En pysty enää edes sanoilla kuvailla kuinka ylpeä ja onnellinen olen, kun Jönssistä tulikin kiva hevonen. Nyt kun katsoo Jönssiä niin ei voisi enää edes arvata, että vielä vielä 1,5kk sitten se oli kamala riiviö. Kun Susanna tänään aloitti ratsastuksen niin Jönssi oli heti kuulolla. Se ei vilkuillut ympäriinsä vaan pysyi aivan rauhallisena, niinkuin mikäkin kuuliainen hevonen...Aika outoa itseasiassa, kun se ei yritä enää säntäillä mihinkään, ei visko päätä ja kuuntelee ratsastajaa korvat hassusti sivulla roikkuen.
Edes puskista rymistelevä pieni pyöreä kurapallero ei hetkauttanut Jönssiä enää ja Jönssi oli aivan kuin Oliveria ei olisi ollutkaan koko laitumella. Ehkä hiukan se yritti päästä Oliverin luo, mutta ihan vähän vain huomaamattomasti.
En voi muutakuin ihmetellä kuinka nopeasti Jönssistä on tullut kelpo ratsunalku, vaikka vielä hetki sitten luulin etten ratsasta sillä ikinä. Nyt kuitenkin tulevaisuus näyttää entistä lupaavammalta ja uskoisin, että minäkin opin vielä ratsastamaan Jönssiä hienosti. Ainakin toivon kovasti niin...
Ravi näytti aluksi hiukan tahmatassuiselta, mutta siihen löytyi joustoa ja ryhtiä heti kun Jönssi hiukan lämpeni. Menee hiukan aikaa, että Jönssis käynnistyy ja jaksaa pysyä liikkeessä. Ei se mikään formula ole ainakaan ole, kesä on tehnyt siitä leppoisan pullukan.
ihan kelpo kaulalihakset sieltä kehittyy!
Tänään olikin toinen kerta, kun kävin selässä valvovan silmän alla. Kun Susanna ratsasti ensin Jönssin hyväksi ja kivaksi niin menin selkään. Tarkoituksena ihan vain yrittää hengittää ja pysyä rentona. Hiukan jännitti, että osaanko ja yhyy ja vaikka mitä :D
Jönssi pysyi rauhallisena ja kivana, vaikkakin oma oloni tuntui aivan siltä kuin olisin ensimmäistä kertaa hevosen selässä. Kuvista se jopa näyttääkin siltä! Mutta pääasia oli, että minä olin rento ja Jönssi oli rento ja tästä on hyvä jatkaa. Olen niin ylpeä, että Jönssi oikeasti kuunteli minua ja pysyi niin rauhallisena. Tuntui aivan siltä, kun en olisi oman rodeorakettini selässä vaan jonkun vieraan, rauhallisen hevosen selässä.
Saatiin jopa pari kuvaa meistä. Oikein kiva välillä saada kuvia, jotta pystyy kehittämään itseään. Nyt minua vain lähinnä kauhistuttaa ja hirvittää oma asentoni ratsastaessa, mutta kai siitä saadaan muokattua sellainen hyvä, edes vähän hyvään päin?
Arrrgh, nyt riennän kipinkapin lukemaan istunta vinkkejä ja pakotan jonkun kuvaamaan ratsastustani useammin. Hyvä mieli jäi ratsastuksesta, koska Jönssi meni nätisti ja rennosti ja oli kiva! En keksi mitään fiksua analysoitavaa, mutta hei ihan oikeasti...
Tuntuu, että on aivan järkyttävän pitkä aika viime postauksesta. En ole yhtään mitenkään missään vaiheessa ehtinyt avata konetta blogia varten, mutta nyt täällä ollaan taas elossa ja yhtenä kappaleena. Hiukan itse olin sairaana viime viikolla, jonka takia en hevosen selkäänkään kiivennyt muutamaan päivään. Hevosetkin saivat viettää siis viimeiset kesälomapäivänsä oikein ihanassa auringon paisteessa laiskotellen.
Jönssi ilmeisesti kaipasi, jotain muutakin kuin laidunruohon napostelua elämäänsä ja päätti sitten kiusata pientä Oliver-raukkaa puraisemalla tätä oikein kunnolla takamuksesta. Tuloksena oli järkyttävän kokoinen nestepatti takapuolessa. Onneksi se ei näytä Oliverin menoa haittaavan ja alkaakin jo hyvää vauhtia pienentyä. Hiukan kosketusarka se on, mutta ei mitenkään järkyttävän kipeä. Oliver kuitenkin on saanut siitäkin syystä hiukan lomaa kärryhommista.
20. päivä hevosilla oli pedikyyri ja molemmat saivat taas oikein nätit kaviot. Hiukan oli kauhunhetkiä ennen vuolua, kun laitoin Oliverin karsinaan ja Jönssin odottamaan katokseen. Säikähdin, että Jönssi on jotenkin sairas tai halvaantunut (::::D) kun se vain seisoi aivan paikallaan tuijottaen tyhjyyteen. Lisäksi, kun yritin nostaa siltä jalkaa niin peräpää alkoi vain valua alas ja hyvä ettei koko hevonen istahtanut lattialle. Riensin äkkiä hakemaan kylmää vettä ja viilensin Jönssiä, jotta saan siihen jotain eloa, noh kyllähän se siitä reipastui. Kaukana tiellä menevät lenkkeilijät olivat vain niin kiinnostavia, että hevonen sulkeutui ihan kokonaan omaan maailmaansa.
Sitten äkkiä katsomaan mitä Oliver kolistelee karsinassaan. Siellä se riiviö yritti kuristaa itseään karsinan oveen ja esitti niin raukkaa, kun hänet on vangittu yksin talliin! Aina kun jätin Oliverin yksin alkoi kamala riehuminen ja se nojaili seiniin ja hyppi pystyyn! Korvat melkein hipoivat kattoa niin oli pakko avata ovi ja antaa hevosen olla minun kanssani, niin se oli tyytyväinen ja melkein nukkui...Heti jos yritin sulkea oven niin riehuminen alkoi. Oliverilla tulee aina välillä noita ihmeellisiä vaiheita, kun se luulee olevansa hurja ori ja omaa laumaa ei saisi päästää silmistään ja sitten näytetään oikein suurin elein, että arvon herralle ei sovi jäädä ilman laumaansa. Onneksi voi luottaa siihen, että hevonen pitää kuitenkin järjen päässä eikä oikeasti sekoa, kunhan pitää aiheuttaa välillä draamaa.
Sitten jos pääsisi postauksen varsinaiseen aiheeseen.
Rodeoratsusta luottohevoseksi
Tänään kiivetessäni Jönssin selkään huomasin, että eihän minua enää edes jännitä. Harjauksen ajan Jönssi seisoi tyytyväisenä pihalla vapaana ja oli niin kiva ja hellyyttävä. Rakastan sitä, että se on tuollainen hyväntahtoinen hölmö. Ei se ole paha hevonen, vaikka ne huonommat kaudet meillä ovat saaneet minut itkemään surusta ja kiukusta ja raivosta. Miksi ostinkaan hevosen, joka on arvaamaton ja tempperamenttinen enkä ikinä uskalla ratsastaa sillä niinkuin haluaisin? Koeratsastuksessa minua jännitti, mutta hevonen oli rauhallinen ja ravasi aivan rauhassa. Hiukan se viskoi päätään, mutta ajattelin sen kyllä menevän ohi. Ehkä se oli vain niin innoissaan. Ajattelin, että kyllä minä tästä itselleni ratsun teen, onnistuinhan Oliverinkin kanssa, vaikka se oli melkoinen säikky aikapommi alkuvaiheessa.
Jönssi ja Oliver ovat kuitenkin aivan erilaisia, vaikka samaa rotua, samaan käyttöön jalostettuja. Useat sanovat, että kannattaa hankkia lämminverinen, jos haluaa luotettavan maastopuksun. Olen hiukan erimieltä. Aran ratsastajan kanssa mistätahansa hevosesta saa säikyn ja jotkut hevoset ovat erkempiä ihmisten tunnetiloille. Kuten esimerkiksi Jönssi.
Vaikean siitä tekee se, että se tietää milloin olen hiukankin epävarma. Onneksi olen tajunnut nyt kuinka paljon se vaikuttaa. Se vaikuttaa aivan äärimmäisen paljon. Kun nousen selkään, en saa jännittää. Hevonen tietää jo siinä vaiheessa jos minua pelottaa ja se itsekin hermostuu. Silloin tiedä, että ratsastuksesta ei tule yhtään mitään. En saa Jönssiä kuuntelemaan itseäni, koska sen mielestä ei kannata kuunnella epävarmaa ihmistä. Sen mielestä paras idea on paeta ja saada mokoma jännittäjä pois selästä, sehän vain yrittää estää pakenemista!
En voi saada hevosesta luottavaista ja rauhallista, jos en ole itse sitä. Hevonen on käsittelijänsä peili. Maastakäsin molemmat hevoset toimivat itselleni täydellisesti. Ne ovat saaneet jo varsoina varmasti hyvän tapakasvatuksen ja pystyn pitämään niitä, vaikka vapaana, koska luotan niihin maastakäsin. Ei minun tarvitse silloin pelätä ja silloin myös hevoset luottavat minuun. Jönssin kanssa oli aluksi vaikeuksia tässäkin, koska en tuntenut vielä sen tapoja enkä luonnetta. Nyt kun tunnen sen ja tiedän mitä se mahdollisesti voi tehdä ja miten sen kanssa pitää käyttäytyä niin kaikki sujuu aivan loistavasti.
Jönssi on potkaissut minua, ihan omaa tyhmyyttäni. Ajattelin vain testata kuinka kauan se kestää "ärsyttämistä". Aika huono hermoinen hevonen, joka ärsyyntyy helposti ja näyttää sen suuresti. Siitä muistuttaa reidessä oleva ikuinen kavion jälki. Nykyään jo tiedän mitkä asiat ärsyttävät Jönssiä ja näen jo ilmeestä, koska ei kannata mennä takapään luo tai saattaa saada kaviosta. Näitä agressioita olen saanut onneksi purettua hevosten leikkipallolla. Sitä saa kiduttaa niin paljon, kuin huvittaa ja tuloksena on huomattavasti rauhallisempi hevonen.
Nyt olen jo hiukan ilmeisesti päässyt jyvälle siitä kuinka Jönssiä kuuluisi ratsastaa. Tämän päivän ratsastus meni kyllä niin hyvin, vaikka se ei ollut ajallisesti pitkä eikä menty kuin käyntiä ilman satulaa. Huomaa, että ratsuttajasta on ollut näinkin vähällä käymisellä huomattavan paljon apua. Aivan älyttömän paljon kiitosta Susannalle, joka uskaltautui "hullun" hevoseni selkään. Uskoisin, että Jönssistä tulee juuri sellainen ratsu kuin olen halunnut. Kunhan saamme jatkossakin apua, yksin harrastaessa on todella yksin kaikkien ongelmien kanssa ja ne tuppaavat kasvamaan aina liian suuriksi ja silloin se kynnys pyytää apua kasvaa vain...
Itse mietin todella pitkään kehtaanko pyytää apua. Se hävetti aivan hirveästi, että en pärjännyt ja pelkäsin sitäkin, että joku "ratsuttaja" tulee ja pahentaa vain tilannetta ymmärtämättä, että Jönssillä on jo valmiiksi huonoja kokemuksia ja se vaatii hiukan aikaa ja ymmärrystä. Lisäksi halusin ratsastajan, joka ei vaadi liikaa ja ratsastaa nätisti potkimatta ja repimättä. Onneksi onnisti ensimmäisellä kerralla ja löysin täydellisen ratsastajan Jönssille. Nyt itsellänikin on ratsastus huomattavasti mielekkäämpää ja ennen kaikkea turvallisempaa!
Jönssi vain tarvitsi hiukan hyviä kokemuksia ja jonkun joka tietää miten toimia.
Tänään siis ratsastin ilman satulaa, kuten aikaisemmin jo mainitsinkin. Menimme laitumelle ja nousin selkään. Jönssi taas rauhassa odotti, että pääsen selkään, mutta kun pääsin kyytiin ja aloin kaivaa leipää taskustani niin Jönssi lähti ravilla Oliverin luokse. Tasapainoni on älyttömän huono, enkä osaa istua ollenkaan ravissa, mutta kuinka ollakkaan pysyin selässä hyvin ja siitä tulikin vain onnistumisen tunne!
Sitten aloinkin hiukan pyöriä ympäri laidunta ja mietin vain omaa ratsastusasentoani ja sitä, että Jönssi ei ihan valitse suuntaa itse. Kohta minulla olikin hevonen joka oli kuulolla. Ihan yhtäkkiä naps vain! Se tukeutui ohjaan ja korvat sojottivat hassusti, kun se kuunteli ohjeitani mitä tehdään ja minne mennään. Se unohti kokonaan, että Oliver on sen kanssa laitumella ja keskittyi työntekoon. Kaikkein parasta oli se, että pään viskominen oli loppunut kokonaan kuin seinään.
Suoraan kulkeminen on vaikeaa meille molemmille ja hiukan harjoittelin sitäkin ja sain muutaman hyvän pätkän. Pysähdyksen sujuivat pelkillä vatsalihaksilla. Lisäksi sain ratsastettua Jönssiä eteenalas! Se ei siis repäissyt minulta ohjia ja kulkenut turpa maassa (niinkuin aina ennen...) vaan kun annoin sille lisää ohjaa niin se laski päätään ja pysyi silti tuntumalla. Aivan mahtavaa. Siihen oli hyvä lopettaa ja hevonenkin oli rento ja "väsynyt". Hiukan jopa hikeä saatiin pintaan, vaikka ratsastus oli ajallisesti varmaan 20-30 minuuttia.
Uskoisin, että huominen hevoskoulu sujuu aivan mahtavasti, kun hevonen jo minullakin toimii noin hyvin. Toivottavasti syksy ja kylmyys ei sekoita hevosen pakkaa taas ja saa siitä kamalaa rakettia, ollaan edistytty kyllä aivan valtavasti ja kauhulla odotankin sitä takapakkia, joka tulee aina kun alkaa onnistua...:D Näinköhän päästäisiin ensikesän joihinkin harjoistuspuskailukoulukisoihin käyttämään valkoista huopaa...Taitaa olla ihan minun taidoista kiinni, kun hevonen on superdupermahtava. Olisinpa yhtä potentiaalinen ja oppivainen kuin Jönssis!
Otsikosta löytyy itselleni muistiinpano, tässä postauksessaä on hevoskoulua. Näin minun on helppo verrata jönssin kehittymistä.
Mistäköhän sitä alottaisi? Nyt on kyllä omistajan ja hevosten päät aivan pyörällä, niin paljon on ollut erilaista toimintaa tässä parin päivän sisällä.
Tiivistettynä; Oliver sai lainakärryt, hevoset saivat sotamaalaukset ja toimivat lastenponeina ja jönssi pääsi hevoskouluun.
Tein oikein loistavan diilin "naapurin" kanssa. Häneltä löytyy koppakärryt, mutta ei valjaita. Minulta löytyy valjaat, mutta ei kärryjä. Minä lainasin hänelle valjaita ja vastalahjaksi valjaslainan jälkeen sain hänen kärryt lainaan. win win.
Hiukan jännitti uskallanko edes kokeilla kärryjä Oliverin perään. En ole ajanut, en valjastanut ja Oliverillakin ei ole ajettu minun aikanani kertaakaan. Eli ei ainakaan yhdeksään ja puoleen vuoteen. Lisäksi olen raviukoilta kuullut juttua, että ei kannata kokeilla Oliverilla ajamista. Se kuulemma hyppii pystyyn ja riehuu vaikka miten. Ja pah! Minun pieni rakkauspakkaussöpismurunenko riehuisi ja kiukkuilisi? Enpä usko.
Oliverin ilme kun naishevonen veti hänelle kärryt pihaan!
Oikein herttainen suokkitamma sitten toi nämä kärryt meille lauantaina. Oliver ja Jönssi olivat oikein innoissaan, kun kaunis vaalea nainen saapui tietä pitkin. Oliver ei osannut aavistaa, että joutuisi kärryjen eteen...
Hetken aikaa selailin youtubesta miten valjastetaan (tietty olin myös vilkaissut kuinka naapurini oli hevosensa valjastanut ja hän myös antoi pari vinkkiä!) ja sitten tositoimiin. Työnsin kärryt katokseen ja parkkeerasin Oliverin niiden eteen. Sitten vain remmit kiinni ja kärryt perään. Ei se niin vaikeaa ollut. Ihan maalaisjärjellä pärjäsi, kun sai selvitettyä mikä remmi kuuluu mihinkin.
