunnalla niin Oliver toimii ajatuksen voimalla. En ohjannut sitä kertaakaan koko lenkin aikana, mutta silti se tasantarkkaan tiesi minne olen suunnitellut ratsastavani ja mitä vauhtia...Se jos mikä on hienoa!
Vaikka Oliver osaa tehdä näinkin hurjia loikkia mitä näissä kuvissa niin ikinä se ei ole ratsastaessa pukittanut. Ei ehkä jaksa, kun ratsastaja painaa kuin synti...:D Minun ei myöskään enää moniin vuosiin ole tarvinnut pelätä sen selässä, ei edes pientä jännitystä ole ollut havaittavissa. Jönssin selässä olisin heti aivan jännityksissä jos se omatoimisesti lähtisi raviin, mutta Oliverin selässä se on minulle ihan tavallista eikä se hermostuta laisinkaan, vaikka hevonen kipittäisi koko matkan. Ehkä vain tunnen tuon pullean karvakorvan niin hyvin, että tiedän sen olevan turvallinen.
Kyllä Jönssikin sitten kymmenen vuoden päästä on ehkä yhtä turvallinen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti