maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kysymyspostaus & Uusi ulkoasu



Pari kertaa vuodessa on ihan hyvä vaihtaa ulkoasua. Jotenkin tuntui, että se sininen talviulkoasu ei enää ollut tässä keskikesällä kaikista paras vaihtoehto. Siitä syystä, että ulkoasua ei tule vaihdettua kovinkaan usein niin siirryin nyt hiukan neutraalimpaan, ehkä jopa syksyiseen vaihtoehtoon. Olisin ehkä halunnut hiukan enemmän väriä sisältävän ulkoasun, mutta en vain osaa tehdä. Sopivia kuviakaan ei tunnu löytyvän ikinä, kun saan hyvän idean. Niinpä ne ideat aina hautaantuvat ja sitten pysytään samassa kaavassa kuin aina ennenkin. Ihan noin niinkuin varmuuden vuoksi. 

Sakari sai oman sivunsa, jonne päivittelin sen perustiedot kuvan kera. Lisäksi myös sivupalkin tekstit tuli päivitettyä ajantasalle. Tekstin fonttia saatan vielä vaihdella tässä, kunnes se oikea löytyy. En ole aivan täysin tyytyväinen tähän joka tässä on tällä hetkellä (kun luet tätä niin olen varmaankin jo noin kymmenen kertaa ehtinyt vaihtaa fontin...) 

Ilokseni huomasin, että meidän blogi on ehdolla jalustin.netin elokuun blogiksi! Sieltä vaan sitten klikkailemaan meille ääni, tai voitte te ehkä muitakin vaihtoehtoja äänestää...mieluiten kuitenkin äänet meille!





Uudesta ulkoasusta seuraavaan aiheeseen...

En ole aikoihin pitänyt kysymyspostausta, ehkäpä neljä vuotta sitten viimeksi ja niitäkään postauksia ei ole enää tallella. Nyt on siis aika uudelle kysymyspostaukselle! En vielä tiedä toteutanko sen videolla vai kirjoittamalla. Olen aika huono tekemään videoita, koska en ole niitä tehnyt, mutta aina voi yrittää. Lisäksi sain vihdoin asennettua Vegas pron takaisin tietokoneelleni, joten ehkäpä joku editointikin onnistuisi.

Nyt sitten vain rohkeasti kysymyksiä tulemaan. Vastaukset julkaistaan viimeistään la 30.7, siihen asti kysykää mitä vain mieliinne juolahtaa!

 Oletko kenties aina halunnut tietää mikä on Macho-kissan lempiruokaa tai minkä pokemonin valitsisin? Askarruttaako mieltäsi miksi olen hankkinut ravihevosen ratsuksi tai miksi olen ylipäätään hankkinut hevosen, toisen ja kolmannen? Onko sinulla kysyttävää hevoshierojan opintojani koskien? Haluaisitko ehkäpä kysyä jotain hevosilta tai jopa Macho-kissalta itseltään?

Mikäli kysymyksiä eläimille tulee niin voin haastatella heitä videon muodossa :D



Kysyä saa mitä vaan, jos uskaltaa!


4 kommenttia:

  1. Mitkä on sun tulevaisuuden suunnitelmat sakarin varalle?
    Onko Oliver jo eläkkeellä?
    Mitkä on sun suosikkiblogit?
    Kuinka paljon maastakäsittelet hevosia? Minkälaisia harjoituksia teet? :)

    VastaaPoista
  2. Jos saisit pitää vain yhden hevosistasi; minkä niistä valitsisit?
    Käykö Jönssillä ratsuttaja?
    Unelmahevosesi?

    VastaaPoista
  3. Mitkä ovat hevostesi pahimmat tavat?
    Millaisia tavoitteita sinulla on Jönssin kanssa? Entä Sakarin?
    Asuvatko hevosesi kotonasi vai missä siis?
    Millainen on Jönssin viikko-ohjelma?

    VastaaPoista
  4. Kuka sua valmentaa/kenen tunneilla käyt?
    Mitä mieltä oot lämppäreistä ratsuina?
    Miksi ostit varsan?
    Onko sakari ori, aiotko ruunata sen?

    VastaaPoista