lauantai 2. heinäkuuta 2016

Vasara ja nauloja

Työnjohtaja ei salli taukoja
Mainitsin jo viime vuoden puolella talliprojektistamme. Ikävä kyllä se ei voinut edistyä ennen kuin meidän talo oli saatu asuttavaan kuntoon. Nyt kuitenkin toden teolla aloitin sen. Tarkoitus olisi tehdä siis vanhasta navetasta talli.

Mikään pieni homma tuo ei ole sillä lattia oli pahasti routinut irti, yksi seinä on laho sekä katosta pieni pala, koska ilmanvaihtohormista on tippunut vettä. Korkeutta pitää tehdä enemmän sekä oviaukkoja suurentaa. Ikkunoidenkin vaihto tulee väistämättä eteen jossain vaiheessa. Muuten aihio on ihan hyvä, erittäin ruma vain. Maali on rapissut ja lohkeillut sekä lehmiltä on jäänyt iänikuiset heinät kaukaloihin. Lisäksi seinät ovat kirjaimellisesti paskan peitossa.

 Uskoisin kuitenkin, että kyllä tästä talli tulee...

Hyviä puolia on tilan valoisuus ja tosiaan se, että suurinosa rakenteista on hyvässä kunnossa. Kaipaavat vain pientä ehostusta. Eristeet ovat kunnossa ja ilma tuntuu vaihtuvan hyvin.

Karultahan se näyttää, mutta ei vaikuta vielä epätoivoiselta projektilta. Varsinkin, kun oma inhokkihommani on pian ohi. Olemme tämän viikon aikana saaneet jo kaiken lattian pilkottua palasiksi. Puolet on jo kannettu ulos. Myös lehmien parret saatiin purettua. Tällä hetkellä yritän purkaa noita lehmien syöttöpöytiä, joka on ehdottomasti rankinta hommaa tähän mennessä.



Kantavat palkit uusitaan ja niiden sijainteja hieman siirretään.
Tämä seinä puretaan ja uusitaan!


Syöttöpöydät ja Macho-työnjohtaja

Iänikuisien heinien poistoa..:D

Kuka unohti ruokkia rotat...?




Nyt on hiukan kuvia joita voi sitten verrata projektin edetessä. Salaa olen asettanut tavoitteeksi, että talvella hevoset olisivat jo uudessa tallissa. Työmäärä olisi vielä ihan kohtuullinen, mutta koska haluan tehdä tallista myös käytännöllisen ja silmää miellyttävän niin en tiedä kuinka halvalla tästä tulee selviämään. Onneksi kaiken pystyy tekemään itse, kun minä osaan pintakäsittelyhommat, mies on sähköasentaja koulutukseltaan ja isäni puolestaan on opiskellut joskus putkiasentajaksi. Saan siis jopa sähköt ja vedet sekä viemäröinnit talliini. Myös perusrakennushommat sujuvat omalta porukalta ja työkoneita löytyy. Lisäksi koko perheeni varmasti auttaa noiden kivien kantamisessa ja lattian syventämisessä jos tarpeeksi lahjon.



Ylemmässä kuvassa on upea suunnitelmani tallista. Mittasuhteet eivät ole ihan todelliset, varsinkaan satulahuoneessa, joka on oikeasti pienempi, mutta ajatus on tärkein! Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivatkin, että karsinoita on tulossa kolme. Ties vaikka meille sattuisi tulemaan perheenlisäystä...;) Pitäähän sitä jotain olla joka motivoi rakentamaan.

Äkkiä blogiteksti valmiiksi ja sitten taas purkamaan syöttöpöytiä!

Pakko vielä lisäillä muutamat varsakuvat postausta piristämään. En kestä, kun nämä pienet on niin söpöjä. Juhannuksena maailmaan tupsahti uusi upea musta ori. Erittäin herttainen ja hauska pienokainen. Lisäksi oli pakko napsia hiukan kuvia toisestakin varsasta, joka vaikuttaa mielestäni hauskalta vekkulihevoselta. 

Smile!

Tänään on vielä vuorossa hiukan heinätöitä, kyllä varmaan uni maistuu. Toivottavasti saadaan hyvät heinät kahdelle tai kenties kolmelle ruokailijalle koko talveksi. Viime vuoden heinät riittivät erittäin hyvin ja tänä vuonna pitäisi tulla vielä paljon enemmän. 

Nyt lopetan jaarittelun ja menen jatkamaan kivien hakkaamista, wuhuu miten kehittävää.


2 kommenttia:

  1. Tästä olisi kiva saada päivitystä blogiin tasaisin väliajoin!
    Tsemppiä projektiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin laitella aina edistyessä postausten sekaan hieman kehityskuvia, kun sitä kehitystä nyt tässä tapahtuu. Kiitos tsempistä, tulisipa kipinkapin valmista! :)

      Poista