Oliver odotti rauhallisena, ja minulla oli riemun ja kauhun sekaisia tunteita...
Otin siskoni pelkääjän paikalle ja lähdimme päättäväisesti kohti lenkkipolkuja. Mietin hetken aikaa miten tätä ohjataan, mutta Oliver toimi lähes ajatuksen voimalla. Pienillä puolipidätteillä se kääntyi ja hidasti ja kun ravistin ohjia niin löytyi kaasukin. Minä olen ajatellut aina, että Oliver on ratsastessa aivan maailman parhain maastokäyttöön, mutta nyt olen varma, että tähän se on luotu ja tämän homman se osaa täydellisesti.
Se oli niin elementissään. Korvat tötteröllä ja reippaasti mentiin kokoajan. Hiukan postilaatikot jännitti ja teki mieli kääntyä kotiin, mutta riitti, että vähän rohkaisin äänellää niin matka jatkui taas iloisesti. En olisi varmaan uskaltanut nostaa ravia kärryiltä, mutta Oliver päätti, että kokeillaan nyt sitäkin ja voi juku kuinka kivaa oli! Ihan parasta!
Oliver sai kaksi 7km lenkkiä, kun miehenikin halusi lähteä vielä ilta-ajelulle. Kyllä meinaan alkaa kunto kasvamaan hepalla.
Sunnuntaina päivällä lähetin siskoni kauppaan ostamaan minulle sormivärejä. Kiitos facebookin lämminveriset-ryhmän. Siellä nimittäin lv-omistajat olivat laitelleet toinen toistaan hienompia kuvia omista hevosistaan inkkarimaalauksilla. Kyllähän minunkin oli sitten pakko...Tai siis hevoset aivan välttämättä halusivat.
Oliver pääsi ensimmäiseksi tuunattavaksi. Hän sai violetit kuviot, koska mielestäni violetti sopii Olpikselle.
hahah minkä näköinen hevonen peilistä katsookaan!
Hevosten värittämiselle löytyi oikein hyvä tekosyykin. Mieheni veljen lapsi (melkeiiin 3v) tuli katsomaan ja ihmettelemään hevoisia. Isot hepat eivät ujostuttaneet ollenkaan vaan lapsi rohkeasti tuli kanssani harjaamaan Oliveria. Sain myös vastata kiusallisiin kysymyksiin...
Lapsi: Missä tän hepan pimpsa on?
Minä: Tää on poika....ei tällä ole... Lapsi: MIKÄ TOI ON!?
Minä: öööh....se pissaa siitä?
Mitä noihinkaan voi vastata fiksusti...Onneksi hevoslapset eivät puhu!
Lähdettiin lapsukaisen kanssa kärryajelulle ja voi sitä riemun määrää.
"VOIDAANKO MENNÄ TAAS KOVEMPAA?
"HEI HEPPA, ONKO SULLA KUUMA?"
"ÄLÄ SÄ PIDÄ KIINNI, MÄ OHJAAN IHAN ITE"
Ihan hyvä hevonen Oliver on, melkein kolmevuotiaskin voi tällä ajaa. IHAN ITE. Piti hiukan tarkkana kyllä vieressä vahtia, kun lapsi tajusi, että hevonen lähtee ravaamaan, kun ohjaksista ravistaa..
Tähän välin muutama kuva, jotka eivät liity yhtään mihinkään. Nää on näitä mitkä on vaan julkaistava jossain!
Hyvin näkyy hevoisten kokoero, pikkuhevonen ja isohevonen!
jönssikin ihaili naishevosta.
minun ankkani...:D
---
Hiukan myöhemmin Jönssi myös pääsi taiteiltavaksi. Itse taiteilin vain pään ja kaulan, loput on pikkuveljeni ja pikkusiskoni käsialaa.
Pikkuveljeni teki Jönssille tuollaisen upean maalitaulutähtäinjutun ja kirjoitti siihen BULLS EYE. Hän kysyi myös Jönssiltä "hei jönssi, miks sä halusit tän tatuoinnin?" jönssi vastasi "noku mulla oli kaveri Moose elikkä Hirvi ja sitä ammuttiin just tähän kohtaan ja hän kuoli, tää on hirven muistolle"
...
ei lisättävää...
Näin fiksusti seistään harjauskatoksessa.
Sotahevonen pääsi sitten lopulta myös hevoskouluun. Taas se on kehittynyt aivan älyttömästi, ainakin omaan silmään. Susanna jo kokeili millainen laukka Jönssillä on. Krhm...Irtojuoksutuksessa Jönssillä on ihan kivan näköinen laukka, mutta ratsastaessa kuvailen sitä sanomalla "kuin hirvellä" ja se osui myös Susannan mielestä aika hyvin nappiin.
Ratsastelut hoidettiin tällä kertaa laitumella. Oliver oli siellä myös, mutta tajusi vasta treenin loppuvaiheessa, että Jönssi on samalla laitumella hänen kanssaan. Ennen sitä ne vain hirnuivat toisilleen ja Oliver ei tajunnut tulla metsän läpi Jönssin luokse...Tai sitten se vain kiusasi Jönssiä...
Nyt lopetan jaarittelun, ajatus ei enää oikein kulje. Kuvat puhukoot puolestani!
Jos et halua katsella kamalia, huonolaatuisia ja aivan sekalaisia kuvia puhelimestani niin suosittelen skippaamaan tämän postauksen.
Päätin hiukan kaivella puhelintani ja katsoa minkälaisia kuvia sieltä löytyykään ja nyt olisi niitä kuvia luvassa. Viikonloppu onkin mennyt tässä loimia, satulahuopia, suojia, harjoja, suitsia ja satuloita pesiessä. Lisäksi kuurasin jopa tallin lattiasta kattoon. Vielä pitäisi löytää "muutamille" tavaroille hyvä säilytyspaikka.
Tallia järjestellessä aloin miettimään, että mihin ihmeeseen hevoseni tarvitsevat viidet suitset, vaikka en käytä kuin yksiä niistä...Yhdet suitset, ne uudet ja hienot, niitä käytän ja Jönssikin piti niistä oikein kovin ainakin näin viikon käytön perusteella, mutta sitten löytyy nuo ruskeat, jotka ovat kaikissa ratsastuskuvissa. Niihin ei ole turparemmiä, joka sopisi Jönssille ja sopisi myös suitsien väreihin, niitä voi käyttää silloin tällöin...Sitten löytyy tummanruskeat jacksonin suitset jotka ovat aivan hirveät, ainakin Jönssin mielestä...Niistä ajattelin luopua, mutta sitten mietin "mitä jos kaikki muut suitset hajoavat ja on pakko käyttää niitä? Niistä saa myös hyviä varaosia!!1" NOT...Jönssillä on myös kivat meksikolaiset, tai siis joo, ne olisivat kivat jos olisivat ehjät...No ainakin turparemmi sekä otsapanta ovat ehjiä! Myös Oliverin suitset majailevat tallissa...Eihän se edes käytä enää suitsia! Oliver ei pidä kuolaimista ja sen takia ratsastankin sillä lähes poikkeuksetta riimulla. Myös yhdet ravisuitset löytyvät, tulenko koskaan ikinä käyttämään niitä, sitä en tiedä, mutta jos joskus vaikka kenties ehkä tulisi tarvetta niin hyvähän ne on sitten olla ihan kaiken varalta...Hups..Oliko niitä sittenkin kuudet?
Oikein tärkeää suitsianalysointia, näin voin muistaa miksi minun pitää säilyttää ne kaikki.
Ah todella ihanaa, kun on näin pieni talli. Yritä nyt tuonne tunkea hevoset ja niiden tavarat. Onneksi pidän itseni positiivisena ja ajattelen "tämä on vain väliaikaista, tämä on vain väliaikaista..." Noh, pääasia, että hevoset viihtyvät kopeissaan ja asustavat niissä mielellään sen aikaa mitä tarvitsee.
Sitten jonain kauniina päivänä ne saavat täydellisen tallin, jossa on tilaa myös varusteille.
Satulahuopia ei ehkä ikinä voi olla liikaa. Valitettavasti minulla on aina pari suosikkia, joita en edes raaski käyttää. Kuka nyt viitsisi laittaa valkoisen lamicellin huovan jossain kurassa pyörineelle hirvieläimelle...Odotan sitä hetkeä, kun Jönssi muuttuu täydelliseksi yksisarviseksi ja sitten se saa käyttää tuota ihanaa huopaa...Säilytän sitä siihen asti kotona sisätiloissa, koska en raaski laittaa sitä talliin...
Laitoin lähes kaikki käytössä olevat huovat roikkumaan tuollaiseen Biltemasta ostettuun vaaterekkiin, siitähän ne saa kätevästi otettua aina tarvittaessa ja kuivuvatkin pesun jälkeen hyvin. Henkareita kyllä pitää ostaa lisää, jotta kaikki huovat saavat rekistä paikan.
Huomasin, että vaaleansinisiä huopia minulla on melko paljon. Eihän vaaleansininen sovi edes kummallekkaan noista hevosista, ehkä Jönssille talvella voisi laittaa...Lisäksi miehekkään vaaleanpunaista on kiitettävästi jostain tullut, noh se sentään kelpaa minulle. Hevosten mielipidettä ei tässä asiassa kysytä.
jee saunottiin ensimmäistä kertaa omassa saunassa! projekti edistyy.
Jönssikin on saanut maastoilla taas täydestä sielustaan, kun meidän "kenttää" ei ole päässyt käyttämään koko viikkoon. Tietääkseni tällä viikolla saan taas ratsastaa siellä ja jollekkin päivälle yritän saada sovittua taas hevoskoulua.
Hevoinen on jopa osannut käyttäytyä maastossa. Pienen alkunihkeyden jälkeen olemme menneet reippaasti ja rennosti. Jönssikin on nauttinut reissuista kun saa napsia herkkuja tien reunoilta ja välillä pääsee päästelemään täyttä ravia monia kilometrejä. Onneksi Jönssi on hanskassa pysyvää sorttia nykyään. Ainoastaan säikähtäessä se muuttuu kuuroksi pidätteille, muuten riittää, että vain istun satulaan ja annan enemmän ohjaa, taputan kaulalle ja hevonen hidastaa. Kätevää.
Hiukan kuskia jännitti, kun yhdestä pihasta melko iso rottweiler lähti vaanimaan meitä eikä Jönssi huomannut sitä, koira kierteli meitä ihan hiljaa pitkän aikaa ja pelkäsin, että se päättää yhtäkkiä singota jostain pusikosta ja säikäyttää Jönssin, mutta onneksi se pysytteli näkymättömissä ja Jönssikin luuli, että minua jännittää edessä virtaava oja ja keskittyi sille puhisemiseen.
Luulisi, että tälläinen arkajalkaratsastaja pelkäisi vauhtia, mutta ei. Kun pääsee päästelemään hevosella ja huomaa hevosenkin nauttivan siitä vauhdista niin kaikki jännitykset katoaa ja pystyn rentoutumaan täysin. Tulee sellainen luottamuksen tunne. Hevonen uskaltaa päästellä täysiä ja kuuntelee silti milloin pitää hidastaa. Lisäksi ratsastaja uskaltaa luottaa siihen ettei hevonen nakkaa selästä alas tai vaihda yhtäkkiä suuntaa. Hieno tunne!
Meillä on vielä pitkä matka siihen täydelliseen luottamukseen, varsinkin selästä, mutta näin pienet onnistumiset korjaavat meidän puuttuvan luottamuksen.
harjakin mennyt hiukan huonosti, kun ollaan kiidetty niin vauhdilla :(
ilmeisesti vähän vauhtia oli?:D nopeuskäyrä näytti kyllä nopeudeksi oikeasti 30-40km/h...
Mieheni pelasti tälläisen meidän kaivosta :)
Viuh, työmaa valmis ja en kertaakaan edes pudonnut katolta! Ihan jees maisemat oli ;)
Krhm...talliprojekti näyttää tältä..Haluaisiko joku tulla tyhjentämään? Lattiankin voisi kantaa ulos, kiitos!
TALO SENTÄÄN EDISTYY...
Hups...Kuka ne roskat tuohon jätti...
Seeprat savannin aamuauringossa!
Ohhooh, tulipas fiksua tekstiä ja varsin fiksuja kuvia myös! Seuraaavaan kertaan!
