maanantai 26. kesäkuuta 2017

Tyttö vai poika?

Tyttö vai poika?

Kerrataan mitä meille on viime kuukausina kuulunut. Sitten yritän ryhdistäytyä ja herättää blogia enemmän eloon. 

Varsoja on putkahdellut maailmaan jo vaikka kuinka ja monta. Tämän kevään muotiväri on ruunikko, mutta pari mustaakin on päässyt joukkoon mukaan. Mikäli minulla olisi enemmän aikaa niin voisin asua varsojen kanssa samalla laitumella ja kuvata vain niitä...
Parasta kuitenkin on, että...
Sakarista tulee isä!
Kyllä, postauksen ensimmäisessä kuvassa on Sakarin tuleva varsa. Eikö olekin paljon isänsä näköä? Onkohan se tyttö vai poika?

Sakari on ilmoitettu Welsh Showhun sekä Kansalliseen Poninäyttelyyn

Minä olen suorittanut suurimman osan näytöistäni ja olen loppusilausta vaille valmis hevoshieroja. Vielä muutama näyttö syksymmällä ja hevostenvalmentajan ammattitutkinto on käsissäni!

Hevosia on hierottu minkä keretty. Huikean hienoa huomata, että monille on hieronnasta oikeasti näkyvää hyötyä.


Lainaratsu-Nellan lisäksi tiimin vahvistukseksi on tullut Lainaratsu-Liinu, joka on myöskin Lauran hevonen. Liinu on ihka-aito saksalainen ratsuhevonen, rodultaan holsteiner. Liinun kanssa kasvatellaan kuntoa ja minä yritän opetella ratsastamaan erilaisia hevosia. Liinussa ja Nellassa on melko paljon samaa, mutta ne ovat kuitenkin ihan erilaisia hevosia. Liinu on hiukan kuin Jönssi, mutta parannelluilla ratsuominaisuuksilla ja fiksummalla luonteella.

Olen ratsastanut Liinulla nyt pari kertaa. En siis vielä aivan osaa ratsastaa sitä, mutta alku vaikuttaa hyvältä. Laukka Liinulla on mahtava ja sitä pystyy säätelemään uskomattoman pienillä avuilla, kunhan sen aluksi saa laukkaamaan. En vielä osaa täysin hienotunteisesti nostaa laukkaa ilman, että Liinulla menee palkokasvi sieraimeen.

Lupaan teille todistusaineistoa lainaratsujen ratsastamisesta.

Lainaratsu-Liinu
Jönssi harjoittelee, harjoittelee ja harjoittelee sekä laiduntaa. Olen saavuttanut sillä välillä melko ponnekkaita laukkapätkiä, mutta rentous on vielä kaukana. Nykyään nostoja tulee kylläkin jo ilman turhaa panikointia. Ostin superhyvät ratsastushousut, joilla tarraudun satulaan niin, että olen uskaltanut ottaa laukkaa sellaisissakin tilanteissa joissa normaalisti olisin todella epävarma.



Sakari kävi ensimmäistä kertaa uimassa. Ajattelin, että saisin suostutella sitä hetken aikaa veteen, mutta se seurasi perässä järveen ihan kuin vanha tekijä. Siitä tulee kyllä rohkein kenttäponi ikinä! Pitäisi tällä viikolla taas mennä uittamaan Sakaria sekä Oliveria. Ehkä taas innostun kokeilemaan huonoin tuloksin myös Jönssin uimataitoa...

Tässä tiivistetysti se mitä olemme lähiaikoina tehneet. Ei ainakaan nopeasti tule muuta mieleen. Ehkäpä näillä tiedoilla voin jatkaa bloggaamista ilman, että tulee suuria aukkoja tietoihin.



Supersöpö ~12h ikäinen lapsihevonen ensimmäistä kertaa ulkoilemassa.

2 kommenttia: