lauantai 29. elokuuta 2015

Rodeoratsusta luottohevoseksi


Tuntuu, että on aivan järkyttävän pitkä aika viime postauksesta. En ole yhtään mitenkään missään vaiheessa ehtinyt avata konetta blogia varten, mutta nyt täällä ollaan taas elossa ja yhtenä kappaleena. Hiukan itse olin sairaana viime viikolla, jonka takia en hevosen selkäänkään kiivennyt muutamaan päivään. Hevosetkin saivat viettää siis viimeiset kesälomapäivänsä oikein ihanassa auringon paisteessa laiskotellen.

Jönssi ilmeisesti kaipasi, jotain muutakin kuin laidunruohon napostelua elämäänsä ja päätti sitten kiusata pientä Oliver-raukkaa puraisemalla tätä oikein kunnolla takamuksesta. Tuloksena oli järkyttävän kokoinen nestepatti takapuolessa. Onneksi se ei näytä Oliverin menoa haittaavan ja alkaakin jo hyvää vauhtia pienentyä. Hiukan kosketusarka se on, mutta ei mitenkään järkyttävän kipeä. Oliver kuitenkin on saanut siitäkin syystä hiukan lomaa kärryhommista.


20. päivä hevosilla oli pedikyyri ja molemmat saivat taas oikein nätit kaviot. Hiukan oli kauhunhetkiä ennen vuolua, kun laitoin Oliverin karsinaan ja Jönssin odottamaan katokseen. Säikähdin, että Jönssi on jotenkin sairas tai halvaantunut (::::D) kun se vain seisoi aivan paikallaan tuijottaen tyhjyyteen. Lisäksi, kun yritin nostaa siltä jalkaa niin peräpää alkoi vain valua alas ja hyvä ettei koko hevonen istahtanut lattialle. Riensin äkkiä hakemaan kylmää vettä ja viilensin Jönssiä, jotta saan siihen jotain eloa, noh kyllähän se siitä reipastui. Kaukana tiellä menevät lenkkeilijät olivat vain niin kiinnostavia, että hevonen sulkeutui ihan kokonaan omaan maailmaansa.

Sitten äkkiä katsomaan mitä Oliver kolistelee karsinassaan. Siellä se riiviö yritti kuristaa itseään karsinan oveen ja esitti niin raukkaa, kun hänet on vangittu yksin talliin! Aina kun jätin Oliverin yksin alkoi kamala riehuminen ja se nojaili seiniin ja hyppi pystyyn! Korvat melkein hipoivat kattoa niin oli pakko avata ovi ja antaa hevosen olla minun kanssani, niin se oli tyytyväinen ja melkein nukkui...Heti jos yritin sulkea oven niin riehuminen alkoi. Oliverilla tulee aina välillä noita ihmeellisiä vaiheita, kun se luulee olevansa hurja ori ja omaa laumaa ei saisi päästää silmistään ja sitten näytetään oikein suurin elein, että arvon herralle ei sovi jäädä ilman laumaansa. Onneksi voi luottaa siihen, että hevonen pitää kuitenkin järjen päässä eikä oikeasti sekoa, kunhan pitää aiheuttaa välillä draamaa.


Sitten jos pääsisi postauksen varsinaiseen aiheeseen.
Rodeoratsusta luottohevoseksi

Tänään kiivetessäni Jönssin selkään huomasin, että eihän minua enää edes jännitä. Harjauksen ajan Jönssi seisoi tyytyväisenä pihalla vapaana ja oli niin kiva ja hellyyttävä. Rakastan sitä, että se on tuollainen hyväntahtoinen hölmö. Ei se ole paha hevonen, vaikka ne huonommat kaudet meillä ovat saaneet minut itkemään surusta ja kiukusta ja raivosta. Miksi ostinkaan hevosen, joka on arvaamaton ja tempperamenttinen enkä ikinä uskalla ratsastaa sillä niinkuin haluaisin? Koeratsastuksessa minua jännitti, mutta hevonen oli rauhallinen ja ravasi aivan rauhassa. Hiukan se viskoi päätään, mutta ajattelin sen kyllä menevän ohi. Ehkä se oli vain niin innoissaan. Ajattelin, että kyllä minä tästä itselleni ratsun teen, onnistuinhan Oliverinkin kanssa, vaikka se oli melkoinen säikky aikapommi alkuvaiheessa.


Jönssi ja Oliver ovat kuitenkin aivan erilaisia, vaikka samaa rotua, samaan käyttöön jalostettuja. Useat sanovat, että kannattaa hankkia lämminverinen, jos haluaa luotettavan maastopuksun. Olen hiukan erimieltä. Aran ratsastajan kanssa mistätahansa hevosesta saa säikyn ja jotkut hevoset ovat erkempiä ihmisten tunnetiloille. Kuten esimerkiksi Jönssi.

Vaikean siitä tekee se, että se tietää milloin olen hiukankin epävarma. Onneksi olen tajunnut nyt kuinka paljon se vaikuttaa. Se vaikuttaa aivan äärimmäisen paljon. Kun nousen selkään, en saa jännittää. Hevonen tietää jo siinä vaiheessa jos minua pelottaa ja se itsekin hermostuu. Silloin tiedä, että ratsastuksesta ei tule yhtään mitään. En saa Jönssiä kuuntelemaan itseäni, koska sen mielestä ei kannata kuunnella epävarmaa ihmistä. Sen mielestä paras idea on paeta ja saada mokoma jännittäjä pois selästä, sehän vain yrittää estää pakenemista!

