Näyttelyponi

Sakarin kanssa pyörähdettiin Match showssa viime sunnuntaina. Olen ehkä maailman ylpein maailman hienoimmasta ponistani, vaikka se ei palkintosijoille päässytkään. Sakari ei ole poistunut ihan kauhean montaa kertaa kotoa, mutta se käyttäytyy paljon paremmin vieraissa paikoissa kuin esimerkiksi Jönssi, joka on sentään ollut siellä sun täällä elämänsä aikana.

Sunnuntaiaamuna pesin Sakarin. Olin ennakoinut näyttelypäivää ja muistin myös kääntää taas kerran sen harjan oikealle puolelle. Harja oli salakavalasti taas alkanut vääntyä väärälle puolelle, mutta onneksi se kääntyi takaisin sinne minne kuuluukin suhteellisen helposti. Pesu oli Sakarin mielestä taas kamalinta mitä ponille voi tehdä. Nopeasti se kuitenkin tyytyi kohtaloonsa ja selvisimme molemmat taas kerran hengissä ja vammoitta tästä toimenpiteestä. Sitten vain harja ja häntä suoraksi, loimi päälle sekä poniin kiiltoa ja koppiin.

Perillä Sakari pukeutui näyttelyhalteriinsa ja suihkin vielä hiukan lisää ponikiiltoa jo valmiiksi säihkyvään pieneen palleroon. Harjasin valkoiset keltaiset vuohiskarvat ja varmistelin vielä, että ponin harja pysyy siellä missä kuuluukin. Sakari kiltisti seisoskeli trailerin vieressä sillä aikaa, kun tein viimehetken puunauksia. Kokoajan pieni Sa(n)kari kyllä ilmoitti itsestään muille huutamalla korvani vieressä. Seuraavalla kerralla varaudun kuulosuojaimilla.

Sakari chillailee traikun vieressä

Sakari ei yhtään arastellut tai jännittänyt, vaikka mentiin vieraalle kentälle, vieraiden hevosten joukkoon ja oltiin kaukana kotoa. Se myös totteli aika hyvin ja juoksi silloin kun minä juoksin ja käveli silloin kun minä kävelin. Paikallaan seisomista pitää ehkä vielä harjoitella. Siinä Sakarin kärsivällisyys oli koetuksella. Niin kauan kun käveltiin jonnekkin niin kaikki oli hyvin, mutta turhan päiväinen seisoskelu ja odottelu kärvensi ponin hermot hetkessä.

Ponin esittäminen sujui kohtuullisesti. Seisominen tuotti hankaluuksia siinäkin, kun Sakari mieluusti olisi poistunut takaisin uusien ystäviensä luokse. Juokseminen onnistui paremmin kuin viime mätsärissä. Sakari oikeasti juoksi eikä vain laahustanut minun perässäni. Olin erittäin tyytyväinen, kun maailman hienoin ponini sai taas punaisen ruusukkeen.

Kun BIS-hevosia valittiin niin Sakari päätti näyttää itse sitruunalta. Pientä raukkaa alkoi selkeästi väsyttämään. Vaikka Sakari ottaakin rennosti niin uudessa paikassa oleminen rasittaa kuitenkin tuollaista pientä vauvahevosta henkisesti niin paljon, että ei se enää jaksanut edustaa. Minä sen sijaan olin vieläkin ihan ylpeä siitä. Niin hienosti se osasi käyttäytyä. Voiko parempaa ponia toivoa!

Sakarin arvostelu

Arvosteluun olin tietenkin erittäin tyytyväinen. Todistetusti olen ostanut erittäin hyvän ponin, lähes täydellisen. Siitä puuttuu vain virheet! Hiukan tietysti harmitti, että palkintosijaa ei tullut, koska palkinnot olivat ihan mielettömän hyvän näköisiä. Onneksi vain hiukan, koska tiedän Sakarin ehtivän voittaa vielä moooonta kilpailua. Ehkä niissäkin on yhtä kivat palkinnot! Yhtä kokemusta rikkaampana kävelimme takaisin traileriin ja matkustimme turvallisesti kotiin. Ihan lisää poniani kehuen; siinä missä moni taistelee lastausongelmien kanssa niin minun pieni Sakarini menee traileriin pelkäämättä eikä ollenkaan kyseenalaista matkustamisen turvallisuutta. Lastaamisessa meni valehtelematta korkeintaan minuutti. Sakari käpötteli koppiin, puomi kiinni, poni kiinni ja silta kiinni ja eikun matkaan.Ei tarvitse istua lastaussillalla porkkanoiden kanssa ja itkeä, että miksei se vieläkään kolmen tunnin yrittämisen jälkeen suostu tulemaan kyytiin. Niin arkisia asioita, mutta ah niin elämää helpottavaa.

"Enpäs poseeraa"

Kotona Sakari oli onnellinen. Se ilahtui nähdessään Jönssin ja Jönssikin ilahtui nähdessään Sakarin. Oliver ilahtui nähdessään minut. Kaikki hevoset näistä ilon asioista riemastuneena painelivat häntä tötteröllä pitkin laidunta. Hiukan mietin siinä vaiheessa, että miksei Sakari voinut esittää tuota ravia, kun niitä BIS-hevosia valittiin...

 

Melkein unohdin mainita, että Sakari on aloittanut esikoulun. Ostin tuossa "heräteostoksena" kärryt ja valjaat. Saan ne ehkä kuukauden kuluttua, mutta jo nyt Sakari on hiukan sovitellut meidän vanhoja valjaita (jos kiinnostaa niin ne ovat kohta myynnissä..) ja kaikki on sujunut tähän asti aivan loistavasti. Koska Sakarista tulee tulevaisuuden monitoimiponi niin se opetetaan myös ajolle. Kukapa tietää olisiko juuri tässä vakavasti otettava valjakkohevosen alku?

Kärryt piristävät myös Oliverin elämää, koska se pitää huomattavasti enemmän kärryttelystä kuin ratsujutuista. Ainoastaan Jönssiä en kärryjen eteen laita. Nyt kun se on rauhoittunut ja siitä on tullut suht kiva ratsastaa niin en halua, että sen mahdolliset traumat tulevat pintaan jostain menneisyyden syövereistä. Jönssillä ajaminen saattaisi olla oikeasti jopa vaarallista.

Olen aivan innoissani siitä, että pääsen ehkäpä oman lapsiponin kärryille vielä tässä lähikuukausina. Itsehän en tiedä tuon taivaallista mistään ajo-opetuksesta, mutta luotan tässäkin hevosneuvonantajaani/Sakarin kasvattajaan eli Paulaan. Itse vain teen kaikkea missä en saa  huippuponiani pilattua ja katoksessa valjaiden sovittelu on juuri sitä mitä uskallan tehdä.

Tajusin juuri, että hiukan reilu kuukausi niin saan uuden kameran ja pääsen ilahduttamaan itseäni kuvaamalla parempia kuvia. Nyt on jotenkin panostus hukassa ja kuvat ovat vain tällaisia arkisia nopeita räpsyjä sieltä sun täältä. Huonolaatuisia eikä oikein edustaviakaan. Kertoo kuitenkin aika paljon meidän elämästä ja tekemisistä.

Huomenna tulee postausta Jönssin estevalmennuksesta ja siitä kuinka me taas osallistuttiin kisoihin pienen tauon jälkeen.

Ohi syyskuu

Onpas vierähtänyt taas nopeasti aika viime postauksesta. Olen odottanut hartaasti, että ehtisin normaalien ihmisten aikaan ratsastamaan ja saan jonkun kuvaamaan. Nyt vihdoinkin onnistui ja sain kuvia Jönssin ja minun menosta. Edelliset kuvat taitavatkin olla ties kuinka kaukaa kesältä. Kivana extrana sain myös videopätkän. Valitettavasti itse en keskity kovinkaan hyvin ja hiukan vain matkustelen. Huomaa, että hetkeen en olekaan ehtinyt valvovan silmän alle ja näin ollen vanhat virheet pääsevät ikävästi taas ottamaan valtaa. Onneksi tästä motivoituneena järjestelen heti itselleni aikaa valmennukseen niin hevosraukkani ei tarvitse kärsiä vispaavista käsistä ja jaloista ja puuttuvasta kehonhallinnasta.

Jönssi oli rento ja yritteliäs. Hiukan itse häiritsin sitä omalla huonolla ratsastuksellani, mutta wau miten se yrittääkään parhaansa siitä huolimatta. Lisäksi on tapahtunut huomattavaa kehitystä levottomuuden kanssa. Kyllä. Se on vieläkin erittäin rauhaton edestä, mutta tadaa, ei taaskaan viskonut kertaakaan päätään! Se ei ole viskonut päätään enää muutamaan viikkoon ollenkaan töitä tehdessä. En tajua mistä moinen muutos.

Nyt tähdätään taas syksyllä kisoihin, mikäli työvuoroni sen sallivat. Parit estekisat olisivat kiikarissa, mutta kun tekee viikonloputkin kaupassa töitä niin aina ei vain vapaata voi saada. Varsinkin, kun työpaikalla joustetaan aivan mielettömästi kouluni takia. Kyllähän noita kisoja tulee. Myös se pikku-e on nyt vihdoinkin työn alla, jotta saan kuskailtua Jönssiä itse talvella maneesille harjoittelemaan.

Ihan sama mitä muut sanovat, minä olen hemmetin ylpeä meidän kehityksestä! Vielä, kun itse olisin yhtä oppivainen kuin hevoseni niin kaikki menisi kuin elokuvissa. Onneksi ratsastus on mielettömän vaikeaa niin tästä ei tule vieläkään helppoa, vaikka hevonen on aivan muuttunut siitä vuoden takaisesta hevosesta aivan erilaiseksi. En tiedä mikä sillä on nyt kolahtanut kohdalleen, kun se on noin hyvä. Ei edes syksyn viileneminen ole tuonut esiin vanhoja tapoja, vaikka Jönssi tuntuukin tarhassa melko säpäkältä villihevoselta. Ehkä Jönssi on ottanut vastuullisen isoveljen roolin ja näyttää hyvän hevoskansalaisen mallia Sakarille.

Video löytyy facebookista Jönssin sivulta. En osaa nyt sitä tähän mitenkään liittää, enkä jaksa ladata Youtubeenkaan.

Jönssin ratsastuksen jälkeen yritin vielä nopeasti napata Sakarista hiukan rakennekuvaa. Koska siskoni ei selvästikään osannut ottaa minkäänlaista kuvaa rakenteesta niin laitoin Sakarin seisomaan vähän sinnepäin, nakkasin narun siskolle ja juoksin äkkiä ottamaan kuvaa. Melkein onnistuikin. Eihän nuo mitään optimaalisia ole, mutta näkee siitä jotain. Muunmuassa sen, että pieni ponivauvani onkin valtavan kokoinen eikä enää pieni pörheä vauva! Sehän kasvaa pian Jönssistä ohi ;)

Löytyykö lukijoilta -15 syntyneitä varsahevoisia? Kai muutkin ovat yhtä isoja...

Melkein pinkit ohjat kädessä

Sain aivan mahtavan mahdollisuuden ja onnistuin hankkimaan Jönssille maailman söpöimmät ohjat. Okeiokei, eivät nuo ole ihan täydellisen väriset, mutta kelpaavat siihen asti kun saan oikeasti pinkit ohjat. Nuo ovat vasta hetki sitten tulleet House of Horses-kauppaan myyntiin ja sain kunnian testata niitä käytössä. 

Olen ehtinyt käyttää ohjia vasta kerran, mutta voin silti kertoa jo alustavasti mitä mieltä olen. Mikäli ohjat siis seuraavalla ratsastuskerralla päättävät hajota käsiini niin olen aivan oikeutettu muuttamaan mieltäni >:) Aivan ensiksi voisin kehua tuota ohjien kiinnityssysteemiä. Ei tarvitse availla ja kiinnitellä typeriä solkia, sen kun vain klipsauttaa kiinni. Helppoa ja nopeaa. Soljet vaikuttivat myös kestäviltä eivätkä sellaisilta lerppanoilta, jotka hajoavat siinä vaiheessa, kun Jönssi päättää ensimmäisen kerran riistäytyä käsistäni.

Minulla on kerran ratsastaessa ohja katkennut ihan ilman syytä. Onneksi se ei tapahtunut Jönssillä. Syynäsin siis nämä ohjat huolella läpi ja testailin niiden kestävyyttä. En halua, että roikun yhtäkkiä Jönssin selässä yhden ohjan varassa. Ohjat eivät hajonneet, vaikka tutkin niitä. Erittäin hyvä merkki. Seuraavaksi testasin grippien pitävyyttä. Ne ovat pitävät. En ihan vielä päässyt selvyyteen ovatko ne pitävämmät vai vähemmän pitävät, kuin aikaisemmat ohjani. Ohjat tuntuivat mukavan pehmeiltä kädessä. En yhtään pidä sellaisita jäykistä ja paksuista ohjista.

Ratsastaessa ohjat olivat kivat! Sain pidettyä ne kädessäni, koska väkisinkin kiinnitin niihin jatkuvasti huomiota. Myös Jönssi tuntui loistavalta. Saattaa johtua siitäkin, että olen vihdoin alkanut päästä jyvälle miten sitä kuuluisi ratsastaa. Se oli taas ihanan kevyt kädelle. Olisin voinut, vaikka koko päivän ravailla sillä peltoa ympäriinsä. Ratsastin myös ilman ratsastussaappaita ja ilman hanskoja liukkailla pienillä kengillä ja siltikään Jönssi ei heittänyt minua selästä. Välillä jalkani kyllä ikävästi sujahti jalustimen läpi ja kolahti jalustimeen, mutta se ei johtunut Jönssistä eikä ohjista vaan omasta typeryydestäni...Jönssi on ilmeisesti pääsemässä myös päänviskomisongelmasta eroon. Eilen se viskaisi vain kerran alkukäynneissä! Ehkä sekin on tajunnut, että se ei enää kannata.

 Se myös jaksaa kulkea rehellisesti avuilla ja oikein päin jo pidempiä aikoja. En vieläkään kauheasti uskalla vaatia siltä, mutta tässä vaiheessa varmaan riittää, että se ei huijaa minua erilaisilla tempuilla vaan oikeasti on avuilla. Se oli jostain keksinyt aikaisemmin, että apuja voi hyvin pakoilla kallistamalla päätä ja roikkumalla ohjaa vastaan (En osaa paremmin selittää tätä näin amatöörinä..?) Se ei taipunut sinne minne halusin ja puski pohjetta vastaan. Sitten, kun edes tajusin, että se tekee sellaista niin oli helpompi ymmärtää mitä minun pitää korjata. Ihanaa, kun on valmentaja, joka osaa vääntää asiat rautalangasta tällaiselle ei-niin-fiksulle. Nyt Jönssi ei enää edes paina ohjalle vaan ilmeisesti kantaa itsensä, minun ei tarvitse sitä kannatella ohjilla. (Tämä ei tarkoita sitä, että voin vain ratsastaella löysin ohjin, pitää olla edelleen se tuntuma sinne suuhun ja ratsastajan tuki!) Ainiin, pitikö kertoa niistä ohjista? Ne ovat ilmeisesti taianomaisenloistavat.

Eddie on jo niin iso poika!

Hyviä uutisia kameran suhteen. Tai ei kovin hyviä uutisia tuon nykyisen kameran suhteen...Se toimii kyllä, mutta entistä huonommin vain. Tarkennus on mahdotonta, jos kohteena on esimerkiksi vikkelä koiranpentu. Paikallaan pysyvien kohteidenkaan kuvat eivät laadulla häikäise. Tähän on kuitenkin tulossa muutos kahden kuukauden päästä! Silloin kamerabudjettini varmistuu ja lähden siltä seisomalta hakemaan uutta kameraa. Sitten en voi vedota enää viimeisiä vetelevään kameraan vaan on pakko oikeasti oppia kuvaamaan. Olen nyt yrittänyt taas harjoitella, mutta pimeys ja syksyn synkkyys tuhoavat viimeisetkin laadunrippeet. Yritän vain uskoa siitä, että elämäni kameran läpi muuttuu valovoimaisemmaksi, kun saan uuden kameran keräämään muistoja kanssani. Olisihan se nyt kiva, että Sakarin nuoruusvuodet olisivat hyvälaatuisina kuvina eivätkä sellaisina pikselimössöinä.

Toivottavasti huomenna paistaa aurinko, sillä ajattelin ottaa kuvia jostain ja opetella kuvaamaan.

SavuMapu

Miten meillä kukkii kaikki kukat syksyisinkin...

Rakkaat (ikäjärjestys!)

Väärä hälytys!

Päädyin tänään jo lainaamaan siskoni kameraa omani kuoltua. Halusin aivan välttämättä juuri tänään kuvata hevosia ja näin ollen täytän tämän postauksen rumilla kuvilla (joissa on kyllä maailman kauneimmat mallit...). En todellakaan osannut kuvata canonilla ja en saanut edes säädettyä asetuksia vaan päädyin räpsimään jotain vain automaattiasetuksilla. Tarkennukset eivät osuneet kohdalleen ja kun avasin kuvat lightroomissa niin sydämeni melkein itki verta, kun kaipasin niin paljon oman kameran ja objektiivin tuottamaa edes kohtalaista jälkeä...Koska minulla ei ollut mitään menetettävää niin kaivoin esiin pienen ruuvimeisselin ja avasin youtuben. Pikaisen hakemisen jälkeen minulla oli auki tutoriaali jonka avulla päätin yrittää vielä saada kamerani ehjäksi. Hetken näpertämisen jälkeen minun täytyi todeta, että kappas kepposta; kamerani toimii taas! 

Voi tätä ilon ja onnen päivää!

Postauksen kuvat ovat nyt siis otettu siskoni canonilla ja voin sanoa, että olin aika hukassa sen kanssa. Pääasia kuitenkin, että minulla on taas sata uutta kuvaa missä on hevoset edestä, hevoset takaa, hevoset laukkaa ja hevoset ravaa...En edes osannut muokata kuvista nättejä, hrr...värimaailma karmii selkäpiitä... En ymmärrä miten siskoni saa tuolla jotain kuvattua. Hän meinaan saa kuvista ihan normaaleja ja hienoja...:D

Uutta kameraa olenkin jo katsellut ja valintani on selvä. Nykyinen elää nyt jatkoajalla ja on selvää, että se hetkenä minä hyvänsä lahoaa oikeasti lopullisesti. Ei se enää oikein suostu aina tarkentamaan ja ikä on tuonut siihen kaikenmaailman pientä ongelmaa. Objektiivistakaan ei saa irti sitä mitä paremmalla kameralla saisi. Vaikka en ole mikään loistokuvaaja niin halu kehittyä on huima. Parempi kalusto avaisi uusia mahdollisuuksia ja monipuolistaisi harrastusta. Nyt nautin viimeisistä hetkistä tuolla kameralla ja hartaasti säästän rahat uuteen kameraan. Odotus palkitaan vielä!

Olbis pääsi irtojuoksemaan ilman noita kahta hölmöläistä. Se oikein innoistui ja päätti revitellä kunnolla häntä (siis nuo kaksi karvaa) tötteröllä. Olen niin iloinen, että se on säilynyt tuollaisena säpäkkänä kaikki nämä vuodet. Oliver on kyllä maailman mainioin hevonen, vaikka se ei säväytä kilparadoilla eikä ole kovinkaan osaava ratsu, mutta se on vaan niin viisas ja kiltti. Olen aivan varma, että se ymmärtää kaiken mitä sille puhuu. Elämäni rakkaus <3 p="">

Sillä aikaa, kun Oliver oli poissa laitumelta niin sekasorto selkeästi valtasi kaksi muuta kaviokasta. Hauskaa seurata miten hevoset reagoivat, kun yksi viedään pois laitumelta. Ajattelin, että nyt kun niitä on kolme niin ne eivät jaksa kiljua ja juosta toistensa perään, mutta olin väärässä. Kun Oliver oli poissa niin kumpikin hevosista huusi ja juoksi. Jönssi selkeästi muuttui vellihousuksi ja seurasi Sakaria joka päättäväisesti kierteli etsimässä pusikoissa josko Oliver löytyisi. Oliveria ei todellakaan kiinnostanut näiden kahden huutelut vaan se tyytyi olemaan aivan hiljaa ja nauttimaan rauhasta. Oliver on selkeästi sellainen jäsen laumassa, joka pitää järjestyksen ja rauhan yllä. Kun Oliver palasi niin Jönssi uskalsi alkaa taas pomottamaan Sakaria...

Mikäli Sakarin vie pois niin Jönssi alkaa huutaa ja juosta. Se jaksaa tehdä sitä hetken aikaa, mutta lopettaa, jos Sakari ei vastaa. Valitettavan usein kuitenkin Sakarille tulee hätä, kun Jönssi huutaa ja sitten ne kiljuvat toisilleen hädissään...>:( Oliveria ei tässäkään tapauksessa moiset pöhköt hevoset kiinnosta, kyllä se tarhakaveri aina on tähänkin asti palannut. Ei hätää siis.

Sitten, kun Jönssin vie pois niin oikeastaan ketään ei kiinnosta. Sakari huutaa pari kertaa perään, mutta ei saa mitään kohtausta. Jönssi ei huutele muille, jos se on minun kanssa ja näin rauha on maassa. Minusta on aika jännää, että ketään ei kiinnosta jos Jöpis häipyy, koska Jönssi on kuitenkin mukamas johtaja tällä hetkellä...Mutta hyvä näin, koska helpottaa huomattavasti Jönssin kanssa työskentelyä, kun kukaan ei hysterisoi sitä aidan toiselta puolelta. Ehkäpä Sakari ja Oliver ovat kuitenkin mieleltään hiukan tasaisempia (lue viisaampia) kuin tuo Ruotsin vahvistus, jonka kuppi menee aika helposti nurin milloin mistäkin.

Rohkea pikkuhevonen etsimässä ystäväänsä

Kohti uusia seikkailuja!

Jönssi ja Jönssin varjo...

Havahduin tässä jokin aika siihen, että Sakari ei ole enää sellainen pieni pörröinen vauvaponi. Se on hirveän hieno ja ryhdikäs nuorukainen. Kun se on vuotiaana noin hieno niin voi juku kuinka hieno siitä vielä tuleekaan.

Kaivoin nopeasti Sakarista pari vanhaakin kuvaa tähän. Tässä vaiheessa vain haaveilin tuollaisesta maailman kauneimmasta ponista... Voi juku miten pikkuinen söpöliini se onkaan. Huomatkaa, kuinka paljon sille on tullut lisää häntää ja harjaa. Sakarilla on muuten supersöpö kaksivärinen häntä, jos ette vielä ole sattuneet huomaamaan! Eikös minulla olekin aika hyvä ponimaku!

Sakari tammikuussa, arvatkaa hurmasiko tuo pieni maailman suloisin turpa minut heti!

Sakari 29.1.2016

Raketti

Pitää varmaan kasata Sakarista vauvakuvapostaus, kun se on jo noooin iso! Minulla on arkistojen kätköissä Sakarista aivan vauvakuvia, mutta pitääkin selvitellä saanko julkaista niistä pari täällä :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa!

Juomapaikalla kaikki hyvin!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan...

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Se on aina väistämättä kaikessa edessä. Loppu. Itse olen tiedostanut, että milloin vain voi olla se viimeinen päivä ja olen ottanut kaiken irti näistä vuosista. Kaikki tapahtui kuitenkin niin nopeasti, että en edes vielä osaa surra. Tiedostin, että aikaa on enää vähän jäljellä, mutta, että näin vähän...Nyt on enää muistot jäljellä, ne ovat korvaamattomia...Se, että miten jatkan tästä eteen päin on vielä täysin hämärän peitossa.

Mietin kokoajan, että olisinko voinut tehdä jotain toisin.

Kyllä. Kamerani poistui keskuudestamme tänään. Olin menossa kuvaamaan, kun hassut hevoseni leikkivät heidän uudella jättipallollaan ja kamera ei enää lauennut vaan ilmoitti "Virhe, paina laukaisinta uudelleen". Pelästyin, että objektiivissa on vikaa, koska kamera oli myös pimeänä. Kokeilin vaihtaa objektiivia, mutta samat oireet jatkuvat. Näin ollen minulla ei ole enää kameraa.

Suunnittelin jo uuteen vaihtamista, mutta voi jehna, kun minulla ei ole vielä sitä tarvittavaa rahastoa koossa! Ajattelin, että ehkä loppuvuodesta tai ensi vuonna...Ärrh..Kai se pitää vain jostain nyt nipistää pari tonnia rahaa, jotta saan sellaisen kameran joka taas riittää moneksi vuodeksi...

 Onneksi hevoset sentään piristävät tämän suuren menetyksen ja suuren surun aikana. Jönssi oli tänään aivan superhyvä. Paras ikinä! Ratsastin sänkkärillä ja odotin jonkinlaista rodeota, koska Jönssi juoksi Oliverin lenkin aikana laidunta ympäri ja riehui Sakarin kanssa. Ratsastaessa Jönssi oli kuitenkin niin hyvä, että itselläni meinasi mennä pasmat sekaisin. Hiukan aluksi oli vaikeuksia ravissa saada sitä myötäämään, mutta Gretalla ratsastaminen on opettanut minulla kuinka minun pitääkään toimia ja tadaa; yhtäkkiä minulla olikin hevonen joka liikkui itse eteenpäin, rennosti ja oikein päin. Se kirottu vasen suuntakin alkoi onnistua minulta pikkuhiljaa. Tarkoitus oli ihan vain ravailla rennosti, mutta päätin kuitenkin sitten kokeilla laukkaakin ja laukattiin pari ympyrää kumpaankin suuntaan ilman minkäänlaisia ongelmia. Ai, että olin tyytyväinen! Parasparasparas. Hitto, että ei ollut kuvaajaa, eikä kameraa...:'D

Nyt olen tyytyväinen, kun olen vapaapäivän kunniaksi ratsastanut molemmat hevoset ja vienyt Sakarille sen pallon, joka on pari kuukautta odottanut paketissa. Nyt otetaan vain aikaa kuinka kauan se kestää.

Vielä tänään olisi hieronta-asiakas ja pikkukoiranen joutuu/pääsee ensimmäiselle rokotukselleen. Hui, se on jo 12 viikkoa vanha. Kylläpäs aika rientää..

Yksi viimeisimmistä kuvista kamerallani </ 3