maanantai 28. joulukuuta 2015

Melkein talvista (valokuvauspainotteista)


Tänään on ollut kyllä niin onnistunut päivä, siis ainakin tähän asti *kopkop* Heräsin viideltä ahkerana lämmittämään taloa ja selailemaan sosiaalista mediaa. Äitini suostui laittamaan hevoset ulos, joten sain aamulla heräillä ihan rauhassa. Aurinko paistoi niin kauniisti, että päätin napata kameran mukaan, kun lähdin tallille ja kyllä kannatti! Omasta mielestäni manuaaliasetuksilla kuvaaminen tuntui jo paljon helpommalta tällä kertaa. Eilen illalla hiukan opettelin miten tuo kamera käyttäytyy missäkin tilanteessa. Tuli oikein oivaltavia ahaa-elämyksiä. Lisäksi selvisi miksi kamerani ISO-arvo ei ole muuttunut, vaikka olen sitä manuaalisesti säätänyt...Asetuksissa nimittäin oli vielä, että ISO on automaattinen. Eli siis tuo pitää kahdesta paikasta vaihtaa erikseen. Se ehkä selittää sen miksi valotukset olivat päin hevonkakkaa.

Testailin miten suljinajat vaikuttavat kuvaamiseen pimeässä ja yritin saada kuusta otettua jonkinlaista kuvaa, kyllähän tuo nyt kuuta muistuttaa mutta...Ihan hyvä ensikertalaiselle kai? Zoomi ei ihan riittänyt tähtiin asti ;)


Tallilla suuntasin oitis harjaamaan Jönssiä. Siitä löytyy vieläkin mystisiä kurapalleroita, vaikka pakkasta on ollut jo huimat kaksi päivää ainakin. Oliverin karva sen sijaan oli vihdoinkin tuulettunut pörheäksi, eikä se näyttänyt enää huopahevoselta. Jönssin karvassa oli vielä toivomisen varaa, mutta jos nyt pysyisi pakkanen niin siitäkin saisi siistin näköisen.

Olen todennut toimivaksi kuranpoistajaksi sellaisen  piikkiharjan. Löysin sen jostain alennusmyynnistä ja ajattelin testata, että tykkäisikö hevoset sellaisella rapsuttelusta. Se on siis metallipiikeillä varustettu pieni harja. Ehkä ei ihan herkkiksimmälle sovi, mutta Oliver ainakin tykkää todella paljon, kun sillä harjaa ja Jönssikin selvästi nauttii, jos ei nyt ihan hirveän väkivaltaisesti harjaa. Jotkuthan ei harjaa edes muovisella piikkisualla hevosta, mutta se on ainakin noiden kahden lempiharja ja harjauksesta nautitaan "turpa tötteröllä".

Sitten kuvien esittelyyn ja analysointiin!



Hirnumiskuvat ovat mielestäni yleensä hauskoja ja hienoja. Jönssi on onneksi sen verran puhelias kaveri, että näitä saa suhteellisen helposti, kunhan vain kuvaaja on hereillä. Kamerani tarkentaa hiukan huonosti, varsinkin tälläisessä nopeassa tilanteessa, mutta kyllä pari kuvaa oli sitten käyttökelpoisia. Ainakin minun mittakaavalla.

Tämän päivän hirnumiskuvista ehdottomasti suosikkini on tuo alempi. Jönssi näyttää melko muhkulta sekä pörheältä. Kuvasta näkyy mielestäni hyvin ihana kirpeä pakkassää! Tarkennuksessa on toivomisen varaa, mutta minähän vasta harjoittelen. Toinen kuva voisi olla parempi, jos olisin ollut hereillä ja Jönssillä ei olisi kuraa korvissa ja niiden välissä. Voihan ne muokata poiskin, mutta ehkä joskus myöhemmin julkaisen ne uudelleen muokattuina.

Jönssi vain osaa poseerata kameralle...



Tässä välissä hylkäsin hetkeksi Jönssin laitumelle ja siirryin talvitarhaan kuvaamaan Oliveria. Saan kätevästi hevosten huomion, kun siirrän ne eri tarhoihin. Oliverhan on aivan maailman supersöpöin, ainakin omistajan mielestä. Se on pieni, pullea ja karvainen. Se on lisäksi komea, tulinen ja upea. Mitäpä muuta voisin vielä hevoselta toivoa? 

Oliver-kuvasaastetta...







Nämä Oliverin kuvat ovat nyt vain tälläisiä itselle otettuja. Ei mitenkään supersykähdyttäviä tai upeita, mutta itselleni on kuvaamisessa tärkeintä muistot. Kun katson jotain parin vuoden takaista kuvaa niin pystyn palaamaan siihen hetkeen niinkuin se olisi vasta eilen tapahtunut.

Sitten takaisin Jönssin pariin. Yritin saada jotain hienoja taustoja kuviin eikä aina vaan noita samoja peltomaisemia, Jönssi oli onneksi helppo kuvattava. Jätin sen kuvauspaikalle ja heitin vain riimunnarun kaulalle ja lähdin itse kauemmaksi kuvaamaan. Jönssi oli niin hieno hevonen, että malttoi pysyä paikallaan ja poseerasi erittäin nätisti. Nämä kuvat ovat mielestäni kivoja, koska näissä on jotain erilaista kuin yleensä. Valitettavasti näissäkin kuvissa on kuraa korvissa ja pölyä, mutta tälläistä se hevosenomistajan arki on, kun hevoset ovat tuollaisia kuraa rakastavia tosimiehiä. Harkitsen vakavasti hevosten imurointia aina muutaman kerran vuodessa, pitäisikö joskus toteuttaa aikeet?





Sellaisia hevoskuvia tänään. Tällä viikolla olisi tarkoitus ottaa gopro maastoon mukaan, jos säät pysyvät hyvinä. Lisäksi voisin yrittää houkutella siskoani kuvaamaan ratsastusta, jos hänellä on aikaa. Tai sitten laitan sen gopron kuvaamaan. Haluaisin, että tulisi jokin inspiraatio tähän kirjoittamiseen. Aiheet on vähän hukassa, mutta tämä on varmasti väliaikaista. Motivaatio blogata on suuri, mutta sitten kun aloittaa kirjoittamisen niin tekstiä ei tule. Yleensä mietin aina hyviä aiheita, kun ei pääse kirjoittamaan ja sitten ne unohtuvat. Pitäisi ehkä alkaa lukea enemmän muiden blogeja, jotta se oma kirjoituskin kohenisi. Tällä hetkellä blogit joita luen ovat melko kuvapainotteisia ja niistä löydän inspiraatiota omiin teksteihin ja kuviin. Pitäisi vain löytää se TheBlogi, josta voisi ottaa mallia.

Ulkoasukin pitäisi vaihtaa, mutta siihenkään en ole löytänyt inspiraatiota...Aina toteutus jää jotenkin huonoksi ja katselen kateellisena muiden ulkoasuja :D Äh, nyt kitinävikinä seis!

Kotona otin vielä muutaman epähevosaiheisen kuvan. Tai kyllähän ensimmäisen kuvan saa käännettyä hevosaiheiseksi. Tuohon olen suunnitellut nimittäin valjastuskatosta. Ovi uusiksi ja maalia pintaan niin tulee oikein hieno. Harmi, että näin opiskelijabudjetilla ei remontti edisty ihan niin sujuvasti, kun työssäkäyvänä. Ehkäpä ensikesänä saisi tallin etenemään.

Haluaisiko joku hiukan antaa palautetta kuvista? Ehkäpä jotain vinkkiä?



2 kommenttia:

  1. Hieno postaus:) tekstiä juuri sopivasti, että jaksaa lukea kunnolla läpi ja upeet kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) pitääkin yrittää tehdä tällaisia postauksia enemmän.

      Poista