En voi saada hevosesta luottavaista ja rauhallista, jos en ole itse sitä. Hevonen on käsittelijänsä peili. Maastakäsin molemmat hevoset toimivat itselleni täydellisesti. Ne ovat saaneet jo varsoina varmasti hyvän tapakasvatuksen ja pystyn pitämään niitä, vaikka vapaana, koska luotan niihin maastakäsin. Ei minun tarvitse silloin pelätä ja silloin myös hevoset luottavat minuun. Jönssin kanssa oli aluksi vaikeuksia tässäkin, koska en tuntenut vielä sen tapoja enkä luonnetta. Nyt kun tunnen sen ja tiedän mitä se mahdollisesti voi tehdä ja miten sen kanssa pitää käyttäytyä niin kaikki sujuu aivan loistavasti.

Jönssi on potkaissut minua, ihan omaa tyhmyyttäni. Ajattelin vain testata kuinka kauan se kestää "ärsyttämistä". Aika huono hermoinen hevonen, joka ärsyyntyy helposti ja näyttää sen suuresti. Siitä muistuttaa reidessä oleva ikuinen kavion jälki. Nykyään jo tiedän mitkä asiat ärsyttävät Jönssiä ja näen jo ilmeestä, koska ei kannata mennä takapään luo tai saattaa saada kaviosta. Näitä agressioita olen saanut onneksi purettua hevosten leikkipallolla. Sitä saa kiduttaa niin paljon, kuin huvittaa ja tuloksena on huomattavasti rauhallisempi hevonen.


Nyt olen jo hiukan ilmeisesti päässyt jyvälle siitä kuinka Jönssiä kuuluisi ratsastaa. Tämän päivän ratsastus meni kyllä niin hyvin, vaikka se ei ollut ajallisesti pitkä eikä menty kuin käyntiä ilman satulaa. Huomaa, että ratsuttajasta on ollut näinkin vähällä käymisellä huomattavan paljon apua. Aivan älyttömän paljon kiitosta Susannalle, joka uskaltautui "hullun" hevoseni selkään. Uskoisin, että Jönssistä tulee juuri sellainen ratsu kuin olen halunnut. Kunhan saamme jatkossakin apua, yksin harrastaessa on todella yksin kaikkien ongelmien kanssa ja ne tuppaavat kasvamaan aina liian suuriksi ja silloin se kynnys pyytää apua kasvaa vain...


Itse mietin todella pitkään kehtaanko pyytää apua. Se hävetti aivan hirveästi, että en pärjännyt ja pelkäsin sitäkin, että joku "ratsuttaja" tulee ja pahentaa vain tilannetta ymmärtämättä, että Jönssillä on jo valmiiksi huonoja kokemuksia ja se vaatii hiukan aikaa ja ymmärrystä. Lisäksi halusin ratsastajan, joka ei vaadi liikaa ja ratsastaa nätisti potkimatta ja repimättä. Onneksi onnisti ensimmäisellä kerralla ja löysin täydellisen ratsastajan Jönssille. Nyt itsellänikin on ratsastus huomattavasti mielekkäämpää ja ennen kaikkea turvallisempaa!


Jönssi vain tarvitsi hiukan hyviä kokemuksia ja jonkun joka tietää miten toimia.

Tänään siis ratsastin ilman satulaa, kuten aikaisemmin jo mainitsinkin. Menimme laitumelle ja nousin selkään. Jönssi taas rauhassa odotti, että pääsen selkään, mutta kun pääsin kyytiin ja aloin kaivaa leipää taskustani niin Jönssi lähti ravilla Oliverin luokse. Tasapainoni on älyttömän huono, enkä osaa istua ollenkaan ravissa, mutta kuinka ollakkaan pysyin selässä hyvin ja siitä tulikin vain onnistumisen tunne!


Sitten aloinkin hiukan pyöriä ympäri laidunta ja mietin vain omaa ratsastusasentoani ja sitä, että Jönssi ei ihan valitse suuntaa itse. Kohta minulla olikin hevonen joka oli kuulolla. Ihan yhtäkkiä naps vain! Se tukeutui ohjaan ja korvat sojottivat hassusti, kun se kuunteli ohjeitani mitä tehdään ja minne mennään. Se unohti kokonaan, että Oliver on sen kanssa laitumella ja keskittyi työntekoon. Kaikkein parasta oli se, että pään viskominen oli loppunut kokonaan kuin seinään.

Suoraan kulkeminen on vaikeaa meille molemmille ja hiukan harjoittelin sitäkin ja sain muutaman hyvän pätkän. Pysähdyksen sujuivat pelkillä vatsalihaksilla. Lisäksi sain ratsastettua Jönssiä eteenalas! Se ei siis repäissyt minulta ohjia ja kulkenut turpa maassa (niinkuin aina ennen...) vaan kun annoin sille lisää ohjaa niin se laski päätään ja pysyi silti tuntumalla. Aivan mahtavaa. Siihen oli hyvä lopettaa ja hevonenkin oli rento ja "väsynyt". Hiukan jopa hikeä saatiin pintaan, vaikka ratsastus oli ajallisesti varmaan 20-30 minuuttia.

Uskoisin, että huominen hevoskoulu sujuu aivan mahtavasti, kun hevonen jo minullakin toimii noin hyvin. Toivottavasti syksy ja kylmyys ei sekoita hevosen pakkaa taas ja saa siitä kamalaa rakettia, ollaan edistytty kyllä aivan valtavasti ja kauhulla odotankin sitä takapakkia, joka tulee aina kun alkaa onnistua...:D Näinköhän päästäisiin ensikesän joihinkin harjoistuspuskailukoulukisoihin käyttämään valkoista huopaa...Taitaa olla ihan minun taidoista kiinni, kun hevonen on superdupermahtava. Olisinpa yhtä potentiaalinen ja oppivainen kuin Jönssis!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti