torstai 1. syyskuuta 2016

Istunnan mahdottomuus


Tiistai

Argh ja en kestä.

Tekisi mieli lähteä ratsastamaan ja korjaamaan virheet, mutta ilman hanskoja ratsastuskin oli virhe ja tuloksena on erittäin kipeät rakot sormissa. Siispä en ratsasta ainakaan Jönssillä... Sain tänään kuvaajan kuvaamaan, kun ratsastan Gretalla ja ai, että...Istuntani on aivan kamala. En tiedä johtuuko se satulasta, oliko jalustimet väärän mittaiset, vai mistä tällainen vääryys juontaa juurensa. Muistaakseni en istu noin huonosti Jönssinkään selässä. Yksi syy voi olla se, että joudun kokoajan ihan kauheasti ratsastamaan Gretaa ja jännitän itseni tuollaiseksi kasaksi. Jalka käpristyy koukkuun ja kantapää ylös, hyi yök. Ihan kamala itseinho. Miksen voi vaan laittaa sitä jalkaa somasti pitkäksi alas niin kuin kaikki muut...

Kuten varmasti huomaatte niin kuvat ovat tiistailta, niistä voi huomata kuinka jalka ja kädet seilaavat ja selkäni on notkolla >:(

Onneksi treeni onnistui suht ookoosti, vaikka itse olen noin typerän näköinen. Hyviä pätkiä tuli ja Greta meni oikein sievästi. En vain osannut ratsastaa ja voimatkin loppuivat loppua kohden enkä lopussa osannut ratsastaa sitäkään vähää. Kädet olivat ainakin metrin erillään toisista ja nousivat liian ylös, selkä oli notkolla ja olin aina liian taka- tai etukenossa. Miksen vain voi osata?

Omien virheiden tiedostaminen on pahinta...




Tahtoisin vain niin kovasti oppia istumaan kauniisti. Alan jo harkita niinkin radikaaleja ratkaisuja kuin lihaskunnon parantamista ja yleensäkin kunnon parantamista. Venyttelykin saattaisi tehdä hyvää ja tahtoisin kovasti jonnekin hierojalle tai jäsenkorjaajalle, joka laittaisi palikat kasaan. Tulisiko minusta sitten parempi?

Kun katson noita ratsastuskuvia niin mietin, että miten hemmetin vaikeaa voi olla siirtää sitä jalkaa vähän eteen ja saada se kantapää pysymään siellä missä kuuluukin? Mikä hitto siinä mättää....

Torstai

En edes ehtinyt julkaista tiistaina kirjoitettua postausta, joka jäikin kesken. Jatkan siis suoraan tähän päivään. 

Pääsin korjaamaan virheitäni vihdoinkin Gretalla. Pidensin jalustimia reiällä ja päätin, että yritän pitää jalan rentona ja kantapään alhaalla. Onnistuin selkeästi paremmin, kuin tiistaina ja Gretakin oli yhteistyökykyisempi ja ymmärsi avut paremmin, kumma juttu! Se tuntui heti alussa helpommalta ratsastaa. Tiistaina oli kauhean taistelun takana, että sain Gretan avuille ja liikkumaan eteenpäin. Nyt onnistuin jopa keskittymään käsieni ja jalkojen asentoonkin, koska Greta oli paljon "kevyempi" ja pysyi avuilla paremmin. Harjoiteltiin hyödyllisiä perusjuttuja mm. siirtymisiä ja tempon vaihteluita.



Valitettavasti kuvaajaa ei ollut tällä kertaa mukana, jotta voisin katsoa, että ratsastinko oikeasti paremman näköisesti. Ainakin meno tuntui paljon helpommalta ja hauskemmalta. Ponin ja ratsastajan kummankin mielestä. Nyt on vielä kaksi päivää aikaa oppia ratsastamaan niin, että selviämme siitä riding classista. Onneksi Greta sentään näyttää asialliselta ponilta.

Tiistaina laukat eivät meinanneet millään sujua. Tänään tuli kuitenkin hyviä nostoja ja laukka pysyi yllä melko hyvin. Vasempaan kierrokseen se edelleen hyytyi aina tietyssä kohdassa kentällä, ties mikä siinäkin on...Mutta paaaljon paremmin, kuin tiistaina siis. Tiistaina olin vain helpottunut, kun sain ponin ottamaan muutaman askeleen laukkaa. Itsehän meinasin kuolla, kun henki ei meinannut flunssan takia kulkea..:D





Varmasti olisi paljon enemmän analysoitavaa, mutta katson tässä samalla sons of anarchya ja ajatus hiukan katkeilee :D Lisää tekstiä myöhemmin tällä viikolla, kun huomenna sekä lauantaina olisi tarkoitus vielä siis treenailla Gretalla ja näytön paikka onkin sitten sunnuntaina. Pieni kuumotus alkaa olla jo...Yritän saada kuvaajan ainakin jollekin loppuviikon päiville, jotta näen, että ratsastanko oikeasti noin päin *ttä.

Loppukevennykseksi varsakuva


2 kommenttia:

  1. ymmärrän tuskasi:3 ittelläki o nii huono istunta että hoh hoijjaa

    VastaaPoista